Ihmemies MacGyver

Hikipedia

Ohjattu sivulta MacGyver
Loikkaa: valikkoon, hakuun
MacGyver yksinkertaisesti osaa
”Odotas niin improvisoin tästä käytetystä kortsusta jäätelöpuikon avulla haulikon ja ammun nuo vartijat siihen selliin jonka valmistin perunankuorista. Sitten murran kalterit purukumilla jota uitan väljähtäneessä oluessa ja lennän kotiin hävittäjällä jonka tein klemmarilla varustetusta purkkapaperista...”
~MacGyver in action

Angus MacGyver (s. 1. heinäkuuta 1951) on universumin kovin jätkä. Hänet on valittu kerran maailman kovimmaksi jätkäksi, vuonna 1988. Jopa Chuck Norris jää MacGyverille kakkoseksi. MacGyver osaa tehdä linkkarillaan kaikkea muuta, paitsi lyhentää takatukkaansa. MacGyverilla oli vain yksi sukulainenkin, isoisänsä Harry Jackson. Hänestä käytetään useita kiertoilmauksia (siis MacGyverista, ei isoisästä), kuten:

Muitakin versioita löytyy, mutta tekijänoikeudellisista syistä Etelä-Pohjanmaan farmariliitto kieltää näiden nimien saattamisen julkisuuteen. Etelä-Pohjanmaan farmariliiton kieltämät muut nimet ovat:

MacGyver julkaisee omakustanteista reality-tv-sarjaa, jossa väkerretään turhasta paskasta kaikenlaista jännittävää krääsää. Sarja on suunnattu lähinnä ammattikoulua käyville opiskelijanuorille ja sen tarkoituksena on inspiroida nuoria valmistamaan paperiliittimistä ja jogurtista hyödyllisiä arkipäivän käyttöesineitä, kuten sähkötuoleja, B-2 Spirit -pommikoneita ja esihistoriallista namibialaista keramiikkaa.

Mutta kerran MacGyver ei onnistunut korjaamaan munuaiskonetta. Silloin MacGyver meinasi tehdä itsemurhan, mutta hän sai pelastettua maailman purukumipaperilla, kengännauhalla ja paperiliitimellä. Nimittäin MacGyver oli vihujen tukikohdassa, jossa oli toimiva munuaiskone. Mutta MacGyver laittoi oveen suklaahappopommin, ja kengännauhasta sai oivan pommin. Mutta ennen pommin räjäyttämistä, MacGyver ampui avaimenperästä ja klemmarista valmistamansa nukutusnuolen suustaan suoraan vartijan selkään.

FBI:n arkistoissa tiedetään säilytettävän jaksoa, jossa MacGyver rakensi hammastahnasta ja oravannahasta tuhoisan pommin. Tämä jakso hyllytettiin televisiosta, ja vietiin turvaan panssariovien taakse, sen ensimmäisen esityskerran tuhoisten seuraamusten takia.

Alun perin MacGyver oli sijoitettu LOST-sarjan haaksirikkolaisiin, mutta tällöin sarja olisi ollut vain yhden jakson pituinen MacGyverin rakennettua purjelaivan narusta, vaatteista ja tulitikuista.

MacGyverin tiedetään käyneen myös avaruudessa ystäviensä, ruotsalaisten Goa'uld-lahkolaisten planeetalla. Erityiseksi tapauksen tekee se, että paparazzien paikanpäällä ottaman kuvamateriaalin perusteella MacGyver olisi leikannut takatukkansa. NSA tutkii tapausta maanpetoksena ja pyytää asiasta jotain tietäviä ilmoittautumaan NSA:n kenttätoimistolla Pasilan aseman ylimmässä kerroksessa.

[muokkaa] MacGyverin lait

MacGyver vihaa ja karttaa väkivaltaa, ja tästä opimme syyn siihen. Mutta silti; MacGyver yksinkertaisesti osaa!


Miehiä

Fiktiossa
Teräsmies - Kivimies - Kesämies - Megamies - Ihmemies - Lepakkomies - Hämähäkkimies

"Elämässä"
ammattimies - esimies - äidin uusi mies - palomies - virkamies - aviomies - tason mies

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä