Hömppäpedia:Mauno Kapa

Hikipedia

Ohjattu sivulta Mauno Kapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä hömppäartikkeli on seitsemän viisaan ahkerasta työstä johtuen suositeltua hömppää.
Mauno Kapa
Kuva:Mauno.jpg
Suomen tasavallan presidentti
vallassa 2015 - 2147
edeltäjä Bob Marley
seuraaja Neo
syntyi 13.5.1930
Napue
kuoli 13.5.2147
Kalevala
puolue Korkeisto
Hikisitaateissa on kokoelma Mauno Kapa -sitaatteja.
”Tämä henkilö hylkäsi meidät ja maksaa siitä kalliisti!”
~Verstaan Suurmestari
”Ja sehän nähdään...”
~Mauno Kapa

Mauno Kapa (s. 13. toukokuuta 1930 - 13. toukokuuta, 2047) on napuelaissyntyinen äärimmäisen komea ja miehekäs henkilö, joka on ollut otsikoissa jo kolmen eri vuosisadan aikana. Juuri kuluvalla hetkellä hän lähinnä juo olutta ja saunoo, mutta koska Hikipedia on vapaa ajasta ja paikasta, voimme kertoa hänen nousseen Suomen presidentiksi vuonna 2015. Hänen poliittisen uransa huipentumina pidetään muumien sulkemista keskitysleireille ja Suur-Suomen perustamista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hurja nuoruus

Viisitoistavuotiaina Mauno Kapa ja Obi-Wan Kenobi tapasivat rippileirillä. He huomasivat molemmat olevansa äärettömän komeita, ja heistä tulikin ylimmät ystävykset. Yhdessä he kirmasivat pitkin niittyjä puukot kourassa ja paita veressä, ihan leikkimielellä tietenkin. Sukset menivät kuitenkin ristiin, kun ammattikoulun lihanleikkaajalinjan jälkeen Obi ei päässytkään Helsingin teologiseen tiedekuntaan, toisin kuin Mauno. Kenobi ajautui autonrassaajaksi jättäen Maukan jatkamaan hurjia seikkailujaan. Kaksikymmentävuotiaana Mauno teki suomenennätyksen itsemurhabenjihypyssä. Selkähän siinä meni, ja Kapan selkäranka jouduttiin korvaamaan metrin pitkällä lahnalla. Kukaan ei tiedä, miksi näin tehtiin, mutta vänkä juttuhan se on! Välillä se tosin sätkii inhottavasti.

[muokkaa] Vaihto-oppilaana Helsinginmaalla

Mauno järkyttyi kuolettavasti selkäydinvauriostaan; oli muutoksen paikka. Yksinkertaisena maalaispoikana hän pääti muuttaa Helsinkiin vaihto-oppilaaksi. Napuelaiset antoivat vaihdossa Maunon ja Helsingistä lähetettiin kylälle ihkaoikea ja melkein puhdas wc-pönttö. Sitä kävi Kainuun kansa ihastelemassa läheltä ja kaukaa, ja tungostakin oli, sillä monet sitä tahtoivat päästä käyttämään. Mauno Kapan isä Rauno Kapa asetti sen maitolaiturille, kylän tärkeimmälle paikalle, missä se on tänäkin päivänä. Mauno itse saapui lentorahtina Helsinkiin ja olikin pian jo helsinkiläisempi kuin helsinkiläiset itse. Ja liioittelematta voi sanoa, että hän oli tuohon aikaan kaupungin tavoitelluimpia poikamiehiä, olihan hän sentään todella komea. Helsingissä hän näki joukon kommunistiryssiä viireineen, ja se teki vaikutuksen nuoreen mieheen. Silloin häneen iski ensimmäisen kerran halu perustaa oma puolue. Hän ryhtyikin lukemaan yliopistossa valtiotieteitä. Taskurahaa saadakseen hän toimi portsarina, muurarina, kirvesmiehenä, vapaapainijana ja mursujenmetsästäjänä. Jo tuolloin siis oli nähtävissä kuinka kova jätkä hän oli. Rahoillaan hän osti makkaraa ja olutta, sekä untuvatakin, lasit ja solmion, joita hän ei riisunut enää milloinkaan. Hänestä tuli nopeasti osa helsinkiläistä urbaanilegendaperintöä, ja hänen urotöistään puhuttiin kaikissa kaupungin kapakoissa. Mauno tunsi suurta ylpeyttä. Lupaava ura Helsinkiläisenä päättyi kun tuli aika lähteä armeijaan.

