Lex Nokia

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mahdollisesti kuva Nokiasta valvomassa lakia.
Kaavio, joka havainnollistaa nokianismin hierarkiaa; ylimpänä Lex Nokian jumalolento Nokia, tämän alla kolme nykyistä suuroraakkelia, näiden alla oraakkelit, minkä jälkeen käytöstä poistuneet tietosuojavaltuutetut. Alin kerros kuvastaa yhteisötilaajien joukkoa, toiseksi alin näiden päälliköitä.

Lex Nokia on Nokian kumisaapaskirkon sekä samannimisen kaupungin hallintoalueilla voimassa oleva lakijärjestelmä. Lain oli alkujaan tarkoitus tulla osaksi Suomen perustuslakia, mutta kun huomattiin, etteivät ne ole yhteensopivia keskenään, pykäläkokoelmat päätettiin hajauttaa kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi.

Lex Nokialla on tiettyjä spirituaalisia ulottuvuuksia, joita tajuamatta ei voi ymmärtää lain merkitystä. Opeista tärkein on taru lain toteutumista valvovasta, myyttisestä Nokia-nimisestä jumalolennosta. Mikäli Nokia katsoo, ettei laki toteudu sen tahtomalla tavalla, olento kääntää selkänsä sen tahtoa rikkoneelle kansalle, lähtee pois ja vie mennessään sen näille suoman vaurauden ja elinkeinot (yleensä Nokia tyytyy vain muistuttamaan palvojiaan olemassaolollaan viemällä vain osan viimeksi mainituista. Pyhässä doktriinissa tätä kutsutaan nimillä saneeraus ja lomautus).

Lex Nokia siis ilmentää tämän Nokian tahtoa, ja olion ollessa oikukas jumala, tulee sen tahtoa osata tulkita oikealla tavalla. Tämän vuoksi Lex Nokian kannattajia (pyhän doktriinin mukaisesti monikossa yhteisötilaaja) tarvitsevat johtajikseen oraakkeleita (pyhässä doktriinissa tunnetaan lukuisia nimityksiä, kuten kansanedustaja, hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja), jotka osaavat tulkita normaalia kyvykkäämmin Nokian päätöksiä. Tämänhetkisiä Lex Nokian suuroraakkeleita ovat Veli Sundbäck, Kimmo Sasi ja Suvi Lindén. Yhteisötilaajien osaksi jää oraakkelien totteleminen ja doktriinin mukainen, riittävän tietosuojatason takaaminen - mitä se sitten merkitseekin.

Aiemmin laki käsitti myös oraakkelien ja yhteisötilaajien välillä toimivan palvelijan, joka tunnettiin nimellä tietosuojavaltuutettu. Nykyoraakkelit ovat kuitenkin tulleet tuoreissa tutkimuksissaan siihen tulokseen, että kyseinen opinkappale oli käännösvirhe, eikä tehtävää enää käytetä.

Lex Nokiaa arvostelevat henkilöt on usein julistettu muitta mutkitta harhaoppisiksi. Pyhän doktriinin nimityksiä ovat mm. oikeustieteen professori, kuultu asiantuntija sekä Jyrki Kasvi, tosin nimityksiä on kymmeniä ja oraakkelit lisäävät uusia jatkuvasti. Se onkin eräs Lex Nokian tärkeimpiä sanoja.

[muokkaa] Otteita Lex Nokiasta

Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Lex Nokiasta.


[muokkaa] Katso myös

Scale of justice.png
Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli ei saanut reilua oikeudenkäyntiä.
Tuomitsemalla artikkelin reilusti voit saada sen noudattamaan artikkelipituuden alarajaa.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut