Lev Tolstoi

Hikipedia
Ohjattu sivulta Leo Tolstoi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stop hand.png

Tämä artikkeli on pyhäinhäväistystä ja törkeää jumalanpilkkaa!
Artikkelin keskustelusivulla voi keskustella arvomaailmojen ja kulttuurien kohtaamisesta, mutta rakentavampaa on lähteä ulos riehumaan ja polttamaan Tanskan lippuja.
Artikkelin tekijää pyydetään menemään vessaan ja pysymään siellä pitkään.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa aivan väärällä nimellä artikkeli LEV Tolstoista, eikä mistään LEOsta.

Lev Nikolajevitš Tolstoi (ven. Лев Никола́евич Толсто́й) oli venäläinen kirjailija ja messias, jonka nimeä eivät kerettiläiset Wikipedian käyttäjät osaa kirjoittaa oikein. Tolstoi kokosi itselleen Jeesuksen tapaan kaksitoista apostolia, jotka kutsuivat itseään tolstoilaisiksi. Sekä hänet että hänen opetuslapsensa kirottiin kirkosta 1900-luvun alussa.

Tolstoin kerrotaan olleen perusvenäläisen täydellinen vastakohta – hän nimittäin pidättäytyi seksistä, votkasta ja tupakasta, käänsi toisen ja tarvittaessa kolmannenkin poskensa sekä söi kuolleen ravinnon sijasta elävää ravintoa.

Tolstoi tunnettiin kristillisenä anarkistina, mikä tarkoittaa Jeesus Nasaretilaisen opetusten kopioimista tarkistamatta tekijänoikeuksia. Tolstoi tai kukaan hänen opetuslapsistaan ei koskaan jäänyt kiinni plagioinnista, koska Venäjällä se ei ketään kiinnostanut.

Tolstoin mukaan nimetty filosofinen koulukunta eli tolstoilaisuus rakensi pohjaa 1960-luvun hippiliikkeelle, joskaan toden totta edes se ei ollut yhtä rasittava kuin ensiksi mainittu. Tolstoi itse ei koskaan ehtinyt nähdä kättensä töitä, vaan kuoli vuonna 1910 erittäin epämessiaanisesti luonnollisesta syystä, jota tuohon aikaan nimitettiin Venäjällä keuhkokuumeeksi.

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.