[muokkaa] Armeija-ajat

Mauno näytti kaapin paikan kaikille eversteille sun muille vänrikeille heti palvelukseen astuttuaan. Sinä päivänä loppui alokkaiden simputus ylempiarvoisten taholta; Mauno alkoi simputtaa kaikkia tasapuolisesti. Hän laati loistavia sotaharjoitusstrategioita, ja vaikka jokunen toveri välillä menettikin henkensä noissa koitoksissa, olivat ne kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokkaita. Mauno kehitti niinsanotun Mainilan laukaukset-strategian, joka yksinkertaistettuna meni niin, että Mauno väitti vastapuolen ampuneen jotain hänen alueistaan (usein Mainilaa) ja tämä antoi hänelle oikeuden hyökätä vihollisen kimppuun. Mauno oli rehti johtohahmo, jota kaikki pelonsekaisesti kunnioittaen ihailivat. Moni sotilastoveri ihastui Maunoon tämän miehekkyyden ja komeuden vuoksi, mutta hän torjui kylmästi kaikki. Tuona aikana armeijan kuolleisuusluvut vetivät vertoja jopa sodille, sillä moni teki itsemurhan tajuttuaan saaneensa rukkaset Maunolta. Mutta hän oli lojaali ystävilleen ja armoton vihollisilleen ja niin hyvä soturi, että johtajat antoivat hänelle jopa luvan käyttää oman käden oikeutta niskoittelijoiden teloituksissa. Tässä kaikessa jo oli nähtävissä Maunon loistavat johtajankyvyt, jotka pääsivät oikeuksiinsa myöhemmin presidenttinä.

[muokkaa] Saksan ajat

Armeijan käytyään Mauno lähti Saksaan, jossa hän ensiksi päätti kokeilla uskonpuhdistajan uraa. Hän naulasi Wittenbergin linnakirkon oveen humalassa paperin, jonka teeseissä luki ilkeitä herjoja kirkon papeista. Ura ei kuitenkaan urennut siinä. Hän lähti Berliiniin ja tapasi siellä Joseph Goebbelsin ja Adolf Hitlerin. Pojat houkuttelivat Maunon mukaan kansallissosialistien piiriin, ihan noin kuntoilutarkoituksessa. Hän saavuttikin suuria tuloksia urheilumaailmassa. Sodan aikana Hitler huomasi Maunon komeuden ja miehekkyyden ja teki Maunosta henkilökohtaisen avustajansa, mutta Kapa tyri koko homman, vaikka olikin mielettömän kova jätkä. Hitler nimittäin pyysi buranaa pääkipuunsa (ja tarjosi kierroksen myös Evalle ja Blondille. Mauno kun ei hallinnut oikein Saksan kieltä, niin sekoitti purkit ja antoi näille vahingossa syanidikapselit. Henkihän siinä lähti, ei siinä enää mikään auttanut. No siitä olivat neuvostoliittolaiset varsin hyvillään, ja palkitsivat Maunon tupakalla. Tupakkaahan Mauno ei ollut koskaan polttanut, mutta hänellä oli suunnitelma. Eivätpä ryssät tietäneetkään että tässä oli todellinen suomalainen sotaurho. Hän pudotti palavan tupakkansa kolmen maassa makaavan ruumiin päälle, jotka paloivat poroksi, niin ettei Isä Aurinkoiselle jäänyt Hitlerin ruumista voitonmerkiksi. Ovelaa. Mauno joutui Berliiniin vankilaan tapauksen vuoksi, mutta pakeni sieltä pian ja kosti vielä rakentamalla pakoreissunsa aikana ison ruman muurin keskelle kaupunkia. Aamulla kun ryssät heräsivät, heitä harmitti suunnattomasti. Mutta Mauno oli jo kaukana.

[muokkaa] Paluu Suomeen ja ensimmäinen pyrkimys politiikkaan

Vähin äänin Mauno loikkasi takaisin Pohjolan syleilyyn ja saapui perille vuonna 1956 (hän kun liftasi, aluksi merkittävästi väärään suuntaan). Maassamme oli juuri presidentinvaalit menossa, ja Kapa päättikin osallistua leikkiin. Hän loi uuden puolueen, Korkeiston. Mittavasta vaalikampanjasta, joka suoritettiin kahvitarjoilun muodossa Kapan lapsuudenkodissa Napuella, huolimatta Mauno hävisi jollekin kaljupäälle. Tästä masentuneena hän lankesi muumilimuun ja hänestä tuli täysi holisti. Vasta vuosien vieroitustyön jälkeen riippuvuus on saatu hoidettua. Mauno lähti Lapin erämaiden kylmään syleilyyn itkemään kohtaloaan.

