Masa Niemi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Masa Niemi.


Henkilö jota lähes likipitäen Pätkäkin pelkäsi; kuningatar Justiina Ankara I.
”Masa Niemi - mies pieni.”
~Tapsa Rautavaara Masa Niemestä.
”Hyvä on silloin olla, kun on täysi nolla.”
~Masa Niemen jäähyväiskirjeessä.
”Hyv'on alla - Hyv'on päällä”
~Hyvonin alusvaatemainos. Masa Niemi oli usein uimatrikoissa eri sketsi-kohtauksissa. Repliikistä huolimatta ei ilmeisiä viitteitä seksuaalisiin toimintoihin.
”Asiahan ei tietysti sinällään minulle kuulu...”
~Masa Niemen vakiorepliikki Pekka ja Pätkä -elokuvissa.

Masa Niemi (syntymänimi Martti Elis Niemi) (1914-1960) oli suomalainen suosittu koomikko eli elokuvanäyttelijä. Masa Niemi teki kaikkein tunnetuimman roolihahmonsa Pätkänä. Hän oli Pekka ja Pätkä -elokuvien niin kutsuttu toinen aisapari. Koska hän ei ollut mielestään riittävän suosittu, niin hän päätyi ottamaan muutaman unilääkenapin liikaa. Eli hän teki oletetusti itsemurhan Tampereella. On huomattava Niemen monilahjakkuus, hän toimi myös muusikkona sekä pelasi nuoruudessaan jääpalloa.

Esa Pakarisen on esitetty historioinneissa olevan Masa Niemeä tukeva eli vahventava tekijä, aivan samalla tavoin kuin vastaava tanskalainen koomikkopari Majakka & Perävaunu. Niemen oletetun itsemurhan on väitetty johtuneen osaltaan, hänen 152 senttimetrin mittaisesta pituudestaan. Masa Niemi oli syntynyt Viipurissa. Niemi oli elättänyt jo 8-vuotiaasta asti 9-lapsista perhettään.

Niemestä on väitetty niinkin, että mies kesti huonosti kritiikkiä mutta sitäkin paremmin viinaa. Koskenkorva-pullollinen oli Masalle vain niin sanotusti kevyttä kenttäkeittoa.

Katso myös[muokkaa]

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.