Mönkijä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mönkijällä mennään niin että hippulat vinkuu!
Tämä mönkijä on selvästi käynyt ylikierroksilla.
Eiköhän jo lähdetä?

Mönkijä on sellainen hyvin nopea kärry, jossa on vahvat pyörät ja todella kuumana käyvä moottori. Kuuluisin mönkijöiden valmistaja on Brio.

Historia[muokkaa]

Mönkijä keksittiin vuonna 1900 Unkarissa, kun Buda Pörkölt-niminen ihminen asensi kottikärryyn moottorin. Vuoteen 1909 mennessä kyseinen moottorikärry oli kehitelty neljäpyöräiseksi, joten sillä pystyi liikkumaan paremmin. Nykyisen mönkijän keksimismaaksi tuli kuitenkin Italia, kun keksintöä oli esitetty maailmalla. Vuonna 1912 sitten kehilteltiin lopulta mönkijä-kärryyn vahvat pyörät ja hyperkäyttöinen moottori. Vuonna 1915 tehtiin ensimmäinen mönkijärata Espanjaan. 15-vuoteen mönkijän kehittämisessä ei tapahtunut mitään erikoista. Suomeen ensimmäiset mönkijät tulivat vuonna 1921. Vuonna 1930 joku älypää keksilopulta, että mönkijällä voi ajaa myös iänikuisen ratoja pitkin päristelyn sijaan metsää pitkin. Seuraavana vuonna kokeiltiin ajaa mönkijällä metsää pitkin, mutta mönkijä juuttui risukkoon. Tuo asia päätettiin jättää, kunnes vuonna 1943 mönkijän kuntoa kehiteltiin vielä lisää ja niin mönkijällä voi ajaa myös metsässä. Vuonna 1950 ajettiin kaikkien aikojen pisin mönkijämatka Suomessa, kun Jaska Jokunen ajoi Tampereelta Kiirunaan koko maan halki. Vuonna 1953 yritettiin mönkijällä vetää metsästä raivattuja puita, mutta siinä epäonnistuttiin. Vuonna 1960 mönkijästä tehtiin riittävän vahva, että se voi vetää puita perässä. 1970-luvulla mönkijä yleistyi paljon maanteillä ja kesämökeillä. Nykyaikainen mönkijä tuli lopulta myyntiin vuonna 1990. 2010-luvulle menessä tullaan vielä keksimään henkilöautomönkijä.

Katso myös[muokkaa]