Maanviljely

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.

”...eikä siinä kaikki. Lisäksi nämä ihmiset tonkivat ensin maata suurella vaivalla ja sitten hautaavat ruokaa maahan piiloon, talon isännän sanoin "jot ols ens vuonnaki syötövvöö"...”

~Ote maaseudulla vierailevan kaupunkilaisen kirjeestä.

Maanviljely, eli kansankielellä "jyväjemmaus", sekä nykyään myös "maa-alan käyttäminen ravintokasvien kasvattamiseen" on esittänyt tärkeää osaa kaikkien historian tuntemissa valtioissa ja on yksi sivilisaation kulmakiviä.

Historia[muokkaa]

Kyllä ihminen osaa. Luontoäidille ei tulisi mieleenkään.

Maanviljelyksen taidon oletetaan syntyneen noin vuonna 9000 ekr, Lähi-idän hedelmällisellä Eufrat- ja Tigris-kaksoisvirtojen alueella sekä Niilin lähettyvillä. Luultavasti joku silloinen luolamies oli piilottanut viikunoita maahan, unohtanut niiden olinpaikan, ja myöhemmin vetänyt johtopäätöksiä kätköpaikalle kasvaneesta viikunapensaasta. Lähde? Pian maanviljelys levisi läheisiin laaksoihin, ja vähitellen ympäri Euraasiaa. Siinä sivussa syntyivät ns. "kaupungit" ja "sivilisaatio", mutta liian monet jupit tuntuvat tämänkin unohtavan. Seuraavaksi seurasi tylsä osuus. [1] Viimein Egyptissä syntyi geneettisen mutaation tuottama yksittäinen, ns. kuusijyväinen viljakasvi. Kuin sattuman kaupalla tuon nimenomaisen kasvin siemeniä ei syöty, vaan varastoitiin siemenviljaksi seuraavalle vuodelle. Määrittelemättömän ajanjakson aikana tuo kuusijyväinen lajike yleistyi, tehokkaasti kuusinkertaistaen viljasadot[2] , myöhemmin moninaisten faaraoiden iloksi.

Keskiajalla Euroopassa maanviljelys oli kovin in talonpoikien sekä heidän perheidensä keskuudessa. Linnojen lordit ja leidit eivät taas viljelyksistä paljoa piitanneet, tulihan ruoka heidän mielestään valmiina annoksina lautasella, eikä mitenkään hitaasti kasvattamalla. Annokset tosin kasvoivat suuremmiksi maanviljelystekniikoiden kehittyessä. Jossain vaiheessa keksittiin jälleen uusi viljelystapa, kolmivuoroviljely, jossa maaperän annettiin palautua satojen välillä antamalla sen kasvaa heinää. Tämä taas pitkän päälle paransi maan hedelmällisyyttä. Aiemmat viljelystavat nimitettiin "ryöstöviljelyksi". Sitten tulivat perunat kymmenkertaisine satoineen. Ja idiootit, jotka halusivat syödä perunan maanpäällisen osan. Sen jälkeen perunarutto[3], ja lopulta sille vastustuskykyinen perunakanta. Irlantilaiset perunarutto laittoi todella koville, sillä sikäläisten maanviljelijöiden ravinnonsaanti oli täysin perunasta kiinni. Tästä kuitenkin mahdollisesti (ei ole) lisää artikkelissa peruna.

Suomessa keksittiin ns. kaskiviljely. Metsää poltettiin, ja tuhkien päälle heitettiin siemeniä. Ja jo kasvoi vilja. Tempusta tuli suoranainen hitti, sillä se hoiti kerralla pois pelistä kaksi ongelmaa: Tarpeen raivata metsää pois asutuksen tieltä sekä saada hedelmällistä maaperää viljeltäväksi taikka laitumeksi. Oikeastaan suomalainen kaskiviljely osoittautui niin tehokkaaksi viljelyskeinoksi, että se kulkeutui ajassa taaksepäin aina Afrikkaan saakka.

