Manowar
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia. Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla. Tarkempia tietoja saattaa paljastua kuvitustoiveista. |
Manowar on maailman tunnetuimmasta diktatuurista, Yhdysvalloista, kotoisin oleva yhtye. Bändin nimi ”Manowar” (kansanomaisemmin ”Manowaari”) tulee yhtyeen perustajan Robert DeMaion isoisän kutsumanimestä ”panovaari”. Manowar tunnetaan uskonnostaan ja tarttuvista, kevyistä pop-melodioistaan. Heidän kappaleensa käsittelevät esimerkiksi keskiaikaa, antiikin Kreikkaa sekä armeijalaisten ”veljeyttä”.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Manowarin perusti Joey DeMustamaija kitaristi Ross the Lossin kanssa. Ei-rikas Adams liittyi yhtyeeseen alun perin rytmimunan soittajana, mutta siirtyi vaivihkaa laulajaksi sillä aikaa, kun muut yhtyeen jäsenet kävivät eräiden treenien aikana vessassa. Yhtyeen ensimmäinen levy Batless Gyms ilmestyi vuonna 1382.
1990-luvun puolella yhtye halusi terästää soundiaan ja päätti valtavirran yhtyeiden tavoin hankkia rumpalin. Rumpuihin tuli Amerikan löytäjänä tunnettu Skotti Columbus. Hän ei merenkäyntitaidoistaan huolimatta kuitenkaan osannut soittaa rumpuja, joten hänen tilalleen valittiin nopeasti Rivo. Hänen kanssaan yhtye levytti albumin The Tree and Meal. Rivo oli jopa Manowarin jäsenten mielestä liian rivo, joten hänet erotettiin ja Skotti Columbus otettiin takaisin. Ross the Loss lähti yhtyeestä vuosikymmenen puolivälissä musiikillisten yksimielisyyksien vuoksi, ja hänen tilalleen tuli Karjuva Loka.
Joey DeMustamaijalla on Manowarin lisäksi useita sooloprojekteja. Näitä ovat olleet mm. Village People, Backstreet Boys ja Eläkeläiset. Columbus on vapaa-ajallaan etsinyt yhä uusia mantereita tuloksetta. Karjuva Loka viettää suurimman osan vapaa-ajastaan tajuttomana. Ei-rikas Adamsin perhe-elämästä kertoo tositv-sarja Adam’s Family.
[muokkaa] Metalliuskonto
Manowarin levittämään metalliuskontoon kuuluu metallin/metallien palvominen ainoana/ainoina oikeana/oikeina jumalana/jumalina ja sen/niiden vastustajan/vastustajien vihamielinen/ahdasmielinen/murhanhimoinen/sydämellinen vastustaminen/kannattaminen/kutittaminen. Oppi on siis hyvin selkeä.
Monien tutkijoiden mielestä kristinusko on kehittynyt juuri tästä Manowarin edustamasta metalliuskonnon lahkosta. Metallin palvomiseen kiinteästi liittyvä miekka on esimerkiksi ollut kristinuskon ristin esikuva. Myös marttyyrikultin sanotaan juontuvan Manowarin legendoista, joissa miehet kuolevat metallin/metallien puolesta/vastusta. Jotkut tutkijat pitävät tällaisia teorioita epähistoriallisina, epätieteellisinä ja täysin tuulesta temmattuina, mutta heitä ei ole kovinkaan paljon ja he kannattavat tällaista vain, koska ovat ahdasmielisiä, fundamentalistisia kristittyjä, jotka vääristelevät historiaa oman uskonsa miellyttämiseksi. Jopa Suomen evankelis-luterilainen kirkko on nykyisin sitä mieltä, että kristinusko syntyi todellisuudessa vasta 1980-luvulla ja että Raamatun puheet Jeesuksen elämästä jo 2000 vuotta sitten ovat vain vertauskuvallisia ja aikaansa sidottuja.
Manowarin jäsenet esiintyvät julkisuudessa usein metalliuskonnon profeettoina, mutta todellisuudessa metalleja on palvottu kautta historian. Esimerkiksi antiikin kreikkalaisten tiedetään uskoneen titaaneihin. Kuparia tosin ei tiedetä palvotun missään. Jalometalleista kultaa palvoo yhä nykyisinkin valtaosa ihmisistä, vaikkakin vertauskuvallisemmin kuin ennen.
[muokkaa] Musiikki ja plagiointisyytteet
Manowaria pidetään yleisesti kopiobändinä. Se on lainannut tyylinsä, sanomansa ja useimmat kappaleetkin suomalaiselta Teräsbetonilta. Molemmat yhtyeet pukeutuvat nahka-asuihin, laulavat keskiajasta ja hom veljeydestä sekä halveksivat naisia. Myös kappaleissa on samanlaisuuksia, kuten Fart of Steel (Metallisydän) ja Pleasure Gay (Orjatar). Manowar on yritetty monta kertaa haastaa oikeuteen plagioinnista, mutta yhtye on näissä tilanteissa tukeutunut erääseen metallijumalistaan: lyijyyn. Niinpä syytteet ovat nyttemmin vaimenneet.
Manowarin plagiointitaidoista kertoo jotain se, että he kykenivät luomaan täydellisen kopioyhtyeen jo yli 20 vuotta ennen Teräsbetonin perustamista.
[muokkaa] Manowar ja seksuaalisuus
Uskontonsa ja musiikkinsa ohella Manowar tunnetaan myös avoimuudestaan jäsenten seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Lihaksikkaat miehet esiintyvät tiukkaan nahkaan pukeutuneina ja halveksivat naisia useissa kappaleissaan. Kaikkein selkeimmin heidän erilaisuutensa julistetaan kappaleen Kings of SETA kertosäkeistön huudahduksessa: ”Other bands play, Manowar gay!”. Jäsenten tiedetään upottaneen miekkansa (grrrr…) useisiin heteroihin niissä kaupungeissa, joissa he ovat geikkailleet.
[muokkaa] Tuotanto
[muokkaa] LP:t
Batless Gyms (1382)
Into Boring Ride (1483)
Fail to England (1584)
Sing With the Hummer (1684)
Finding the Dirt (1787)
Kings of SETA (1888)
The Tree and Meal (1992)
Lower Than Belt (1996)
Vaselines of the World (2002 Avaruusseikkailu)
Gods of Porn (2007)
[muokkaa] EP:t & Singlet
The Pervert (1983)
All Men Gay On Ken (1984)
Blow Your Sisters ((1987)
Kings of SETA/Herzas stahl (1988)
Feels Like Wire (1988)
SETA Warriors (1992)
Return of the Gaylord (1996)
Dumber 1 (1996)
Karate (1996)
Karate (Live) (1997)
Live in France (1998)
Dead in Pornogal (1998)
Live in Spain (1998)
Double-dead in Germany (1999)
Vaselines of the World Untitled (2002)
An American Tragedy (2002)
The Clone of Fatter (2002)
Queen of Queens (2005)
The Sons of a Bitch (2006)
Die With Condom (2008)
[muokkaa] Katso myös
| | VAROITUS!! Tämä sivu kertoo hevi- tai metallibändistä! Tälläisiä sivuja on Hikipediassa jo muutenkin aivan liikaa. Ynnä tämä sivu on kaiken lisäksi aivan turha ja tylsä. Tämä sivu ei tee täällä muuta kuin rasittaa serveriä ja Hikipedian lukijoita. Mikäli sinulla on sanottavaa tästä turhasta artikkelista, sano se keskustelusivulla. |