Masokisti

Hikipedia

Ohjattu sivulta Masokismi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Lyö, lyö”
~Masokisti
”En, en”
~Sadisti

Masokisti on ihminen, joka haluaa itselleen kärsimystä. Kaikkihan me saamme itsellemme kärsimystä, mutta masokistista tämä kärsimys on mukavaa, eli ei itse asiassa lainkaan kärsimystä. Kuitenkaan tässä ei masokistille ole minkäänlaista ristiriitaa: hän vain kaikessa epärauhassaan etsii sitä kärsimystä, jota ei edes koe. Kovin vaikeaa on ihmisen nähdä että on omituinen, vaikka joka päivä peiliin katsookin ja itsensä näkee siinä.

Johdonmukaisesti ajatellen esimerkiksi masokisti kristitty ei lainkaan tahdo taivaaseen, koska siellä on niin autuasta. Ei viihtyisi taivaassa masokisti, ei. Siksi kristityt masokistit varmasti miettivät he koko elämän ajan ilkeitä ajatuksia kanssaeläjistänsä ja ovat ilkeitä ja syöksevät epätoivoon ja muita kiusaukseen esimerkiksi lappuja jakamalla, jotta helvetin ikuisiin liekkeihin pääsisivät onnellisesti kärventymään. Luultavasti sinäkin tiedät muutaman tälläisen kristityn - tai olet vähintään nähnyt. Ateistimasokistit pitävät kylmistä suihkuista, ja siksi ottavat aamulla kuuman suihkun.


[muokkaa] Katso myös

Wiki letter w.png Tämä tynkä on artikkeli. Voit muokata artikkelia auttamalla Hikipediaa.
Harkitse myös, voisiko tämän tynkämallineen vaihtaa johonkin hauskemmista tynkämallineista.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä