Merijärvi
Merijärvi on Paavo Väyrysen omistaman Keminmaan vanhainkodin asukkaiden asuttama alue. Alueella ei ole ihmisiä juuri lainkaan mutta tästä huolimatta alueesta on kehittynyt itsehallintoalue, joka avustusrahojen mustana aukkona imee itseensä koko muun tasavallan käyvän valuutan voitot. Kepulaiset kunnanisät kuitenkin uskottelevat itselleen, että tämä johtuu alueen väestörakenteesta. Alueen valtionuskonto on vanhoillislestadiolaisuus. Ainoa sallittu puolue on Keskusta. Pikkupienissä myös SMP:n äänestäminen on mahdollista. Pohjois-Korea lupasi aikoinaan toimittaa alueelle ehkäisyvälineitä, mutta niitä ei olisi osattu käyttää, joten alueella on paljon lapsia. Myös vanhuksia on paljon, koska Keskustan ollessa voimiensa tunnossa alueella vielä asui ihmisiä. He ovat liian vanhoja paetakseen autolla alueelta. Toki he voisivat paeta alueelta myös taksilla, mutta Merijärvellä ei ole puhelimia. Kekkonen yritti kerran paeta Merijärveltä, mutta autonkuljettaja ajoi ylinopeudesta johtuen ojaan. Tästä johtuen kunnassa on mutka, jota kutsutaan Kekkosen mutkaksi.
Merijärviset mainostavat olevan Suomen rehellisimpiä ihmisiä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan he valehtelevat tässäkin asiassa. Tämä annettakoon heille kuitenkin anteeksi, sillä puolueetonta tilastotietoa pidetään kunnassa liian tieteellisenä eikä siihen luoteta. Merijärvisten mielestä Jumalan olisi pitänyt tehdä tutkimus.
Merijärviset muistavat muistuttaa muistuttamasta päästyäänkin, että heidän kunnassa on laskettelukeskus. Tarkempaan utelemiseen he vastaavat yleensä: "Puhutaan mieluummin vaikka säästä." Laskettelukeskuksen nimen Ristivuori he mainitsevat mahdollisimman hiljaa. Ristivuori nimittäin on tunnettu siitä, että se on ainoa laskettelukeskus Suomessa, jossa on yksi hissi, mutta ei, ainakaan silmämääräisesti arvioiden, yhtään rinnettä. Ristivuoren nimeä oltiin kerran muuttamassa, mutta joku 90-vuotias papparainen totesi, että nimi on hyvä, koska alueella ei ole vuoresta ristin sielua.