Luonto

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Luonto kiihottaa minua”
~Bioseksuaali
”PALA, METSÄ, PALA!”
~Pyromaani
”Ydinvoima on mielestäni vihreä ratkaisu.”
~ Ydinjätteessä kellunut mies

Luonto tarkoittaa maata, ilmaa vettä ja kaikkea elävää sekä sitä ympäröivää materiaalista kaikkeutta. Kun Jumala oli luonut luonnon, hän tajusi että ihminen tulisi tuhoamaan sen viikossa. Tämän takia Jumala päätti vahvistaa luontoa lisäämällä sinne nalleja, villkissoja ja pupuja, eli periaatteessa muitakin eläimiä. Luonto on erinomainen paikka tavata myös nudisteja ja löytää erakoita.

Luonnon historia[muokkaa]

Ylimaallinen teoria[muokkaa]

Idea luonnosta tuli kun Jumala ja Saatana yrittivät keksiä ihmiskunnalle jotain muuta pilattavaa kuin oman sielunsa. Pitkän kädenväännön jälkeen he päättivät kummatkin keksiä kolme eri asiaa jotka yhdistettäisiin ilman sen suurempia mukinoita yhdeksi ja annettaisiin ihmiskunnan käytettäväksi. Jumala viisaana olentona päätti tehdä Saatanalle källin, ja ottikin kolme samaa asiaa. Hänen harmikseen Saatana oli samoilla linjoilla ja kummankin valitessa kuusi kappaletta ituhippejä, oli tuloksena luontoäiti. Kauhistuneena he yrittivät kumota tekemänsä mutta vahinko oli jo sattunut. Luontoäiti synnytti luonnon ja antoi Jumalalle sekä Saatanalle satikutia.

Maallinen teoria[muokkaa]

Luonto sai alkunsa siitä, että oli kaikenlaista roskaa puristettuna yhteen tiiviiseen pisteeseen, jonka jälkeen tuli iso pamaus. (Kuka tahansa voi kokea osan tuosta suuresta uskomattomasta ja ylimaallisesta kokemuksesta puhkomalla peilin edessä finnin ja haltioitumalla siitä miten paljon tavaraa voi olla niin pienessä pisteessä...)

Pamausta seuranneessa sekasorrossa kaasut tiivistyivät, mohkulat muodostuivat ja tanner tärisi. Kun siitä seurasi lopuksi lietelammikko, josta kihisi jotakin elollista, alkaa kehitys kohti sitä osaa luonnosta, jollaisena arkipäivän kenkien kuluttaja käsittää luonnon tänä päivänä.

Esimerkiksi tällaisia painaisia kohtaat luonnossa. Suomen hallitus on kehottanut välttelemään kaikkea yhteydenpitoa luonnon kanssa kunnes saadaan selvitettyä mikä kuvan eläin on. Luontoilta lupaa vastata kysymykseen seuraavan kerran kun kokoontuu.

Alamaailman teoria[muokkaa]

Rikollispomo, jonka nimen historia on hämärtänyt lukukelvottomaksi sutuksi, halusi paikan, jonne hukata tuottamansa ikävän ylijäämän, joten hän käski perustamaan luonnon.[1]

Luonnon laaja käsittäminen[muokkaa]

Luonto laajasti käsitettynä kattaa jopa universumin sekä fyysisen sekä materiaalisen maailman kaikki ihmeet. Koska arkipäivän perunankeittäjä ei kuitenkaan halua kuullakaan mistään Pihlajakadun aluetta suuremmasta universumista, luonnon käsite kaiken kattavana terminä on yhtä vähän käytetty kuin nyky-hipsterin työkalulaatikko tai perussuomalaisen sosiaalinen etiketti.[2]

(Luonnon laaja olemus muistuttaa paljon asioita nimiltään Universumi, Maailmankaikkeus ja jopa Maa. Katso niistä lisää.)

