Markka-aika

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
One coin to rule them all.

Markka-aika on tarunhohtoinen "kultainen aikakausi" Suomen historiassa. Markka-aikaan liittyy vahva, yhtenäinen kansakunta ja suuret muinaiskuninkaat, merkittävimpänä suurkuningas Urho Kaleva. Tarujen mukaan markka-aikana kaikki oli paremmin kuin nyt, Suuri Peto EU ei ollut vielä noussut ja mustat muukalaiset Etelän maista eivät olleet vielä tunkeutuneet Pohjolaan. Monet vanhauskoiset suomalaiset odottavat yhä markka-ajan paluuta.

Historia[muokkaa]

Esimarkka-aika[muokkaa]

Suomeen oli kehittynyt kansa ja kulttuuri jo unholaan painuneina muinaisaikoina, noin 1800-luvun aikana. Kansa oli outo sekoitus ruotsalaista, slaavia ja outoa, primitiivistä ugria, kulttuuri taas täysin ruotsalaista, mutta tästä ei sitten puhuta. Ne olivat pimeitä aikoja. Suomen kansa oli alistettu ikuisen verivihollisensa Venäjän toimesta eikä heillä ollut kuin säälittävä suuriruhtinaskunta oikean valtion sijaan. Kuitenkin kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valon pohjolan taivaalla: oman rahayksikön. Sen Suomelle myönsi tsaari Aleksanteri II, ylistetty ja siunattu slaavien keskuudessa olkoon hän. Tällä teollaan hän lunasti vihamiehen väestä ainoana itselleen paikan aidon Suomen Kansan ystävyydessä. Oma raha, jokaisen valtion suvereniteetin kulmakivi, Suomen Markka, oli saanut ilmiasun, sana oli tullut metalliksi.

Varsinaismarkka-aika[muokkaa]

Suomalaiset olivat valmiita menemään äärimmäisyyksiin puolustaessaan oikeuttaan omaan rahaansa.

Esimarkka-aika kääntyi varsinaismarkka-ajaksi hitaasti 1900-luvun alussa. Tätä siirtymäaikaa leimasi sekavuus ja myrskyisyys, sorto ja sekasorto, maailmanhistorian rattaiden väliin jauhautuivat etelämpänä, jossakin silloin vielä merkityksettömässä Euroopassa, lukemattomat nuorukaiset Ensimmäiseksi maailmansodaksi nimetyssä valitettavassa tapahtumasarjassa, joka kuitenkin toi voitokkaan hetken Suomelle, kun se saattoi nousta markkansa mittaiseksi, vastata tuon jalon rahan velvoitteeseen ja kohota kansakuntana kansakuntien joukkoon, Markan ja Mannerheimin viittausta seuraten. Punainen roskaväki, joka olisi halunnut hyljätä jalon markan ja vaihtaa sen saastaiseen ruplaan, kukistettiin ja markka jatkoi voittokulkuaan. Suomen kansa kulki halki 1920- ja 1930-lukujen ylväänä, oman maan rahaa taskuissaan ja punikit autojensa kyydissä matkalla itärajalle. Kun vanha vihollinen, pääpaha itänaapuri nousi Suomea vastaan, taisteli kansakunta yhtenäisenä kodin, uskonnon, isänmaan ja oman rahayksikön puolesta, rinnallaan veriveljensä, jalot germaanit, jotka myös markkaa käyttivät. Tämän taistelun päätyttyä torjuntavoittoisasti alkoi varsinaismarkka-ajan keskivaihe, kultaisista kultaisin aika, joka myös suurkuninkaiden markka-aikana tunnetaan.

Suurkuninkaiden markka-aika[muokkaa]

Suurkuninkaiden markka-aika on markka-ajan keskivaiheen, varsinaismarkka-ajan keskivaihe, eli markka-ajan ydin. Aika kesti kolmen Suomen muinaishistorian merkittävimmän kuninkaan valtakausien ajan, alkaen 1940-luvulla ja päättyen 1980-luvulla.

Arthur[muokkaa]

Ensimmäinen suurkuninkaista, Gustaf Vapahtaja, Mannerheimin huoneesta, oli suuri soturi, joka taisteli Suomen synnyn varhaisissa vaiheissa ensimmäisten muinaiskuninkaiden rinnalla. Hän palasi myöhemmin kaukomailta vielä kerran pelastamaan kansansa sodassa Venäjää vastaan ja tuli sen jälkeen huudetuksi kuninkaaksi jo vanhana miehenä. Hänen varsinainen kuninkuusaikansa oli lyhyt, eikä siitä ole paljoa kerrottavaa. Hänet kuitenkin mainitaan suurten joukossa, koska hänen työnsä soturina nostavat hänet suuremmaksi kuin kukaan, edes pian käsiteltävä Urho Kaleva Suuri. Mannerheimin huoneen vaakunaan oli kirjoitettu "Puhtain asein puhtaan markan puolesta".

