Lääketiede
Hikipedia
Lääketiede on erittäin laaja ja epäselvä tieteenala. Pääosin se tarkoittaa terveyden ylläpitämistä ja palauttamista sekä sairauksien ehkäisemisen välttämistä ja sen hoitoa. Lääketieteen tavoitteena on ymmärtää, kehittää ja soveltaa tapoja, joilla potilailta voisi nyhtää enemmän rahaa.
[muokkaa] Lääketieteen historiaa
Lääketieteen historia on pitkä ja hämärä. Länsimaisen lääketieteen kehittelijänä tunnetaan eräs kreikkalainen jumala, Asklepios sauvaansa sidotun käärmeen johdattamana, joka oli tarun mukaan Apollon poika. Siis Asklepios ei se käärme. Kuitenkin vuonna 300 eaa. kunnian lääketieteen virallisesta keksimisestä otti itselleen HIPPOKRATES!, joka keskittyi enemmän rationaalisiin tauteihin ennemmin kuin luulosairauksiin.
Jo muinaisessa Egyptissä tiedettiin kuinka silpoa ihmisiä ja siirrellä sisäelimiä. He osasivat korjata poikki menneitä käsiä, jalkoja ja päitä, joita irtosi raskaissa louhimistehtävissä, jotka tutkimuksien mukaan olivat silloin viimeistä huutoa.
Renessanssin aikana (vasta) tohtorit uskaltautuivat aloittaa ruumiiden tarkemman tutkimisen ruumiinavauksien avulla. Eräs näistä tunnetusta kehonkaivelijoista on Leonardo Di Caprio. 1700-luvulla keksittiin rokotus, kun ISOrokko alkoi uhkaavasti levitä.
Vasta 1800-luvun lopuilla ihmiset huomasivat, että "Hei, tämähän toimii" ja alkoivat hoitaa sairauksiaan ja ottamaan ne saastaiset turkit ja peruukit pois päältään. 180 vuotta myöhemmin suomalaisetkin heräsivät ja alkoivat kynsin ja hampain taistella medikalisoitumista vastaan.
Tehokkaita historiallisia lääkkeitä ovat olleet esimerkiksi botuliinit vaikeissa neuvotteluissa, elohopea ummetuksessa sekä oopiumi moneen harmiin. Riittävän lääkekäytön turvaamiseksi neuvolassa tarjotaan nykyisin elohopeat rokotteena maksutta kaikille lapsille. Botuliinia käytetään nykyisin kauneuden hoitoon, ja oopiumijohdannaiset ovat laajassa käytössä yskä- ja kipulääkkeinä.
[muokkaa] Lääketieteen osa-alueet
Kliinisen lääketieteen osa-alueita
- Sisätaudit on erikoisala, joka käsittelee kaikkea sisältöä
- Kirurgia on osa-alue jossa perehdytään klassiseen musiikkiin ja halpoihin televisiosarjoihin
- Dermatologia
- Gynekologia on naisten kynsien hyvinvoinnin takaamiselle tarkoittu osa-alue
- Neurologia eli hermoromahduksia hoitava ala
- Ontelologia eli syöpätaudit
- Psykopatiologia eli hullujen hoito
- Yleislääketiede
Diagnostisia ja erikoisaloja
- Kliininen fysiologia
- Kliininen kemia
- Kliininen neurofysiologia
- Kliininen mikrofysiobiologia
- Kliininen fyysikkogammaskatotosikkoympäristötieteellinenradioaktiivisuuslogia
Lääketieteeseen liittyviä taiteen osa-alueita
Lääketieteeseen liittyvät ammatit
- Juoksupoika
- Apulaishoitaja
- Ensihoitaja
- Hoitaja
- Seksikäs hoitaja
- Hammaslääkäri
- Lääkäri
- Jääkäri
- Osteopaatti
- Neropaatti
- Proviisori
- Neuvonantaja
- Rön-rön-röntgenhoitaja
- Kirurgi
- Kenraali
[muokkaa] Aiheesta muualla
Epätoivoisten lääketieteelliseen pyrkivien opiskelijoiden itseopiskelusivusto
