Kynsisakset

Hikipedia

Kynsisakset on tuomittu tuhoamaan. Aivan liian usein jäinen metalli riipii unohduksiin osan elävästä elämästä. Kynsisaksia kammotaan, pelätään, manataan ja pyydetään ohuesti poistumaan, vaan nyky-yhteiskunnassa niiltä ei voi välttyä. Menetys on pakko kärsiä, jotta voi jatkaa elämäänsä ilman päivittäisiä kyynelpuroja. Jokainen saa ainakin mielessään vaeltaa ne piinalliset kilometrit tai mahdollisesti poistua vapauteen vangittuna kaikki nämä päivät. Itsemurha on rehellisintä itsekritiikkiä.

[muokkaa] Monologi kuolleen ystävän suusta

Pieni poika itkee surkeana pimeässä huoneessa. Hän pelkää. Lapsi näkee nurkan takana voimakkaan välkähdyksen, hälvenee irti itsestään, kuu katsoo huolestuneena ikkunasta. Uusi välähdys, ja tällä kertaa nurkan takaa nousee vakava terä. Toinenkin. Ne vaanivat, hiipivät, hihittävät ja pilkkaavat. Vääjäämättömästi lähestyvät. Poika tietää; joutuu taas luovuttamaan osan itsestään. Minne? Kenelle? Miksi? Kuolleelle äidille, joka ompelisi palaset yhteen, tekisi hurjan panssarin pientä poikaa varten kun hänkin saapuu? Naapurin koiralle, joka pitää jo ajatustensakin järsimisestä?

Lapsi kelluu pehmeässä villassa. Pastellisävyt ympäröivät häntä joka puolelta, ja äidin lämpöinen hymy saa pienen pojankin nauramaan. Äiti tuoksuu kanelilta ja vaniljalta, on siinä ihan lähellä, pitää huolta. Pienen pojan silmät ovat siniset tähdet, ja kuunkalpealle poskelle vierähtää varovainen kyynel, kun äidin silmät mustuvat seesteisiksi. Nyt on väärä hetki. Ei vielä, eikä myöhemminkään, sanoo pienen pojan mieli. Kaikki on liian hyvin, älä tee sitä, ei saa... Ihan siinä lähellä, pitää huolta. Ei huolta, ei huolta.. Pitää huolta, ei huolta...

Keritsimet lähestyvät. Pieni poika kärsii selkounesta, ei voi liikkua, niinpä hän yrittää kavahtaa jonnekin taaksepäin, kaatuu. Hän rähisee itsensä perimmäiseen nurkkaan ja toivoo, ilosta itkahtaa. Mustassa mielessä pato on taas päästänyt massat vyörymään: satoja tanssivia luurankoja, villisti siveleviä sisiliskoja, kaksikymmentä räkäpalloa luokan katossa, jykevästi marssivia humalaisia, ikuinen vihreällä tussilla piirretty viiva, viisi miljoonaa valovuotta, sähkönsinisiä kerubeja poukkoilemassa suihkulähteessä, sakset, terävä, terävä, terävä, menetys... Pieni poika avaa silmänsä ja katsoo itseään, runneltua ruumistaan.

Kuunkalpealle poskelle vierähtää hento kyynel muistellen saapunutta tuskaa. Hän tulee ikuisesti antamaan anteeksi, vaikka katuukin heti. Pieni poika päättää sammuttaa siniset tähdet, unohtaa hohtavankauniin kuun, kääriytyä mustaan siipeen. Ei se aina onnistu.

[muokkaa] Etymologia

Tästä emme uskalla edes kertoa erityisemmin. Todettakoon kuitenkin, että asia liittyy jotenkin vaahteranlehtiin. Kynsisakset eivät niin ikään kuulu saksien tai saksien piiriin.

Uhri hakattiin kahdesti ja häntä kidutettiin sähköiskuin ennen sitomista elävänä puuhun. Hän paleltui yöpakkasessa.