Liikennesuunnittelija
Liikennesuunnittelija on juuri se tyyppi, jonka takia joka aamu ja ilta istut ruuhkassa kyttäämässä liikennevalojen vaihtumista. Liikennesuunnittelijan päätehtävänä on varmistaa, että liikenne ei suju ja jonoutuu. Liikennesuunnittelija vihaa etenkin auto, autoilua sekä autoilijoita ja onkin jalosti omistanut koko elämänsä autoilun mahdottomaksi tekemiseen. Hän teettää kaupungin duunareilla ja Lemminkäisellä katkeamattomana virtana hidastetöyssyjä, liikenneympyröitä, ajoradan kavennuksia, ajokaistojen hävittämistä, liikennevalojen punaista aaltoa ynnä muuta kivaa pikku jäynää autoilijoille. Hän muuttaisi moottoritietkin pyöräteiksi, mutta kun esimies on (vielä) eri mieltä. Aina kun autojono pysähtyy punaisiin valoihin tai ruuhkaan, liikennesuunnittelija hihittelee luolassaan ja saa valtaisan erektion.
Liikennesuunnittelijaa kiusattiin pienenä koulussa ja naapurin pennun iskällä oli aina hienompi ja kalliimpi kaara kuin hänen marxilais-leninistiläisisällään. Jo pienenä liikennesuunnittelija kaivoi kuoppia poluille ja viritteli ansalankoja kulkijoille. Liikennesuunnittelija on usein homo, vasemmistolainen, vihreä (myös väriltään), haisee pahalta, käyttää ruskeaa nahkatakkia ja samettihousuja. Hän kulkee joka paikkaan ruosteisella polkupyörällään ja paasaa kuulijansa nukuksiin pyöräilyn ihanuudesta. Hänen mielestään ammattiliikenne sekä poliisi- ja pelastustoimi voitaisiin hyvin hoitaa polkupyörillä. Hänen ihanneyhteiskuntansa on Maon Kiina ja mieliteoksensa "Pysähtyneisyyden Aika". Mielivärinsä punaisen jo arvasittekin. Maan parhaat (tai pahimmat) liikennesuunnittelijat löytyvät Porista ja Jyväskylästä.