Malline:Määritelmä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jos artikkelista puuttuu alkumääritelmä, niin ei hätää, tämä malline arpoo sellaisen, ja voit keskittyä olennaiseen. Laita vain artikkeliin otsikko (muista tummentaa) ja sen perään merkintä {{määritelmä}}

on nykyinen maailmankausi, joka alkoi noin 10 000 vuotta sitten. Geologisessa ja biologisessa mielessä puhutaan nykyajasta. Nykyaika alkoi kun jääkausi loppui ja ilmastosta tuli nykyisen kaltainen. Seurasi ihmisen (homo sapiens) valta-aika. Nykyisellä maailmankaudella on tapahtunut huomattavasti muutoksia nopeassa ajassa, johtuen pääasiassa ihmisen toiminnasta. Kausi on ihmisen teknologian osalta jaettavissa kivi-, pronssi- ja rautakauteen sekä historialliseen aikaan tai elinkeinojen osalta paleoliittiseen, neoliittiseen, kalkoliittiseen, teollistuneeseen, multikulttuuriseen ja apokalyptiseen kauteen. Kauden aikana on kehittynyt ihmisten sivilisaatio. Kauden lopulla sivilisaatio lakkaa. Lopun ajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta monet tahot ennakoivat sitä lähiaikoina.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut