Lappa

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lapassa porot olivat niin suuria ja lihaksikkaita, että ne usein voittivat sudet.
Lapassa porot olivat niin suuria ja lihaksikkaita, että ne usein voittivat sudet.

Lappa oli se, mitä Suomi oli ennen kuin siitä tuli Suomi. Lapassa asui pelkästään lappalaisia. Lapan pääelinkeino oli joikhuminen ja poronhoito. Koska jääkausi oli juuri menossa ohi, ei porojenhoito Etelä-Lapassa Helsingin alueella ollut ollenkaan kummallista.

Lappalaisilla meni oikein mukavasti. Mitä nyt välistä susi söi poroja. Lapan ilmasto oli lappalaisten elämäntavalle sopivan viileä ja luminen, eikä siellä ollut myrkyllisiä eläimiä tai mesopotamialaisia. Tai muitakaan riesoja.[1]

[muokkaa] Lapan romahdus

Lappa romahti, koska eräänä päivänä jossain Uralin varjossa värjötellyt heimopäällikkö Ugri tajusi, että hän on keskellä Venäjää ja että jääkausi oli vasta menossa ohi. Ugrin oivallus oli, että heidän olisi pakko vähän äkkiä muuttaa. Heimon vanhimmat ensin varoittelivat, että lähteminen vaatisi sotia, ja että siitä mahdollisesti joutuisi ikuiseen kadotukseen.[2] Hekin kuitenkin myöntyivät Ugrin suunnitelmiin koska tajusivat että olipa se kadotus minkälainen paikka tahansa, se ei kuitenkaan olisi mitenkään voinut olla pahempi kuin heidän nykyinen tilansa. Eli keskellä Venäjän aroja jääkauden ollessa loppumaisillaan.

Koska Ugri ja hänen heimonsa ei halunnut sotia, he joutuivat jättämään kaikki Etelä-Euroopan maat väliin. Niissä oli niin miellyttävät olosuhteet ja vihainen kansa, että tappeleminen olisi pakosti ollut seurauksena. Afrikkaan he eivät voineet mennä, koska siellä oli kuulemma mustia, pelottavan näköisiä ihmisiä ja myrkyllisiä petoja. Amerikkaan he eivät uskaltaneet mennä, koska intiaanit olisivat skalpeeranneet heidät; Ugrin heimollahan ei ollut uudisraivaajien perussotalaitetta, eli vankkuria, jotka laitetaan rinkiin intiaanejen hyökätessä.[3] Lisäksi heillä ei ollut tietoakaan koko maanosasta. Austraaliassa oli riskinä saada vesinokkaeläimen myrkyssä kastetusta bumerangista päähän.[4] Kiinalaiset osasivat kaikki Kung-Fua ja Japanilaiset olivat jo tuolloin ninjoja. Etelämantereesta Ugrin heimo ei ollut kuullutkaan.[5]

Lopulta Ugrin heimo huomasi, että oli kuitenkin kaksi paikkaa, jonne heillä olisi mahdollisuus päästä. Itävalta ja Lappa. Molemmissa paikoissa ihmiset lähinnä lauloivat kummallisesti ja pitivät hassuja vaatteita. Heidät Ugrin heimo pystyisi päihittämään.[6] Pitkällisen väittelyn jälkeen asiasta heitettiin oravannahkaa, ja Ugrin heimo päätti ylittää Eestin kohdalta meren ruuhillaan silmät kiiluen.

Loppu on historiaa.

[muokkaa] Viitteet

  1. Lähinnä koska Lapan ilmasto oli liian viileä ja luminen lähes kaikille muille ihmisryhmille, jotka halusivat elämältään muutakin kuin poronhoitoa ja joikhumista kummallisissa vaatteissa.
  2. He eivät olleet kristittyjä, vaan Ukonpalvojia. He eivät siis tienneet Helvetistä mitään.
  3. Eikä tätä kautta selviämisen mahdollisuuksia.
  4. Tämäkin maanosa oli muutenkin senaikaisen kartoituksen ulkopuolella. Ei siten että Ugrilla karttoja olisi ollutkaan...
  5. Sekin olisi ollut parempi paikka kuin Venäjän arot jääkauden ollessa vasta loppumassa. Ja pingviinien seurakin olisi ollut parempaa. Eikä olisi tarvinnut seurata kuinka paikalliset kehittävät jotain ihme tanssia aina kun menevät kyykkypaskalle susien ympäröimänä.
  6. Semmoisia outoja, vähän koomisia, kun olivat Itävaltalaiset ja Lappalaiset.
Henkilökohtaiset työkalut