Suhteellisen viimeaikaisesti mukaan ovat tulleet lannoitteet, uudenlaiset kastelujärjestelmät sekä muu höpölöpö.

Itse akti[muokkaa]

Asianmukainen kyntövarustus.

Alussa viljelijä etsii hyvää viljelypaikkaa, tutkailee ja tuumailee. Paikka kannattaa miettiä tarkaan, sillä läheskään kaikki maaperä ei ole tarpeeksi hedelmällistä monipuoliseen maanviljelyyn. Lisäksi nyt, kun uudisraivauksen ajat ovat auttamatta ohi, kannattaa muistaa myös selvittää kaavaillun viljelysmaan omistussuhteet.Jotkut viljalajit vaativat tietynlaiset olosuhteet. Kunhan muodollisuudet on hoidettu, voidaan aloittaa kyntäminen. Kyntämisessa käytetään apuvälineenä kuokkaa, joskus jopa hevosia tai koneita. Kyntämistä voi ja pitääkin valmistella, maaperä kun tuppaa joskus olemaan hyvinkin tiukkaa tavaraa. Varsinkin jos maata ei ole aiemmin sovellettu maatalouskäyttöön, alue pitää raivata ensin. Jos raivaaminen jätetään väliin, voi itse kyntämisen aikana tulla kiusallisia tilanteita pinnan lähellä olevien kivien ja kantojen kanssa.[4] Kun maatilkkua on kynnetty sen verran että isännälle[5] piisaa, on aika ruikata siemenet vakoon. Osa viljasta ei vaadi enää uutta maankääntöä, mutta varsinkin perunoiden kohdalla on hyvä muistaa kyntää syvä vako, joka siemenperunoiden viskomisen jälkeen täytetään uudelleen, jotta mukuloita syntyisi.

Kun siemenet on kylvetty, niin odotellaan. Aika vaihtelee viljeltävästä lajikkeesta riippuen. Tässä välissä pitää manata säätä: "Liian lämmintä", "liian kylmää", "liian kuivaa", "liian märkää" jne. Minkään ei tule kelvata maanviljelijälle. Ongelmia tuottavat myös halla, erilaiset tuholaiset sekä pellolla asiattomasti pelehtivät hunsvontit. Lopulta, jos Herra suo, on sadonkorjuun aika. Se voi joskus tuoda mukanaan epämukavia yllätyksiä, mutta yleensä sato on varsin hyvä. Sadonkorjuu on varsin monimutkainen prosessi, ja siitä tarjoaakin lisää tietoa Wikipedia. *PTHYI* Maasta revityille maataloustuotteille tehdään myöhemmin vaikka mitä, mutta lähes aina osa laitetaan talteen seuraavaa kyntöä varten.

Katso myös[muokkaa]

Jalkamuistiot[muokkaa]

  1. Sellainen, jota niissä vanhoissa hyvissä elokuvissa kuvattiin kalenterilla, josta repiytyy lehtiä irti.
  2. Normaali ihminen: "Ahaa, selvä merkki evoluution olemassaolosta, sanoi Paavi mitä lystäsi."
    ID-teoreetikko: "LUONNONVALINTAA MUKA, JUMALAUTA?! KIISTÄMÄTÖN MERKKI JUMALAN KÄDEN OHJAUKSESTA! ÄLYKÄSTÄ SUUNNITTELUA"!
  3. Huomaa pieni, mutta hyvin tärkeä ero verrattuna pernaruttoon
  4. Kantojen raivaaminen on ikävää puuhaa. Sen tietävät varsinkin siviilipalveluksen valinneet, joista varsin useat saavat tehdä tätä ruosteisilla rautakangilla yhdentoista kuukauden ajan. Armeijassa taas opetetaan erikseen kantojen raivaaminen räjäyttämällä.
  5. Vaikkakin maanviljelys on harvoin yhden miehen projekti, ja suomalaisessa maanviljelyksessä isännän apuna oli usein renkejä.