[muokkaa] Erakkona Lapissa

Mauno Kapan elämä Lapissa oli kovaa. Hän keinui liaaneilla lannevaatteessa pitkin tuntureita ja hänet tunnettiin porojen kuninkaana. Nälkänsä hän sammutti keihästäen saamelaisia ja grillaten heidät suuressa nuotiossa. Mauno tunnettiin Lapissa kuuluisasta huudostaan, "Ooo-o-oo-o-ooo." Hän lopulta unohti kuka oli, tunsi olevansa yksi poroista ja vaelteli mylvien niiden seurassa pitkin poikin. Ne olivat Maunon elämän parhaat vuodet. Mutta sitten kaikki muuttui: viidakkoon saapui valkoinen nainen. Hänen nimensä oli Jane, ja Mauno rakastui häneen syvästi. Jane kuitenkin torjui hänet sanoen Maunon haisevan liian pahalle ja käski tämän mennä vaikka saunaan peseytymään. Mauno murtui täysin. Hänestä tuli vainoharhainen saunomisen suhteen. Sinä päivänä Kapa päätti, ettei tarvitsisi naista enää milloinkaan. Hän kovetti itsensä rakkauden suhteen, ja oli nyt kova jätkä kaikin puolin.

[muokkaa] Sulkeutuminen saunaan

Oltiin saavuttu 70- 90-lukujen vaihteeseen ja Mauno Kapa oli siis ajautunut saunaan. Hänellä oli mukanaan vain Commodore 64-mallinen tietokone ja kiulu. Saunasta hän ei poistunut vuosiin, mutta esiintyi kylläkin mediassa aktiivisesti. On laskettu, että Mauno esiintyi saunassaolonsa aikana yli tuhannessa televisio- ja radiohaastattelussa ja toimitti jopa kymmeniä sanomalehtiä. Hänet opittiinkin tuntemaan koko kansan Maunona, jota kaikki rakastivat. Hänellä oli myös 80-luvulla oma saunasta juonnettu talk show, "The Late night with Mauno Kapa". Myös Hyvät Herrat-tv-sarja kuvattiin Mauno Kapan saunassa. Saunassa vallitsevan korkean lämpötilan vuoksi kemialliset reaktiot olivat nopeampia kuin muualla maailmassa, joten evoluutio kehitti Kapan tietokonetta aina uusimmaksi uudeksi. Vuonna 2006 se oli kannettava ja siinä oli laajakaistanetti, jonka avulla Mauno pysyi yhteydessä ulkomaailmaan. Hänen pääasiallinen ravinnonlähteensä oli lenkkimakkara ja olut, joita hän tilasi nettikaupasta.

[muokkaa] Poistuminen saunasta

Vuonna 2006 Mauno Kapan sauna räjähti. Pamaus oli niin kova, että se näkyi aina Kanadaan saakka. Näinollen Kapa oli pakotettu poistumaan saunasta liki kahdenkymmenen vuoden saunomisen jälkeen. Vettä kului noina vuosina kiukaalle niin paljon, että sillä oltaisiin juotettu kaikki janoiset afrikkalaiset. Saunan tuhon jälkeen Mauno joutui vakavasti harkitsemaan, mitä elämältään tahtoo.

[muokkaa] Paluu politiikkaan

Tämä kuva ei nyt varsinaisesti liity tähän artikkeliin, mutta tämä näytti niin tylsältä ilman kuvia.
Tämä kuva ei nyt varsinaisesti liity tähän artikkeliin, mutta tämä näytti niin tylsältä ilman kuvia.

