Lionel Messi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lionel Andrés Messi (s. 24. kesäkuuta 1987) on argentiinalais-katalonialainen kirppu, joka tunnetaan pikkujumalana kaikkialla muualla paitsi Madridissa, missä häntä pidetään lähinnä argentiinalaisen teknologian poikkeuksellisen pahantahtoisena tuotoksena. Hän on siis argentiinalainen jalkapalloilija, joka ei ole tosin ikinä edustanut mitään argentiinalaisseuraa, vaan hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa ja peliälynsä havaittiin jo Messiaan ollessa kahden vuoden ikäinen, jolloin hän oppi kävelemään. Vain vuotta myöhemmin hänet varattiin FC Barcelonaan hänen juostuaan 400 metriä pallon kanssa aikaan 41 tuntia 67 minuuttia, joka on myöskin 400 metrin juoksun epävirallinen maailmanennätys. Geneettisesti tulevasta Messiaasta määritetty ennuste 1980-luvun alussa mahdollisti Diego Maradonan nousun epäinhimillisen korkealle tasolle jalkapalloilijana. Vuonna 2002 Messiaan kasvuhormooni kuuri lopetettiin, koska hän oli lääkäreiden mukaan saavuttanut maksimaalisen massansa 10kg ja 62grammaa. Hänen kunniaksi Barcelonaan rakennettiin kasvuhormooni ruisku (Sagrada fuckmilia), jossa jokainen katalaani voi palvoa oman alueensa huorana toimivaa pikkujumalaa. Kirkkoon rakennettiin 15 ruiskua vastaamaan Messin tuolloista ikää vuosissa. Sen jälkeen kirkkoon on rakennettu jokaisena Messin syntymäpäivänä yksi ruisku lisää. Messiaanistien toinen pyhiinvaelluspaikka on FC Barcelonan kotistadion Camp Ruisku, jossa Messin yli-inhimilliset kyvyt ovat helpoiten havaittavissa. Siellä hän tekee harhautuksia ruiskuttomille ja jakelee millintarkkoja annoksia vasemman jalan pohkeeseensa. David Villa on hänen tuuraajansa jos kasvuhormooni ruiske on mennyt pieleen.

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut