Lewis Hamilton

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hamilton lumoavan hymynsä kera.
Hamilton lumoavan hymynsä kera.

Elwis Tiggru Hamilton (taiteilijanimi Lewis "wood eye" Hamilton) on Tiger Woodsin ajajanimi Formula 1 -kisoissa. Tunnetaan maailmalla myös nimellä "the King of Pitlane". Hänen uransa alkoi kun saksalaisen Mercedeksen johtajat yllätettiin kaapista natsitervehdyksiä tekemästä. Pitääkseen yllä suhteita Neuvostoliittoon saksalaiset tilasivat Woodsin kiintiömustaksi McLaren-talliin, uskoen ettei ali-ihminen osaisi ajaa autoa. Hamiltonin peitenimellä toimien hän kuitenkin älysi ottaa takajarrun pois päältä, toisin kuin edeltäjänsä Räikkönen. Toisin kuin aiemmin mainittu edeltäjänsä, hän osaa lukea. Näin ollen hän pystyi tutkimaan työkalunsa käyttöohjeita ja osasi luopua Räikkösen tavasta kääntää moottori savugrilliksi. Menestys oli taattu. Hänen tallitoverinsa Oviedon Ihmisapinan jäädessä ihailemaan kulmakarvojaan, nigerialaissyntyinen, neekeri musta värillinen afrobritannialainen afrikan serkku runsaspigmenttinen, F1-sarjan ainoa valkoihoinen neekeri, voitti ensimmäisen kautensa 18 osakilpailusta ensimmäiset 17. Hänen piste-eronsa Räikköseen oli jo 57 pistettä.

Mutta sitten, viimeisessä kisassa, johtaessaan kisaa Räikkösen ollessa viimeisenä, viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa murjaanin nuppi ylikuumeni ja hän järkevänä miehenä painoi ratissaan ollutta "Menetä maailmanmestaruus" -nappia. Tämän seurauksena eLwis menetti 40 pistettä ja keskeytti Windowsin uudelleenkäynnistyttyä saadakseen MSN:n uudet hymiöt toimimaan. Jäämiehen pää sen sijaan pysyi viileänä, ja hän voitti kilpailun saaden 17,001 pistettä. Näin ollen Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden 0,001 pisteen erolla Hamiltonin saadessa Vuoden Nero -tittelin strategisesti käsittämättömän briljantista napinpainalluksesta ja ylitsevuotavasta paineensietokyvystä.

Mutta hei, "next year is my year", kyllä Hamilton vielä maailmanmestaruuden voittaa, kuten muutkin ensivuoden mestarit David Coulthard, Rubens Barrichello ja Jenson Button.


[muokkaa] Lehdistöpoimintoja Hamiltonista


Kauden 2008 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat
Ferrari Kuva:Suomi.gif Kimi Räikkönen Kuva:Brazil Flag 1.gif Felipe Massa
BMW Kuva:Saksa.gif Nick Heidfeld Kuva:Poland_flag_1.png Robert Kubica
Renault Kuva:Spanish flag 1.gif Fernando Alonso Kuva:Brazil Flag 1.gif Nelson Piquet Jr.
Williams Kuva:Saksa.gif Nico Rosberg Kuva:Icon flag-Jp.png Kazuki Nakajima
Red Bull Kuva:Iso-Britannia.gif David Coulthard Kuva:Australia.gif Mark Webber
Toyota Kuva:Italia.gif Jarno Trulli Kuva:Saksa.gif Timo Glock
Toro Rosso Kuva:Saksa.gif Sebastian Vettel Kuva:Ranska.gif Sébastien Bourdais
Honda Kuva:Iso-Britannia.gif Jenson Button Kuva:Brazil Flag 1.gif Rubens Barrichello
Super Aguri Kuva:Icon flag-Jp.png Takuma Satō Kuva:Iso-Britannia.gif Anthony Davidson
Force India Kuva:Italia.gif Giancarlo Fisichella Kuva:Saksa.gif Adrian Sutil
McLaren Kuva:Iso-Britannia.gif Lewis Hamilton Kuva:Suomi.gif Heikki Kovalainen
Henkilökohtaiset työkalut