Luonto ympäristönä ja elollisuutena[muokkaa]

Luonto on se kamala asia, joka odottaa, jos uskallat poistua talosta ja vielä sen perään tontiltakin. Silloin törmää luonnossa usein vallitseviin säännönmukaisuuksiin sekä joissakin paikoin vieläpä sen ihmisen rajojen ulkopuoliseen todentumiseen. Jos uskaltaa olla tarpeeksi hullu mennäkseen vielä taajamankin ulkopuolelle, on vaarassa kohdata luonnon todellisena, koodaamattomana sekä viruksia kuhisevana itsenään. Tämän vaarallisen tilanteen välttämiseksi on olemassa monia yksinkertaisia keinoja:

  • Ampua kaikki yli kaksiraajaiset olennot tontilta
    • Sunnuntaiaamuöinä on tosin oltava tarkkana. Jopa juopuneen aviomiehen ampuminen tämän kontatessa kotiin on, ainakin toistaiseksi, yhä rikos
  • Myrkyttää kaikki, mikä kasvaa tontillasi ja talossasi
    • Jälleen kerran, tarkkuus kannattaa. Kasvuiässä olevien lasten myrkyttämistä pidetään arvelluttavana tapana, vaikka ne olisivat kuinka ärsyttäviä
  • Varmistuttava, että juomavesi pysyy puhtaana
    • Tämä ei koske siinä jo lilluvia antibiootteja sekä muita lääkkeitä. Paikkakuntavalinnalla voi myös varmistaa vihreän jalanjäljen, sillä saatat saada toisen käyttämän veden koskemattomana omaan lasiisi uusiokäyttöön
  • Pidettävä huoli siitä, että kotiin tuotu ruoka on täynnä kemikaaleja
    • Mikä tahansa hampurilaisateria, joka ei mätäne edes kahdessa vuodessa jätettynä pöydälle, on listan kärjessä
  • Varmuuden vuoksi kannattaa täyttää kotinsa kemikaaleilla ylipäätään
    • Keittiö, vessa, kasvot, hiukset, suonet...
  • Leikattava nurmikko
    • Parempi olisi vaihtaa sekin laatoihin tai vain suolata maaperä
  • Olla tervehtimättä naapureita
    • Sellaiset voivat tuoda luontoa mukanaan, ihmistyypin puhdistautumistavoista riippuen
  • Kiertää kaukaa kaikki olomuodot, jotka joku taluttaa kadulla sinua vastaan
  • Valita sellainen työ, joka on mahdollisimman kaukana kaikesta elollisesta
    • Hyviä vaihtoehtoja ovat kirjaston virkailija, keski-ikäisten suosiman karaokebaarin omistajuus, ihmiskoekaniini, sairaalan patologi...

Eloton luonto[muokkaa]

Luontoon kuuluun paljon sellaisia asioita, jotka saattavat olla liikkeessä sekä muovautua mutta jäädä elollisuuden määritelmän ulkopuolelle. Monia niistä kutsutaan Luonnon ilmiöiksi, jotta niitä jahtaavat tunnistavat ne.

Materia ja energia

Tämän osan luonnosta äärikapitalistit onnistuivat hävittämään vuosituhannnen vaihteeseen mennessä melkein kokonaan, joten Hikipedikkoja, joita asia kiinnostaa, kannattaa siirtyä tänne tai tänne

Sää

Luonnon ehkä vit... masentavin tekijä on sääilmiöt. Sen kyky olla yhtä ennustamatonta kuin lauantai-iltana suunsa avaavan pissiksen sanat on ajanut lukemattomia meteorologeja, kattojaan korjaavia isäntiä sekä kesälomansa aloittavia työläisiä tekemään itsestään selvää. Siihen kuuluu lukuisia olomuotoja, joiden tarkemmista esiintymistavoista voi lukea 1800-luvun seriffin toimiston seinältä etsintäkuulutuksista.

Sääilmiöitä voi käyttää monella tavalla, kuten ihailemiseen, vihaamiseen tai vaikkapa tornadoiden kohdalla metsästämiseen. Hikipediä ei tosin ole kyennyt löytämään ketään, joka olisi onnistunut todella kaatamaan tornadon, mutta koska hullun houreitaa selittelevät panomiehet saavat kutsua itseään pelimiehiksi, saa kai tornadon metsästäjiäkin olla olemassa.

Vesi

Luonnon ehkä oleellisin anti on vesi. Se tekee vesipyssysodista paljon kivempaa kuin se muuten olisi, antaa mahdollisuuden uida (tai suomalaisten tapauksessa olla uimatta) sekä toimii loistavana pohjana erilaisille kemikaaleista ja hiilihapoista valmistetuille juomille. (Hikipediä tutkii yhä irrallisia huhuja siitä, että vettä voisi juoda joskus myös sellaisenaan, ilman alkoholia tai muuta lisuketta sen vaarallisuutta laimentamassa.)

Planeetoilla, joilla on vettä, on muita planeettoja suurempi riski sairastua elämään.

Elämä ja elolliset olennot

Luontoon kuuluu lukemattomia luontokappaleita, joita soitetaan eri puolilla mantereita ja jopa listalla mainitussa vedessä. Näistä asioista löytää helposti suuren kattauksen kovia biisejä muun muassa täältä sekä täältä.

