Luukkuhousut

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luukkuhousut ovat trendikäs ja seikkailullinen menevän miehen (ja naisen) asuste, joka sopii kaikkiin tilanteisiin. Nämä linjakkaat housut on nimensä mukaisesti varustettu takamuksen puolelta avautuvalla luukulla, joka voidaan kiinnittää esimerkiksi napeilla, vetoketjulla, tarranauhalla, hakaneulalla tai valurautaisella saranoinnilla. Nappikiinnitystä pidetään klassisimpana ja ajattomana ratkaisuna. Vanhan maailman herrasmiehen tunnistaa siitä, että hänen luukkuhousunsa napit ovat aitoa puhvelinsarvea.

Luukkuhousujen funktio on esteettisten avujen lisäksi helpottaa ruumillisten tarpeiden hoitamista ilman vaivalloista housujen riisumista tai nilkkoihin laskemista. Parhaan ja klassisimman miestenmuodin tapaan luukkuhousuissa yhdistyvät siis saumattomasti muoto ja mukavuus. Liike-elämässä niiden käytöllä voidaan myös viestiä kiireisyydestä ja siitä, ettei töissä ole aikaa hukattavana.

Useimpiin suomalaisiin miesten kansallispukuihin kuuluu luukkuhousut, jotka otettiin käyttöön alun perin siksi, ettei huussissa juokseminen häiritsisi häissä ryypiskelyä. Myös frakinhousumallina luukkuhousut ovat erinomainen valinta, sillä ilman niitä kakkoshädällä käyminen muuttuu asusteellisesti huomattavan vaivalloiseksi. Luukkuhousut ovat korrektin ja mukavuudenhaluisen miehen valinta myös puvunhousuissa, mutta vetoketjulliset luukut mielletään yleensä enemmän vapaa-ajan ja urheiluharrastepukeutumisen ilmiöksi. Esimerkiksi farmarihousuissa ja urheilushortseissa ne ovat aivan paikallaan. Mielipiteet jakautuvat sen suhteen, sopiiko vetoketjullinen luukku virallisuudeltaan prässihousun ja farmarien väliin sijoittuviin khakihousuihin. Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tällainen ratkaisu on hyväksytty esim. golfkentillä, mutta virallisemmissa ja vanhoillisemmissa maissa, kuten Britanniassa ja Saksassa, sellaista voidaan pitää sopimattomana.

Herrasmies ei perinteisesti käytä tarrakiinnityksellisiä luukkuhousuja, ja seurapiireissä sellaisten käytöstä voi saada tyylitajuttoman juntin maineen.

Tunnettuja käyttäjiä[muokkaa]

  • Tohtori Pentti Arajärvi käytti luukkuhousuja itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuosina 2004–2009.
  • Eduskunnan puhemiehistö torui kansanedustaja Mikael Jungneria tämän käytettyä tarranauhaluukkuhousuja valtiopäivien avajaisissa kevätistuntokaudella 2012.
  • Useissa James Bond -elokuvissa Bondin smokkiin kuuluvat linjakkaat italialaistyyppiset luukkuhousut.