Mauno osallistui vuoden 2006 eduskuntavaaleihin korkeistopuolueen ehdokkaana numerolla 1, ja olikin ehdoton ääniharava. Lukuisat julkisuuden henkilöt, kuten Hjassan ja Marco Bjuström asettuivat tukemaan häntä näkyvästi. Lahjotut ääntenlaskijat suostuivat laskemaan kaikki pilailuäänetkin Kapan hyväksi, ja vaalivoiton kunniaksi Napuen kaupunki lahjoitti Maunolle kinkun. Hänestä tuli Suomen puolustusministeri, ja hän tekikin merkittäviä uudistuksia Suomen asevoimissa. Hänen kaudellaan Suomi sai ensimmäiset ydinaseensa ja rajalla olevat jalkaväkimiinat korvattiin pierutyynyillä. Eduskunnassa Mauno pysyi monta kautta, ja vuonna 2046 Kapasta tuli Suomen hallituksen puheenjohtaja, kavereiden kesken pääministeri. Tässä virassa hän toimi vuoteen 2010 asti.

[muokkaa] Tie presidentiksi

Vuoden 2096 viimeisenä päivänä Suomen presidentiksi nousi yhdysvaltalainen jazztaiteilija Bob Marley. Hän ehti olla virassaan kolme päivää, kunnes hän kuoli tapaturmaisesti Buranan yliannostukseen. Istuva pääministeri Juupas Ähä-ähä oli juuri silloin valtiovierailulla Kanadassa, joten presidentin tehtävät otti hoitaakseen politiikasta eläkkeelle jäänyt, uudessa saunassaan innokkaasti jo kahdeksatta vuotta vihtonut 166-vuotias Mauno Kapa. No "Maukalta" alkoikin olla jo lenkkimakkara lopussa (internetin lakkauttamisesta johtuen), joten hän suostui hommaan. Hän korjasi kravattiaan, joi pullollisen partavettä ja lähti Helsinkiin. Kansanäänestystä ei tarvittu. Ihmiset heiluttelivat lippuja, viirejä, raippoja ja aseita; suosio oli huikea. Presidentin adjutantit saattelivat Maunon valtionpäämiehen uuteen virka-asuntoon, Linnanmäelle ja seikkailu saattoi alkaa.

[muokkaa] Presidenttikautten huikeimmat hetket

Harmilliseksi sattumaksi Kapan virkaanastumisvuoteen osui yleislakko, jonka Kapa isällisesti kuitenkin selvitti parilla ydinpommilla. Jonkin ajan kuluttua tuli noottikriisi ja atomipommit olivat taas ahkerassa käytössä. Vuosikaudet menivät hyvin, Suomen väkiluku oli korkeimmillaan, sadonmäärä kasvussa ja lukutaito matalalla. Mauno tunnettiin erityisesti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton eli kotoisasti Linnan juhlien uudistajana kutsuvierasvalintojen ja näiden kohtelun suhteen. Kerran Mauno kutsui juhliin pelkkiä lapsia, kerran eläimiä ja kerran vainajia. Eräs kansalta suurta kiitosta saanut tapaus oli se kun Mauno kutsui perinteisesti kaikki valtakunnan julkkikset paikalle ja poistuttuaan itse paikalta päästi valtiosalin täyteen syanidikaasua, mikä johti kaikkien vieraiden kuolemaan. Tämän tapauksen on tutkittu nostaneen Mauno Kapan kannatusta kymmenellä prosenttiyksiköllä. Maunon saavutuksiin luetaan myös maailman ensimmäisten keskitysleirien pystyttäminen sitten toisen maailmansodan. Hervannassa siainneelle leirille suljettiin kaikki deodoranttia tai muuta parfyymia käyttäneet miehet, sillä Mauno oli sitä mieltä, että tosimies ei parfyymia käytä, vaan hänen tulee haista väevältä hieltä. Keskitysleirille suljetuille niskoittelijoille tehtiin vänkiä lääketieteellisiä kokeita (esim. mitä tapahtuu kun peräsuoli solmitaan kiinni ja aivojensiirtoleikkauksia). Kaiken kaikkiaan voimme sanoa, että ilman noita merkittäviä tutkimuksia länsimainen lääketiede ei olisi siinä asemassa, missä se tänä päivänä on. Lopulta Maunolle tuli klaustrofobinen olotila; häntä alkoi ahdistaa. Jostain oli saatava lisää maata. Mutta koska Suomi oli pieni maa, ainoa ratkaisu oli löytää taikalamppu, jossa oli talvisodan henki. Lamppu löytyi lopulta Turusta ja henki päästettiin vapaaksi. Se kiersi maan neljä kolkkaa ja villitsi ihmisiä. Sitten se alkoi.

