Lauri Tähkä

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lauri Tähkä on Anssi Kelan päivitetty ja Pentti Linkolan kasvonpiirteillä täydennetty versio. Hänen syntymätietonsa ovat yhdentekeviä tulevaisuuden kannalta, joten niitä ei tässä julkaista. Lauri Tähkän äänellään esiintyminen on vuoden 2008 alkupuolella ollut varsin suosittua. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään hänen laadukkuudestaan esiintyjänä, vaan pikemminkin kuuntelijoidensa masokistisista mielihaluista. Lauri Tähkää seuraava ryhmittymä kutsuu itseään Elonkerjuuksi. Nimi perustunee sille, että turhuuden kuuntelu on elämän hukkaan heittämistä, joten yhtye eräällä tavalla harjoittaa elämän keräämistä, eli elonkerjuuta. Joukkio on esiintynyt myös nimellä Lauri Tähkäpää ja Rosenlew-puimakone, mutta nimen kaupallinen potentiaali oli heikko. Elonkerjuu-yhtye on kotoisin Pohojanmaalta, ja lyriikat sisältävätkin silloin tällöin laskelmoidusti sekaan upotettua pohojanmaan murretta. Tämä saa yhtyeen fanit huokailemaan, kuinka yhtyeen musiikki "on niin aitoa", ja Tähkä nauraa matkalla pankkiin.

[muokkaa] Kidutusta työpaikoilla

Lauri Tähkän äänitallenteita toistetaan erityisesti nuorekkaissa ja sellaisiksi itseään luulevissa työpaikoissa. Menettelytavalla on ilmeinen työtyytyväisyyttä heikentävä vaikutus. Tiedetään yhtyeen ns. musiikin myös aiheuttaneen kuuntelijalle aknea, liikavarpaan ja karmean darran.

[muokkaa] Kidutusta julkisissa kulkuvälineissä

Lauri Tähkän äänitallenteet ovat levittäytyneet myös paikallis -ja kaukoliikenteen linja-autoihin. Tämä on ollut omiaan vähentämään matkustajamääriä julkisissa kulkuneuvoissa entisestään. Taksitkin ovat jättäneet Tähkän keikoilta palailevia työporukoita noutamatta. Ainakin Haminassa. Haminassahan tätä tosin tapahtuu täysin viattomillekin kyydin tarvitsijoille.

[muokkaa] Yhteenveto

Lauri Tähkä ei ole tuonut mitään uutta suomalaiseen itsekidutukseen, joten on aihetta olettaa ettei hänestä enää vuoden-parin kuluttua juuri kukaan puhu yhtään mitään.

Elonkerjuu-yhtyeen jäsenet, jotka ovat tänä päivänä jo erittäin monen suomalaisen tappolistalla:

  • Albumit:
  • Tähkiä Syrämmes (2001)
  • Tähkä on aina Tähkä (2002)
  • Kerjuupajut (2004)
  • Maailma on haiseva henki (2006)
  • Tähkäsen riemua (2007)


  • Singlet:
  • Martinvaaran Tähkänen/Kärpäsen häät (2000)
  • Lyönkö vai Tapanko (2001)
  • Kauhea Impi/Kruunun Kahelit (2001)
  • Salkkareitten Maarit/Eerikinjärven rannalla /2002)
  • Juomaripoika/Mennäänpäs juomaan! (2002)
  • Kerjuukaija (2004)
  • Istu Tähkäsen polvelle/Tyttöhukka(2004)
  • Tähkän nappulat (2005)
  • Rakkaus ei oo mukavaa (2006)
  • Lyhyet Kerjuut (2006)
  • Ryvästi (2006)
  • Hetkeksi en sulle Tähkää/Noeta likan elämä (live) (2006)
  • Pauhaava pelto (2007)
  • Kimpale Multaa (2007)
  • Rakasta Hintani Murheille (2008)


  • Musiikkivideot:
  • Martinvaaran Tähkänen (2000)
  • Kerjuukaija (2004)
  • Maailma on Haiseva Henki (2006)
  • Pauhaava pelto (2007)
  • Rakasta Rintani Murheille (2008)


  • Dvd:t:
  • Tähkäkausi 2000-2007


Kuva:Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
POPPOPPOPPOPPOPPOP. Tämä ylikaupallinen ja mukarankkuudella myyvä artikkeli on tynkä.
Auta heavyä pysymään pienen piirin alakulttuurina
.
Henkilökohtaiset työkalut