Lamminsuonlampi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stones 01.svg
Tämä artikkeli kiinnostaa kiviäkin!
Wikipedia-logo-en.png
Buaahhahhahhahhaa! Wikipedian niin kutsutut asiantuntijat eivät ole kirjoittaneet tästä aiheesta kerta kaikkiaan yhtään mitään!


Tämä on kaunokirjallinen teos. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin tai paikkoihin ovat sattumaa.

Lamminsuonlampi, tuo ruskeavetinen soiden ympäröimä vesikeskittymä on yksi vähiten merkittäviä vesistöjä Puolangalla. Alkunsa lampi sai ammoisna jääkauden aikoina, kun tuhansien jalkojen paksuinen jääkerros veisteli nykyisen Kainuun korpimaita uuteen kuosiin. Kun jään hyinen ote sitten lopulta hellitti, paikalle jäi runsaanlaisesti sulamisvesiä, jotka siten muodostivat myllätyn maan pinnalle monimuotoisia vesistöjä. Noina ylimuistoisna aikoina lampemme oli osa suurta järveä, joka peitti alleen puolankalaisia, tuolloin vielä asumattomia maita aina Viitavaaralta Pikku Lauttavaaralle ja Mustikkavaaralle asti. Niin yhtyi tuo suuri vesi vielä kaukana etelässä Kattila-ahon kupeilla lepäävään veteen.

Paljon on vettä virrannut Kiiminkijoessa siitä, kun Lamminsuonlampi tällaisen näkymän tarjosi.

Vähän kerrassaan, kenties sitkeän kainuulaisen luonteensa ansiosta, vaiko korkeamman voiman pakottamana, maa kohosi, syrjäyttäen hartioillaan makaavan vesipatjan. Niin valui vuosisatain vaihtuessa kautta komean kymen, Kiiminkijoen, vesi vähemmäksi, pois puolankalaisten korpikuusten varjosta. Jotakin kuitenkin jäi. Tarpeeksi vettä makasi vielä vaarain välissä, jotta järviksi niitä voitiin puhutella. Vielä nykyisinkin Isona Puutiojärvenä tunnettu järvi ulotti pisimmän lahtensa tuolloin Puutiokankaan pohjoispuolitse aina Huosiuskummun itäpuolisille maille asti.

Aika kuitenkin teki tehtäviään. Vuodet vaihtuivat, vuosisadatkin. Routainen maa jatkoi taisteluaan jääkauden jättämää vettä vastaan. Niin lopulta kävi, että nykyisen Vaalantien kohdalle muodostui ensin salmi, siten joki joka kuihtui puroksi. Yksinäiseksi eristyi entinen lahti, jäi järveksi kannaksen taa.

Sitten saapui ihminen. Korpimaiden rauha oli iäksi menetetty. Vielä sinetöi ihminen, julmuuttaan vai ajattelemattomuuttaan, mahtavan Puutiojärven alhon, perustaen kannakselle kaatopaikan. Niin jäi lampemme haisevan jätevuoren taa, painuen unholaan vuosikymmeniksi. Vielä ehti ihminen jätekasansa hylätä, ennen kuin lampi viimein löydettiin ja nimettiin, viimeisenä tuhansien kaltaistensa joukossa. Kun vesi ei vielä alueita ollut kokonaan jättänyt, lammen ympärillä hyllyi petollinen letto, mahtava suo. Kaukaa näki matkamies suon keskellä kimmeltävän lammen. Tuon lammen mukaan suuren suon nimesi matkamies Lamminsuoksi ja suon keskeisen lammen Lamminsuonlammeksi.

Kaatopaikan peitti sammal ja suo valtasi alaa lammelta. Kovin pieneksi oli lampi jo kutistunut tuolloin, kun veljekset kavalat päättivät lammen kalakantaa panna koetukselle. Niin saapuivat yön hämyssä miehet julmine pyytöineen. Ei verkon paulaa laskenut tuo veljeskaksikko, vaan dynamiitin voimin lähti lammen poloisia ahvenia jahtaamaan. Kauhea oli tuo kumun täyttämä yö. Ukkosen lailla ryski räjähdysten sarja, kellistäen kalan jos toisenkin ahnaiden miesten haaviin. Aamun valo paljasti säikähtäneen ja pelokkaan lammen.

Niin sai taas lampi levätä vuosia, kunnes yli hyllyvän suon rantaan saapui helteen ja paarmojen piinaama mieskaksikko, virvelit olallaan. Toivo näiden samoojien mielessä oli, että lammesta mittaisensa vastuksen yhyttäisivät. Pitkä oli pyytäjien päivä, kunnes lopulta, auringon painuessa puiden latvain tasaan, lammen pinnan rikkoi pitkäposkinen hirviö. Koko alkukantaisen saalistajan voiman se keskitti kaukaisen maan puusta veistettyyn, koreaksi maalattu vieheeseen, jota pyytömies ylivertaisen älynsä turvin lammen asukeille tarjosi. Siimat soiden, vapa luokkaansa taipuen urhea kalastaja taisteli mustan lammen valtavaa valtiasta vastaan. Jo kalastajan voitoksi näytti temmellys kääntyvän, kun viimeset voimansa yhteen suureen ponnistukseen keskitti vedenalainen jätti. Ohueksi kävivät pyytömiehen langat, kun kolmen kyynärän mittainen, tuhathampainen hirviö syöksyi kohti syvyyttä, saavuttaen vapauden ja selätysvoiton.

Kesäillan hämy laskeutui lammelle, Lamminsuonlammelle.

”Sinne meni isännän Nils Master... Kyllä se taas päätä silittää, vastakarvaan.”
~Loihe lausumaan turhautunut kalamies, kun tappion karvasta kalkkia maistoi.



Tunnetko olevasi kirjallisuuskriitikko vankina taviksen ruumiissa? Olisitko itse pystynyt niin paljon parempaan? Vapaudu estoistasi, kerro mikä meni vikaan; tästä artikkelista on pyydetty aliarviointia.