Mauno Kapan valloittamat alueet
Mauno Kapan valloittamat alueet

[muokkaa] Suuri Pohjan sota

Pääartikkeli: Suuri Pohjan sota

Suomen tiedotuksen mukaan 26. marraskuuta 2114 Mainilan rajakylässä Valkeasaaressa oli kuollut 13 harjoituksissa ollutta rajajoukkojen sotilasta Venäjän puolelta tulleeseen tykki- ja heitintuleen. Mainila ei ollut silloin Venäjän tykistön kantaman sisällä, koska tykit oli käskystä vedetty kauaksi rajalta. Venäjä tarjoutui selvittämään tapauksen yhteistyössä Suomen kanssa, mutta Suomi ilmoitti neuvottelevansa ainoastaan muodostamansa Terijoen nukkehallituksen kanssa. Suomi sanoi irti voimassa olevan hyökkäämättömyyssopimuksen. Laukaukset oli Mauno Kapan käskystä ammuttuja, ja niistä saatiin syy hyökätä Venäjälle. Suomi esitti aluevaatimukset: koko Itä-Karjala ja vähän päälle. Joulukuussa Suomi aloitti suurhyökkäyksen Venäjälle valloittaen kaiken mitä halusikin. Sotakorvauksiksi Suomi vaati Venäjältä kymmenen miljardia dollaria. Pienen uhkailun jälkeen Venäjä maksoi ne palautuspulloina, joiden pantti oli täsmälleen kymmenen miljardia dollaria. Niillä ostettiin Mauno Kapalle uusi mersu. Itä-Karjala oli valloitettu, mutta se ei Mauno Kapalle riittänyt. Hän valloitti Norjan, Ruotsin, Tanskan (Grönlanteineen päivineen), Viron, Latvian, Liettuan, vähän puolaa ja Saksaa, sekä Islannin. Hänen strategiansa oli aina sama; Mainilan laukaukset. Vaikka kaikki maat valittivat ja esim Grönlanti valitti, etteivät mitkään tykit voisi ampua Mainilaan asti, ja miksi edes pieni kkyläpahanen haluttaisiin tuhota, ei Mauno välittänyt. Hän kertoi YK:lle, että Mainila on joutunut maailman yleisen vihan kohteeksi, ja saikin avukseen YK:n sotajoukot. Sota kesti 8 vuotta, ja näin perustettiin Suur-Suomi.

[muokkaa] Elämää Suur-Suomessa

Euro poistettiin koko Suur-Suomen alueella käytöstä ja tilalle otettiin vanha kunnon markka. Paavi kutsuttiin kruunauttamaan Mauno Kapa Suur-Suomen hallitsijaksi, ja kaikki olivat iloisia. Pääkaupunki siirrettiin Leningradiin. Ihmiset olivat niin rikkaita, että ilotulitteetkin olivat ydinpommeja. Mauno Kapa oli tyytyväinen; tätä hän oli halunnut. Hän syrjäytti Kekkosen the presidenttinä ja mursi näin henkilökultin. Kiharatukka syrjäytti kaljupään. Kun tämä oli tapahtunut, Mauno Kapa räjäytti Kekkosen haudalla ydinpommin. Siitäs sai.

[muokkaa] Mauno Kapan viimeiset päivät

Viimeisinä vuosinaan Mauno Kapa alkoi olla jo hieman vanha. Hänelle sattui surullisia asioita. Hänen orastava mielenvikaisuutensa ajoi hänet lähes kaljuuden partaalle. Vuonna 2047 Yhdysvaltain presidentti Don Rosa saapui valtiovierailulle Suur-Suomeen. Mauno päätti pistää kunnon saunan päälle. Kiuas kuumennettiin seitsenkertaiseksi, niin että saunan lämmittäjätkin kuolivat ovelle. Kovina löylymiehinä Mauno ja Don eivät kumpikaan kehdanneet valittaa kuumuutta. Don kuoli lämpöhalvaukseen, mutta hän pääsi vähällä. Mauno Kapan kivekset jäivät jumiin lauteiden väliin, ja hän teki lopulta itsemurhan löylykauhalla. Mauno Kapan paikan Suur-Suomen hallitsijana otti Neo. Joitakin vuosisatoja myöhemmin Mauno Kapa syntyi maunolaisuuden profetioiden mukaan uudelleen seuraajiensa riemuksi ja vihollistensa kauhuksi.

