Lars Urlich

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva:Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.

Lars Urlich syntyi vuonna 1963 Tanskassa. Aluksi hänen oletettiin olevan vain helvetinmoisen pierun aikaansaama paskakikkare, mutta pian hänen isänsä, legendaarinen pornotähti Michael "Metrisukka" Urlich, huomasikin että kyseessä olikin seksin tuottama paskakikkare. Lars Urlichin nuoruus oli vaiheikasta elämää. Hän seurasi isänsä jalanjälkiä pornotähtenä ja vielä tänäkin päivänä huhutaan että 75 % Tanskan väestöstä olisi Lars Urlichin jo surkastuneiden kivespussien tuottamia kusipäitä. Urlich runkkasi paljon. Hänen isänsä oli kyllästynyt kahlaamaan poikansa spermassa, joten hän päätti ostaa pojalleen rummut, jotta paineiden purkaminen olisi vähemmän sotkuista. Lars Urlich tunsi löytäneensä elämälleen uuden merkityksen. Hänen runkkauksessa vahvistunut oikea kätensä auttoi kovasti häntä etenemään tuppukylänsä toiseksi parhaaksi rumpaliksi, jonka innoittamana hän päätti kokeilla taitojaan Amerikassa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Neljä muuttuu yhdeksi

Urlich ruinasi rahaa vanhemmiltaan vuosia ollessaan onneaan etsimässä Pitcairnin saarella. Siellä ollessaan hän kuitenkin tapasi kaksi kohtalotoveria, Kirk Hemmetin ja Cliff Ruton, joiden kanssa hän myi hylkeenrasvaa tienatakseen rahaa siideriin. Eräänä päivänä Urlich kuitenkin ihastui erääseen asiakkaaseensa, jonka nimi oli James Hetfield. Urlich esitteli uuden ystävänsä Hemmetille ja Rutolle. Vuosia myöhemmin Hemmetti kommentoi Seiska-lehdelle, että se oli hetki, jolloin tuntui kuin itse Zeus olisi ollut paikalla. Nämä neljä kaverusta päättivätkin perustaa bändin Metal-Likat, mutta tuottajien näyttäessä heille ovea nimeksi tuli Metallica.

[muokkaa] Menestyksen ensi askelmat

Bändin ensimmäisen albumin menestyksen vuoksi Urlichilla oli nyt saman verran rahaa kuin hänellä siittiöitä, joten hän joutui jälleen kerran anomaan lainaa vanhemmiltaan. Vanhemmat eivät kuitenkaan tähän suostuneet, mikä Lars Urlichin mukaan oli kuin hän olisi kuullut pokemonien olevan satua. Bändin ensimmäinen single, "May We All Depart From This World?", saavutti kuitenkin huomattavan suosion pingviinien keskuudessa, minkä ansioista Urlich sai viimeinkin maksettua velkansa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

[muokkaa] Kolikon kääntöpuolella

Bändin kasvavan suosion vuoksi bändin maskotti ja laulaja James Hetfield joutui viideksi kuukaudeksi sairaalaan. Sieltä päästyään menestys vain jatkui Pitcairn Penguin Recordsin tarjotessa sopimusta Metallicalle. Kysymättä muilta jäseniltä mitään James Hetfield hyväksyi sopimuksen, mikä aiheutti valtaisia raivonpurkauksia bändin sisällä. Pahin näistä tapahtui vuoden 1982 I Wanna -albumin maailmankiertueen aikana, kun kesken keikan James Hetfield räjäytti istuimen Lars Urlichin alta. Kahden vuoden kuntoutuksen ja pakollisen sukupuolileikkauksen jälkeen Urlich kuitenkin palasi takaisin bändiin ja antoi anteeksi Hetfieldille.

[muokkaa] Lähestyvän rajan reunalla

Bändi teki vielä kaksi albumia, jotka eivät menestyneet, paitsi kun ostajia vaivasi kova unenpuute. Bändin piti tavata toisensa heti seuraavana vuonna, mutta jokainen jäsen unohti koko asian. Urlich hautasi rumpunsa syvälle maahan ja vannoi, ettei enää ikinä koskisi rumpukapuloihin. 11 vuoden jälkeen bändi kuitenkin palasi vielä kerran yhteen, jonka seurauksena syntyi yhdessä yössä tehty albumi St. Banner. Rumpujen hakkaamiseen käytettyä esinettä ei tiedetä, mutta sen illan jälkeen Kirk Hemmettiä ei olla koskaan nähty naisen seurassa. Bändi ei menestyneen albumin jälkeen enää jatkanut.

[muokkaa] Yksin jälleen

Seuraavat kymmenen vuotta Urlich vietti Ruotsissa joutuen useiden raiskausten kohteeksi. Näiden kokemusten riivaamana Urlich kirjoitti kirjan Rakastuin raiskaajaan, jossa olevat henkilökohtaisen kuvat saivat hänet Ruotsin halutuimmaksi mieheksi, heti Petteri Mertalan jälkeen. Viimeiset vuotensa Urlich vietti orjansa Björnin hoidossa. Hän koki 79-vuotiaana vahvan uhmaiän, jonka myöten hänet lukittiin hullujenhuoneeseen. Urlichin laulaessa Metallican vanhoja lauluja hänet yritettiin tappaa useaan kertaan. Tappoyritys viimein onnistui Urlichin 120-vuotisjuhlissa erään vangin vaihtaessa kakun sisällä ollut mies-strippari naiseen.

Henkilökohtaiset työkalut