Luonnon kiertokulku[muokkaa]

Luonnon kiertokulkua tämäkin

Tiukassa pysyvän oletuksen mukaan luonnossa vallitsee kiertokulku. Ihminen on silloin tällöin, ehkä silkasta laiskuudestaan, matkinut tätä kiertokulkua kierreovilla, pyörimällä ympyrää vessajonossa sekä palaamalla aina vain uudelleen sänkyyn sen saman petturisian kanssa (mikä myös on luontoon palaamista tiettyyn pisteeseen asti)

Itse luonto sen sijaan ei suoranaisesti kierrä minnekään, vaan on olemassa luonnon olemukseen listatuissa piirteissä. Sen sijaan luonnossa kiertää paljonkin.

  • Ravinteet kiertävät kasviin
  • Kasvi kiertää eläimeen
  • Eläin kiertää toiseen eläimeen
  • Toinen eläin kiertää maahan ja ravinteisiin

Samoin:

  • Auringosta kiertävä energia tulee Maapallolle
  • Energia siirtyy olentoon
  • Energia siirtyy olennosta toiseen
  • Energia pakenee olennosta ja planeetalta...
    • Tämä kierto ei Hikipedian tarkempien tutkimuksien mukaan ehkä ole kierto ollenkaan...

Samoin:

  • Joku tuntee pahaa oloa tai mieltä ja ottaa pillerin
  • Pillerin ravinteet kulkeutuvat olennon läpi viemäriin
  • Viemärin ravinteet kulkeutuvat puhdistamoon
  • Puhdistamolta karkaavat ravinteet kulkeutuvat putkiin
  • Putkien ravinnot kulkeutuvat johonkuhun, jolla on paha mieli


Luonto vastaan ihminen[muokkaa]

Tämä poika on saanut pahan luonto-tartunnan
Valokuvassa ihmiskunta pahoinpitelee luontoa. Kuva on todiste X tapauksessa Luonto vastaan Ihmiskunta. Käsittely on venynyt, niinkuin aina.

Vuodet vierivät ja luonto kasvoi, kunnes ihmiskunta tajusi että luonnon saastuttaminen on ihan kiva juttu ja rupesivat rakentamaan ydinvoimaa sekä vapauttamaan merenpohjan valtavia metaanivarantoja. Luontoäiti yritti lopettaa ihmiskunnan väkivaltaiset teot tornadoilla, hurrikaaneilla sekä Haitin maanjäristyksellä, mutta huomasikin vain sabotoivansa itseään ja aiheuttamalla muunmuassa itämeren ameebakannan kasvun, kun taas ihmiskunta nauroi vähäosaisille ja antoi ison pyörän pyöriä. Tänä päivänä luontoäiti käyttää huumeita ja potee kirjaimellista maailmantuskaa.

Luonnonsuojelu[muokkaa]

Luonnonsuojelulla estetään ihmisen paluu juurilleen ja vältetään kehityksen pääsemistä luontoon. Näin jänikset ja muut hengenvaaralliset jakaantujat jäävät jälkeen kehityksessä, eivätkä voi valloittaa maailmaa.

Luonnonsuojelun vaaroista ei ole kukaan vaivautunut tekemään pitkää listaa, sillä takkuinen tai madoilta näyttävä tukka, paha haju, ruohon tai sammaleen näköiset vaatteet sekä epäselvä mölinä ovat selviä merkkejä olennon taantumisesta ihmismäisyyden puolelta kohti luonnon armotonta elukkamaisuutta.

Ihmiskunta onkin tehnyt kaikkensa luonnon suojelemisen estämiseksi kaatamalla maahan kaiken, mistä voisi olla luonnolle haittaa, tekemällä turhanpäiväisyyksiä resursseja säästelemättä ja ylipäätään syömällä kaiken, mihin voi osua tuliaseella.

Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Wiki letter w.png Tämä tynkä on artikkeli. Voit muokata artikkelia muokkaamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän tynkämallineen vaihtaa johonkin huumoroituneista tynkämallineista.

Viitteet[muokkaa]

  1. Teoria on yksi maailman synnyn vähiten uskotuista, mutta alamaailma pitää siitä juuri sellaisena
  2. Ei kaikki persuissa ole vikana, mutta kun ne menevät avaamaan suunsa niin se on kuin kolikolla heittäisi onko se hyvä vianmääritys vai viallinen määritys

Katso myös[muokkaa]

Maailmankaikkeus
Maa
Eläin
Ihminen