[muokkaa] Mauno Kapan perintö

Hikisitaateissa on kokoelma Pieni Sininen kirja -sitaatteja.

Suur-Suomemme kouluissa, armeijoissa, kirkoissa, virastoissa, tehtaissa ynnä muualla luetaan päivittäin Maunon Pientä sinistä kirjaa. Maunon ympärille rakennettiin myös Suur-Suomen aikoina uskonto, Maunolaisuus.

[muokkaa] Perustietoa

  • Paino: Jopa n. 3 000 kg
  • Pituus: 2–7 m
  • Ravinto: Isot miehet, hylkeet, mustekalat, delfiinit,naiset ja makaroonilaatikko.
  • Siviilisääty: Mauno oli naimaton elämänsä loppuun saakka. Hän oli niin kova jätkä, ettei naista tarvinnut
  • Elinikä: Erittäin pitkä saunassa vietettyjen vuosien ja rasvaisen ruokavalion ansiosta
  • Hyökkäys: Kuten tunnustetuilla Mahdeilla, Mauno Kapallakin on oma hyökkäyksensä, nk. Mainilan laukaukset. Käytännössä se toimii niin, että Mauno alkaa väittää sinun pommittaneen Kapan omistamaa Mainilan kaupunkia ja vastaväittelyjesi jälkeen hän tuhoaa sinut ydinräjähdyksellä.

[muokkaa] Suhteet

[muokkaa] Verstas

On todistettu, että Mauno Kapa kuuluu Verstaaseen, ja on ollut aikoinaan varsin korkeassa asemassa siinä ja suorittanut menneinä vuosina erinäisiä tehtäviä sen palveluksessa. Hän on vastuussa esimerkiksi Olof Palmen ja Elviksen murhasta. Nykyään Mauno kuitenkin katuu kuulumistaan ja on niin kova jätkä että repi omin käsin Verstaan tunnustatuoinnin irti ihostaan. Hän on edelleen kirjoilla verstaaseen, mutta katsoo olevansa eronnut, ja tekee jatkuvasti kaikkea tihutyötä Verstaan harmiksi, mikä tarkoittaa hyvää teille.

[muokkaa] Uusis

Mauno on Uusiksen parhaita kavereita.

[muokkaa] Neo

Luovuttuaan presidenttiydestä Neo seurasi häntä valtaistuimelle saatuaan vaaleissa 99% äänistä. Maunon tarkempaa suhdetta Neoon ei tiedetä.

[muokkaa] Mahdit

Kuten kaikki, Mauno haluaa Mahdiksi.

[muokkaa] Hjassan

Hjassan tuki Maunoa hänen poliittisella urallaan.

[muokkaa] Universum Majora

Ovat tavanneet vain kerran Maunon tullessa saunasta ja Universumin baarista kotiin päin. Universum tarjosi kossua, jonka Mauno joi pohjanmaan kautta, ja tämän jälkeen molemmat lähtivät kotiin.

[muokkaa] Kovikset

Mauno on kova heille.

[muokkaa] Cthulhu

Mauno halveksii Cthulhua. Cthulhu inhoaa Maunoa. Melkein kuin Maximus ja Cthulhu.

Jatkokysymys: Miksi kaikki vihaavat Cthulhua?

Vastaus: Ei suinkaan kaikki vihaa häntä, ja he jotka vihaavat ovat vain kateellisia.

[muokkaa] Triviaa

  • Mauno Kapa ja Uusis olivat ylimmät ystävät.
  • Maunolla oli kymmenen sormea ja sama määrä varpaita.
  • Maunolla oli sama vaateparsi armeija-ajoista kuolemaansa saakka
  • Mauno Kapa oli useissa ammateissa ennen presidenttiyttään, esimerkiksi kirvesmiehenä ja salametsästäjänä.
  • Mauno Kapa on kova koville.
  • Mauno Kapa kuului tiettävästi Suomen jokaiseen yhdistykseen.
  • Mauno Kapa äänestettiin viisi kertaa maailman kovimmaksi jätkäksi.
  • Vuodet saunassa tekivät Maunosta tavallista pitkäikäisemmän.
edeltäjä:
Bob Marley
Suomen tasavallan presidentit
20972147
seuraaja:
Neo
edeltäjä:
Posti-Pate
Suomen pääministerit
2083-2091
seuraaja:
Posti-Paten haamu
Henkilökohtaiset työkalut