Apollo[muokkaa]

Juho Viisas, Paasikiven huoneesta, seurasi Gustaf Vapahtajaa Suomen hallitsijana. Hänen aikanaan muovattiin maamme olemassaolon ja kultaisen markka-ajan perusteet ja onnelliset vuodet alkoivat kunnolla. Viljapellot lainehtivat kultaisina, ja niillä saatettiin nähdä henkiä, kuten Tauno Palo ja Ansa Ikonen, tanssimassa ja laulamassa. Markkaa arvostettiin ja jokaisen taskuissa oli niitä yltäkylläisesti.

Ozymandias[muokkaa]
Suuret yhdessä: Urho Kaleva kuvattuna markkasetelissä.

Kuninkaista suurin, hän jonka yläpuolella sankarina ja jumalaksi kohonneena on vain Gustaf Vapahtaja, oli Urho Kaleva Suuri, Kekkosen huoneesta. Hän hallitsi hyvin ja viisaasti markka-ajan onnellisimman jakson, jota yhä kaiholla muistellaan. Pahan valtakunta idässä saatiin pysymään loitolla hänen väsymättömän ponnistelunsa ansiosta. Yhä lauletaan lauluja Urho Kalevan viisaudesta sekä hiihto- ja kalastustaidoista. Urho Kaleva hallitsi ihmiset ja eläimet, ja hänen valtakautensa on se, joka yleensä ensimmäisenä markka-ajasta, sen onnesta ja runsaudesta, muistetaan. Hänen pois nukuttuaan päättyi suurkuninkaiden markka-aika ja varsinaismarkka-aika alkoi kääntyä iltaansa kohti.

Varsinaismarkka-ajan loppu[muokkaa]

Kun Urho Kalevan poismenon jälkeen valtiaaksi nousi prinssi Ahdin sijasta Mauno Maaton, tosin hyvä, mutta heikko hallitsija, joka päästi kuninkaan vallan vähenemään. Tuhon siemenet kylvettiin hänen aikanaan, mutta elämä oli vielä hyvää, aitoa markka-aikaa.

Myöhäismarkka-aika[muokkaa]

"Kavala käsi, pantuna
tueksi Suomenmaan,
häväistys, kammo, kuolema,
kirous, patto vaan..."

Myöhäismarkka-aika, joka myös rappion aikakautena tunnetaan, alkoi, kun Mauno Maattoman tilalle kuninkaaksi nousi Martti Kärmekieli. Tuon kansainvälisyysmielisen kyyn aikana Suuri Peto EU nousi ja nieli Suomen, osti kansan sielut ja löi kuolettavan haavan Pyhään Markkaan. Kansalaisten tanssiessa kultaisen vasikan ympärillä punottiin Brysselissä juonia. Kun Tarja Punainen nousi ensimmäisenä hallitsevana kuningattarena valtaan, oli markka-aika jo loppumaisillaan. Tuomion pilvet roikkuivat raskaina ja raudanmustina kansakuntamme yllä vuosituhannen vaihtuessa uuteen, ja kaikki toivo kuoli 28. helmikuuta vuonna 2002, kun markka-aika virallisesti päättyi. Kansan sydämissä kuitenkin vielä syttyy tuli, kun markka mainitaan, ja ennustavatpa jotkut sen paluuta.

Uusi markka-aika[muokkaa]

Symbolistisessa maalauksessa markkaa edustava Väinämöinen poistuu Suomen kansan luota, luvaten kuitenkin palata.

Monet vanhauskoiset suomalaiset uskovat yhä, että jonain päivänä markka tulee takaisin ja kaikki on taas kuin ennen. Sinä päivänä palautuu vakaus ja vauraus, eikä Kreikka enää meitä huoleta. Sinä päivänä voimme ajaa markkapetturi Saksan pois luotamme kuin kulkukoiran, sinä päivänä sampo taotaan taas ja tuohitorvet soivat vaaroilla. Tätä julistaa etenkin vanha velho Paavo Väyrynen, hän, joka jo keskimarkka-ajasta asti on Suomemme kohtaloita seurannut. Kun Iso-Britannia näytti, että Suuren Pedon otteesta voi irtautua, on toivo vahvempi kuin koskaan. Suomen kansa, sorron allakin, katsoo taas luottavaisin mielin tulevaan.