Liminka
Hikipedia
Liminka on suurkaupunki Oulun lieppeillä. Liminka oli ennen koko Suomen pääkaupunki, mutta myöhemmin Suomen perseessä asustavat pienet mustalais-neekeri-turkulaiset tekivät Liminkaan maihinnousun ja alistivat liminkalaiset nuolemaan mämmiä vessanpöntöstä kaikkien nähden.
[muokkaa] Limingan historiaa
Lakeuden alue on maan kohoamisen myötä paljastunnutta vanhaa merenpohjaa, joten nykyisestä Limingasta suuri osa oli meren alla vielä keskiajalla. Varhaisimpia merkkejä ihmisistä alueella ovat pari keramiikan palasta, kiviesineet,ja kiinteät naispakarat. Näitä ovat mm. muinaisille ranta-alueille sijoittuneet röykkiöt ja jätinkirkot, joista viimeksimainittuja useita on löydetty Rantsilasta ja kuusi kappaletta Limingastakin.
Ensimmäiset lakeuden asukkaat olivat naistenpyynti- ja eräkulttuuria harjoittaneet naima-aslakit. Limingan nimikin on todennäköisesti lappalaisperäinen lidb’mab, joka tarkoittaa tasaista. Varhaisin pysyvä suomalaisperäinen asutus alkoi 1300-luvulla. Tällöin satakuntalaiset ja myöhemmin karjalaiset asettuivat asumaan entisille nautinta-alueilleen. Vuonna 1477 Liminka oli jo pääkaupunki. Ensimmäiset asukastiedot ovat peräisin vuoden 1548 veroluettelosta, sen mukaan Limingan emä(tin)kylässä oli 58 taloa ja asukkaita noin 900. Heistä pääosan muodostivat savolaiset.
Limingan emä(tin)kylä oli laajimmillaan 1500-luvun lopulla kun siihen liitettiin Oulujärven seudut. Liminkaan kuuluivat 20 vuoden ajan nykyisistä pääkaupungeista Oulu ja Kajaani ja kuntia Pyhäjärvestä Suomussalmeen. Alue pieneni, kun muun muassa Paltamo ja Oulu erotettiin Limingasta näiden turkulaisten vuoksi 1600 -luvun alussa. Paria sataa vuotta myöhemmin irtautuivat pottu-Tyrnävä, Kempele, syrjäseutu-Lumijoki ja Temmes.
[muokkaa] Limingan sivukyliä
Limingassa on monia sivukyliä. Ala-Temmes, Tyrnävä, Tupos ja Rantakylä ovat suurimpia sivukyliä, missä lestadiolaiset saavat temmeltää vapaasti. Näissä sivukylissä ei ole minkäänlaisia lakeja, joten näissä paikoissa nuoret teini-ikäiset lapsoset juovat viinaa lähes joka päivä ja paskantavat sivukylänsä liikenneympyrään.

