Kuussa käyminen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuu-ukko on ainakin toistaiseksi vain näyttänyt pyllyä eräälle ihmiskunnan suurimmista hankkeista. Mutta onko kuumatka tulevaisuudessa mahdollinen? Mitä tapahtui vuonna 1969? Millaisia arvioita yhdysvaltalaiset tutkijat esittävät Kuun eliöstöstä? Lue ja tiedä!

Kuussa käyminen on yksi niistä harvoista asioista, joita tiede ei ole vielä kyennyt saavuttamaan. Se on ideaalisella tasolla ollut olemassa ammoisista ajoista saakka. Esimerkiksi kelttien Britanniassa tiedetään tehneen aiheesta kirjallisen debyytin luolakäymälän seinään jo 5000 vuotta sitten, joskaan hekään eivät koskaan edenneet asiassa sen pidemmälle.[1] Länsimaissa asiaa on pohdittu vähintäänkin V2-rakettien keksimisestä asti jokseenkin tuloksettomasti. Tiedemaailma on, kuten aina junnaavan asian edessä, asettunut veltosti röhöttämään rahoituksensa päälle odotellen Suurta Läpimurtoa kuukäynnissä.

Realismi vs. X[muokkaa]

Spekulatiivinen lehdistöreaktio käyntiin Kuussa.

Huolimatta siitä, että useat tahot pitävät Kuussa käyntiä mahdottomana ovat eräät tahot yrittäneet luoda ratkaisun ongelmaan, joka on jo pitkään syyhyttänyt ihmistä. Innoittajina näille yrityksille ovat toimineet suuret rahasummat sekä maine ja kunnia. Tieto siitä, että on tehnyt jotain mitä pidettiin mahdottomana ja mihin kukaan muu ei ollut ennen pystynyt, on yksi parhaista ihmistä motivoivista asioista. Kyseessä lienee siis sama voima kuin se, joka ohjasi sitä yhtä kaveria työntämään päänsä takapuoleensa tässä joku vuosi sitten. Toinen oli varmaan uteliaisuus. Joka tapauksessa koko maailma odottaa valmiina hurraamaan sille subjektille, joka viimein luovii väylät tyhjyyteen ja – Kuuhun.

Tiede vastaan realismi[muokkaa]

Nykytiedemiehet eivät ole kovin optimistisia kuukäynnin suhteen.[2] Suurimpina hankaluuksina yhdysvaltalaiset alan asiantuntijat ovat pitäneet "avaruudessa vallitsevaa hapen puutetta", "niitä holtittomasti poukkoilevia kiviä" sekä "sitä ikuista pimeyttä, joka siellä ylhäällä on; koskaan ei tiedä onko päivä vai yö" ja ovat siksi päätyneet siihen tulokseen, että Kuussa käyminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Muistakin maista nämä ovat varsin varteenotettavia seikkoja, mutta yleisemmin niiden spekulaatioissa kuitenkin korotetaan USA suurimmaksi esteeksi matkalla Kuuhun. Esimerkiksi venäläiset ovat tylysti todenneet, että "raha on siellä ja järki täällä". Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa "valmis antamaan anteeksi tämän tieteellisen virhepäätelmän, joka johtuu mitä luultavimmiten eurooppalaisten tupakanpoltosta ja muista kamalista synneistä."

Tiede vastaan miehet[muokkaa]

Kuuluisa usalainen kuulogi ja NASA:n entinen pääjohtaja Michael D. Griffin julkaisi vuonna 2006 teoksen Minä, tahto ja Kuu – nyt myös Walmarteista. Siinä hän esittää kuuluisan kuu-ukkoargumenttinsa, joka pieniälyisemmän aivoilla kuuluu suurin piirtein tähän tapaan: "Jos Kuuhun kerta on mahdotonta päästä, niin miten sitten kuu-ukot, joita on väitetty nähdyn siellä täällä, ovat päässeet sieltä pois?" Useat USA:n kristillisdemokraatit poltattivat Griffinin kirjaa roviolla ja olisivat varmasti halunneet polttaa miehenkin opustensa mukana. Griffin on itse ilmoittanut, ettei hän aio palaa roviolla, ennen kuin saa vastauksen tähän hänen mieltä askarruttavaan dilemmaansa, jolla hän arvelee olevan suurempaakin vaikutusta kuukäyntien saralla lähitulevaisuudessa.

Paavi vastaan realismi[muokkaa]

Paavin näkemys kuu-ukkojen irstailevista riiteistä.

