Ludvig Dorga
Hikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vapaapainijan ura
Ludvig Dorga aloitti painimisen 1989 ja liittyi WWF riveihin. Suomalaiset tiputtivat silmänsä hämmästyksestä. Vaikka Dorga luuli että hakkaamalla kaikki hän saa suosiota, ei suosiota herunut. Hänellä oli 2:en vuoden sopimus WWF kanssa, mutta oli suosittu kuin mätä makrilli. WWF:n johtaja, Mcmahon tarjosi Dorgalle jopa mestaruutta että hän saisi suosionsa nousuun. Ludvig oli niin pohjalla, että hänen managerikseen tuli ruotsalainen Mulk Kvist. Dorga jatkoi voittoputkeaan mestaruutensa kanssa, mutta ei saanut suosiota... hänen kuvaansa ei ollut edes homobaarin vessan seinällä. Dorgan sopimuksen päätyttyä Mulk Kvist sai syytteen pahoinpideltyään Ludvig Dorgan. Kotona hän mietti 8 vuotta mitä tekisi seuraavaksi, ja päätyi Jääkiekkoon.
[muokkaa] Jääkiekkoura
Ludvigin ura jääkiekon parissa alkoi helsinkiläisen jääkiekkojoukkue HIFK:n ykkösmaalivahtina, johon hänet värvättiin paikallisesta ruotsinkielisestä baarista. Dorga tuli kuuluisaksi vuoden 1999 finaalipeleissä, joissa hän onnistui päästämään taakseen kolme pelikiekkoa samanaikaisesti. Se pudotti hänen torjuntaprosenttinsa negatiiviseksi. Tästä flopista huolimatta hänet myytiin porin ässiin huimalla 17 euron ja yhden IV-oluttuopin hinnalla vuonna 2001. Ässissä Dorga onnistui torjumaan ensimmäisen kerran elämässään, mutta prosentti pysyi silti negatiivisena. Hänet valitiin samaisena vuonna myös Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen ja Dorga torjui leijonapaidassa peräti 11 minuutin ajan päästäen taakseen 121 maalia katastrofaalisesti päättyneessä vuoden 2002 Olympiafinaalissa Ruotsia vastaan. Päästyään suomeen Dorga ja hänen tilalleen maaliin vaihdettu Jack-Niklaus Selkänen joutuivat useiden murhayritysten kohteeksi ja Dorga jouduttiin määräämään kansalliseksi suojelukohteeksi. Vaikka Dorga lopettikin aktiivisen kiekkouransa vuonna 2003 käytyjen MM-kisojen jälkeen, joissa hän ei päässyt kentälle suomalaisfanin puukotettua häntä vaihtokopissa. Tästä huolimatta Dorga on edelleen Suomen maajoukkueen selkäranka ja hän availee edelleen vaihtoaition luukkua Selkäsen toimiessa ykkösmaalivahtina.
[muokkaa] Nyrkkeilijän ura
Lopetettuaan jääkiekon pelaamisen, Dorgasta tuli nyrkkeilijä. Hänen ensimmäinen ottelunsa oli loppuvuodesta 2003. Hän oli tällöin vetänyt paljon steroideja nuppiinsa ja puhkui intoa lyödä jotakuta. Ura päättyi jo ensimmäisessä maaottelussa, jossa hän hävisi amerikkalaiselle Randy Couturelle vuonna 2004.
[muokkaa] Ammattisotilaan ura
Lopetettuaan nyrkkeilijäuransa Dorga siirtyi suomen armeijan eliittijoukkojen palvelukseen ja taisteli Öljysodissa ja otti tiettävästi osaa salaiseen homojen joukkomurhaan. Jääkiekosta saamiensa oppien takia Dorga pystyi kävelemään luotisateen lävitse saamatta osumaakaan ja hän osoittautui yksikölleen erittäin tärkeäksi. Dorga potkittiin kuitenkin pois armeijasta pian homojen joukkomurhan jälkeen ja hän päätti aloittaa poliittisen uran.
[muokkaa] Poliittinen ura
Dorga yritti päästä Perssuomalaisten edustajaksi, mutta ääniä ei herunut. Tämän jälkeen hän uhkasi palata jääkiekon pariin ja Dorga sai yllättävän äänivyöryn vuoden 2005 eduskuntavaaleissa päästen Eduskuntaan. Viimeaikoina hän on kertonut lopettavansa poliittisen uransa ja kansa toivoo hartaasti, ettei Dorga palaisi enää aktiiviseksi mestarijääkiekkoilijaksi.
Halmeen mielestä Suomen narkomaanit ja sosiaalipummit pitäisi hävittää. Tästä hän muistutti vuonna 2003 aloittamalla itsestään, niukoin tuloksin.
[muokkaa] Näyttelijän ura
Dorga yritti myös näyttelemistä, hän sai melkein heti roolin Muumi -näytelmästä nynnerö-nipsun roolin mutta Muumipeikko potkaisi Dorgan ulos koska hän oli liian agressiivinen ja purkasi raivonsa Muumipapan olemattomaan kaluun potkimalla. Dorga korvattiin nopeasti halvalla tumma-ihoisella ruotsalaisella.
[muokkaa] Eläke
V. 2007 Ludvig van Dorga vetäytyi vaatimattomalle taiteilijaeläkkeelle, omisti elämänsä Osama bin Laden-nimiselle profeetalle ja muutti Lapinlahden olutluostariin käytyään ottamassa nokkaansa ensin pieniltä aasialaisilta miehiltä Thaimaassa.

