Mafia
Hikipedia
”You hit ME, we hit YOU!”
”Teen hänelle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä...”
| | KUULUU KULTTIIN! Mafia kuuluu Kulttiin ja tämä artikkeli on Kultin suojeluksessa! Kaikki sivuun kohdistuva ilkivalta vastataan suoraan Kulttimestarille ja Kultin pyhälle Kulttihahmolle! |
Mafia on tunnettu maailmanvalta, salaseura ja rikollisjärjestö, joka sai alkunsa Italiassa Sisilian saarella. Jäsentä mafiassa kutsutaan mafiosoksi tai Kunnian mieheksi. Varsinaista "perheenjäsentä" kutsutaan viisaaksimieheksi (WiseGuy) tai hyväksi fellaksi (GoodFella). Mafian ulkopuolella sitä kutsutaan gangsteriksi tai sivistymättömäksi lainrikkojaksi. Mafiaa esiintyy nykyään lähes kaikkialla Italian lisäksi, sillä se laajenee vuosittain. Mafia hallitsee kokonaisia valtioita, kuten mm. Yhdysvallat.
Mafian toimenkuvaan kuuluu kerätä suojelu- tai tuhoamisrahaa yrityksiltä, murhata, kiristystää, harjoittaa prostituutio, olla mukana politiikassa, sekä kaikki muukin rikollinen toiminta. Mafiasta kertovia elokuvia on monia, parhaimpina esimerkkeinä Aku Ankka -elokuvat, Pummisetä-trilogia sekä kuuluisa Big black cock and white slut.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Mafian synty
Maailman ensinmäinen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa harjoittava järjestö oli pahamaineinen Verstas. Sen perustamisajoista ei ole tietoa, mutta kuulemma se jo kiristi suojelusrahaa Egyptin faaraoilta.
[muokkaa] Italian mafia
Ns. virallisempana tunnettu alkuperäismafia syntyi 1860-luvulla. Tällöin rikkaat pösöt perustivat ison jengin joistakin palkkasotureista, jotka suojelevat lähikauppoja muilta roistoilta, pissiksiltä ja humalaisilta. Maailman ensinmäisenä Eurooppalaisena mafiana on pidetty mafiapomon Don Vincenzo Perugian, sekä tämän pojan Bernardo Provenzanon perustamaa mafiaa. Tämä Perugian mafiaperhe oli alkujaan vain Sisilialainen.
[muokkaa] Jenkkien mafia
Mafia levisi 1880-luvulla Yhdysvaltoihin. Silloin se sai lisää nykymafian piirteitä, ja nämäkin alkoivat tuhoamis- ja suojelurahan lisäksi tekemään uhkapelejä, ja perustivat bordelleja. New Yorkista tuli jenkkimafian pesäpaikka, jossa pidetään jöötä nytkin. Myös palkkamurhat tulivat muotiin, ja siitä tehtiinkin mukava harrastus.
[muokkaa] Suomen mafia
Mafia saapui Suomeen radion kautta 1.6. 1990 esiintyen salakavalasti nimellä Radiomafia, joten kukaan ei huomannut mitään. Myöhemmin kyseinen organisaatio lopetettiin ja mafia jatkoi nimellä YleX.
[muokkaa] Venäjän mafiat ja Viron mafia
1900-luvun alussa Venäjällekin levisi pahamaineinen mafia, samoin Viroon. Oikeastaan mafiat on jakautuneet kolmeen suureen osaan. Venäjän mafiat, Euroopan mafiat sekä Amerikan mafiat. Euroopassa varsinkin Italia on tunnettu mafioistaan, ja kuuluisin ja vaarallisin italialaismafia on kuuluisa ja pelätty Corleonen mafiaperhe, joka nyt oikeastaan istuu enimmäkseen New Yorkissa.
[muokkaa] Mafian nousu
1920-luvulla alkoivat Yhdysvalloissa suuret mafiasodat kieltolain tulon vuoksi. Tällöinkin valtaan nousi tunnettu mafialegenda Al Capone, jonka valtaa ei uskallettu kyseenalaistaa. Capone kävi yhteistyötä pelätyn Corleonen mafian kanssa tuolloin. Capone oli myös tunnettu verstaalainen. Tällöin 20-luvulla em. Corleonen mafiaperhe nousi kuuluisaksi, ja Corleoneista tuli yksi kaikkien aikojen kovimpia mafioita lähinnä sen voimakkaan perustajan Don Vito Corleonen ansiosta.
Mafian vaikutusvalta oli pitkään nousussa ja on yhä tänä päivänäkin. Eikä se ihan heti laskekaan. Korruptio on suosittua mafian piireissä. Ainiin, mafiosoille ei kannata mennä aukomaan päätä.
[muokkaa] Kuinka tunnistat mafioson
Koska nykyisin mafiamiehiä on niin monessa paikassa, kannattaa varoa niitä jos pystyy. Yhdysvalloissa mafiosoja on eniten Pikku-Italian alueilla. Yleensä mafiosoja on hienoissa hotelleissa kattohuoneistoissa tai viiden tähden italialaisravintoloissa syömässä La pizze de Cornztelaisia tai kaviaaria. Yleensä mafiosojen etunimi on jokin seuraavista: Salvatore, Sonny, Vinnie eli Vincent tai Vincenzo, Vito, Tony tai Toni eli Anthony tai Antonio, Joe(y), Giovanni, Joseph, John(ny), Al, Philip, Paulie sr. tai Paulie jr., Frank tai Sam.
[muokkaa] Kuuluisia mafiajoukkoja
- Corleonen mafiaperhe
- Verstas
- Group Revolver
- Kolmion Mafia
- Hyönölän Pahat Pojat (Tunnetaan myös nimellä Murha OY)
- Maunulan mafia
- Maskilan Mafia
- Mufia (Muumilaakson mafia)
- Team Infinity
- Vaahterasiirappimafia (Toimii Kanadassa)
- Karhukopla OY (Ankkalinnan mafia)
- Kuuslahden Mafia
- Sopranos Family
- Sipoon Mafia
- Orimattilan Mafia
[muokkaa] Katso myös tai mene nukkumaan kalojen kanssa!
| valtiot ja alueet: | Afrikka - Albania - Irak - Iran - Kanada - Kuuba - Neuvostoliitto - Yhdysvallat - Suomi - Saksa |
|---|---|
| organisaatiot: | Al-Qaida - Greenpeace - Keskusta - mafia - SDP - Vasemmistoliitto - Wikipedia - kokoomus |
| aatteet: | homoseksuaalisuus - islam - kommunismi - liberalismi - nihilismi - piratismi - terrorismi |
| olennot: | hipit - kanat - Kekkonen - Osama bin Laden - Saatana - Saksalaiset |
| asiat: | AIDS - alkoholi - anarkia - kehitysmaat - sensuuri |
| pahuuden viholliset: | EU - Jumala - kapitalismi - kristinusko - NATO - USA |

