Loanheitto

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Loanheittovälineistöä parhaimmillaan

Loanheitto on toimintaa, jonka tarkoituksena on viskoa lokaa toisen henkilön, elävän tai kuolleen, niskaan. Aiheesta harvalla on enempää sanottavaa, mutta Lokalahden loanheittojuhlista, lajin tärkeimmästä tapahtumasta, saakin tekstiä kolmen otsikon verran.

Lokalahden loanheittojuhla[muokkaa]

Vuotuinen loanheittojuhla on Lokalahden tärkein tapahtuma. Sen mainosarvo kunnalle on lähes Valencian tomaattijuhlien luokkaa. Tässä ikiaikaisessa ilmiössä lokaa roiskitaan suoraan pullosta. Ensin irroitetaan korkki lähtölaukauksen kajahtaessa, ja välittömästi alkaa valtavan kiljunnan säestämä kisa. Kiljua ei roiskita muualle kuin kurkkuun, joka sitten syödään salaatin kera, eli kurkkua tungetaan kurkkuun, kiljuineen tai raakana.

Erityistä[muokkaa]

Lokaa tilataan Seksi Keski-Ruotsin Bergslagenin kuuluisasta Loka-lähteestä. Haluamatta mitenkään ottaa kantaa ruotsalaisten näkemykseen erinäisten nestemäisten aineiden sameudesta, on lähes väistämätöntä hämmästellä sikäläistä kykyä nähdä loankin läpi kuin se olisi kirkasta, siis vettä. Tästä johtuen on varsin ymmärrettävää, että siellä kyseistä Lokaa myydään pullotettuna virvoitusjuomana eli kivennäisvetenä.

Samea logiikka[muokkaa]

Lokalahden isännillä on omat sameat syynsä loanheittoon omalla lahdellaan. Ehkä kyseessä on jäänne eli perinne ajalta, jolloin noilla seuduilla kuljetettiin tuotteita Suomen ja Ruotsin välillä ilman tulliviranomaisten virallista kirjanpitoa Jethron Tullissa. Saattoipa hyvinkin tapahtua, että jokunen pullotettu tilaustuote sameutui matkalla.

Tästä johtuen ryhdyttiin mitä ilmeisimmin loanheittoon, kun makutestauskin osoitti nesteen aromien laadun poikkeavan liiaksi odotetusta. Joka tapauksessa lokaa heitettiin runsaasti varsinaisesta mustamaalauksesta puhumattakaan. Sellaiset toimet jätettiin surutta taidealan ammattilaisille.