Hikipedia
Maj Karma on sodankyläläinen taideyhtye. Se hallitsee Sodankylä-valtiota jossakin
Pohjolassa, saamenkielisellä alueella. Maj Karmaa on syytetty laittomasta mainonnasta, koska se "teki" (luotettavien tahojen mukaan
kopioi CMX-taideyhtyeeltä) vuonna
2004 uudelle "albumilleen" (luotettavien tahojen mukaan kotelot ovat tyhjiä
ja levyt on myyty
Ku Klux Klanin kautta
Jouni Hynysen seksielämän piristykseksi) kaksi Sodankylän valtiota
maanisesti ylistävää kappaletta (Pohjola ja Sodankylä). "Levyä" levitettiin
Suomeen ja
Martti Ahtisaari raivostui saamelaisen ja arvottoman valtion mainomisesta. Maj Karma sääti Sodankylään
lain, jonka mukaan kaikkialla saa mainostaa ko. valtiota, ja siitä asti homma on ollut selvä kuin
pläkki. Jokainen lause jää ke.
[muokkaa] Yhtyeessä vaikuttavat
[muokkaa] Pois potkitut
- Vittukun.Vituttaa.Vittu. (1992-2004, basso (erosi, koska oli luullut sitä kitaraksi vuoteen 2004 asti))
- Hunnu ja Pummitusmuna (1992, rikkoontunut basso. Pääasiallinen poispotkimisen syy oli kuitenkin Ylpön ylitsepääsemätön kummituskammo)
- Paska Mäyrynen (valoshow, Kolmas Jalka (kts. Tanhu-EP:n päätöskappale)
- adi Mbbeeba (miksaus. nyk. Teuvo Oinas -orkesterin monitorimiksaajana) Potkujen syy: Paljastui kuulolaitteen liikakäyttäjäksi
- Yhtyeen logona toimii kondomin muotoinen pipo, josta sojottaa viisi fallos-symbolia
- Yhtye on todistanut, että liiallisen viinan, huumeiden ja negatiivisen asenteen seurauksena alkaa mielistymään lukuun 54
- Yhtye toimi ensin useilla muilla nimillä, ja ei ole vieläkään ruojake nimeensä tyytyväinen!
- Yhtye päätti, että hajoaa vuonna 2030, joka olikin suunnaton helpotus muulle maailmalle
|
Tunnetko olevasi kirjallisuuskriitikko vankina taviksen ruumiissa? Olisitko itse pystynyt niin paljon parempaan? Vapaudu estoistasi, kerro mikä meni vikaan; tästä artikkelista on pyydetty aliarviointia.
|