Myös uskonnolliset tahot ovat ottaneet kantaa kuukäyntiasiaan, sillä onhan se koko ihmiskuntaa koskettava projekti. Esimerkiksi katolisen kirkon nykyinen johtaja, paavi Benedictus XVI, joka tunnusti Kuun olemassaolon vuonna 2005, on myöntänyt olevansa pikkupoikamaisen innostunut kuuvierailuideasta ja on antanut lukuisia lausuntoja asiasta. Näistä tunnetuin lienee "Ristiretki Kuuhun?" -puhe, joka pidettiin Pietarinkirkon aukiolla vuonna 2007. Siinä hän totesi mm. seuraavaa:

Koska Pyhä Jumala ja Minä olemme viisaudessamme ja Hänen Sanansa valossa päätyneet siihen, että Kuu on kuin onkin Maata kiertävä kappale kylmässä avaruudessa, jonka Herra on viisaudessaan asettanut Kaikkeuden vaipaksi, olemme tulleet siihen tulokseen, että mikäli joskus Isä meidät päästää tuon kiertolaisen kamaralle, on kaikki sen asukkaat saatettava uskoon Herraan Jeesukseen. Niin kaukana asuvaiset olennot eivät varmastikaan ole vielä kuulleet Pelastuksesta, sillä niin kuin oli meidän maailmassamme ennen löytöretkien aikaa, kukoistaa tod. näk. haureus ja homoseksuaalisuus ja muu synti sen etäisissä kolkissa, ja täten on se maa, Kuu, pakanoita täynnään. Siksi on mitä tärkeintä ennen moisen matkan muuta suunnittelua rukoilla ja henkisesti varustautua pimeyden peikkoja vastaan. Ja mineraalipusseja ja pyssyjä matkaan ottaa. Kirkkomme rubiinirappaukset ovat alkaneet näet rapistua, eikä pakanoiden asenteista koskaan tiedä. Ja paljon on meillä vielä täälläkin tehtävää...

Realismi vastaan taide[muokkaa]

Jo vuonna 1902 valmistui elokuva nimeltä Matka Kuuhun (Le Voyage dans la lune), joka sisälsi paljon taiteellista näkemystä Kuun koostumuksesta ja asukkaista. Niistä ajoista Kuu on kaupallistunut huomattavasti, ja itse asiassa tämänkin kuvan pitäminen tässä maksaa sentin sekunnilta.

Taide on kantaaottavana tekijänä toiminut edelläkävijänä Kuu-visioissa jo pitkään. Yöllinen tähtitaivas ja täysikuu ovat innoittaneet taitelijoita läpi vuosituhansien, joten kyse on vain periaatteessa eräänlaisesta velanmaksusta, kun taiteilija unelmoi Kuusta ja antaa muiden unelmoida. Unimatkat eivät kuitenkaan vastaa konkreettista kokemusta, joka syntyy ympärisöivän todellisuuden koskettaessa ihmistä joka lonkerollaan, mutta jos kuumatka pysyy mahdottomuutena illan ikihämäriin, on taiteella tarjottavanaan vaihtoehto, jossa kaikki on mahdollista.

Raha vastaan realismi[muokkaa]

Vuonna 1967 järjesti YK huutokaupan, jossa oli myynnissä koko tunnettu ulkoavaruus. Sen tuloksena liikeherra nimeltään Dennis Hope osti Kuun ja seitsemän planeettaa. Hän on sittemmin myynyt Kuusta tontteja erinäisille hassuille ja epätoivoisille ihmisille ja tienannut siinä hommassa yhdeksän miljoonaa dollaria. Viimeisimmän ostajan sanotaan olleen George W. Bush, joka kertoi kiireesti "tarvitsevansa pakopaikkaa kaukana täältä".

Kuuluisia kuuhuijauksia[muokkaa]

Miljoonat ihmiset ympäri maailman menivät lankaan vuonna 1969. NASA on väittänyt, että sen feikkikuukäynnin alkuperäinen tarkoitus oli yksistään herättää keskustelua siitä, olemmeko me, ihmiset, todellakin niin tyhmiä kuin väitetään. Mitään keskustelua ei kuitenkaan koskaan herännyt, ja jenkit uskovat vieläkin käyneensä Kuussa.
”That's one small step for a man, one giant leap for mankind.”
~Eräs suurimmista valehtelijoista ja lapsuusajan antisankareista ikinä

Koska Kuuhun on niin mahdotonta päästä, ja ihmisiä on niin helppo huijata, ovat eräät tahot järjestäneet vuosien saatossa lukuisia koijauksia ja -yrityksiä esittäen saavuttaneensa sen, mitä kukaan ei ole saavuttanut. Mutta koska kaikki muut yritykset ovat liian kiven alla, liian epäonnistuneita tai vain liian epäuskottavia ja aikaansopimattomia, ei meillä ole esitellä teille kuin tämä yksi.

NASA:n kusetus[muokkaa]

”The biggest lie of all.”
~Fox Mulder, pettynyt pikkupoika ja FBI-agentti

16. heinäkuuta 1969 Paramount-studioilla Hollywoodissa, Los Angelesissa, kolme amerikkalaista vähemmän tunnettua B-leffanäyttelijää, Michael Collins, Buzz Aldrin ja Neil Armstrong, kiipesi lavasteraketin kyytiin astronauteiksi sonnustautuneina. Hieman myöhemmin toisella puolella Yhdysvaltoja Cape Canaveralissa, Kaliforniassa, laukaistiin tyhjä Saturn V -raketti, joka kohosi noin 30 kilometriin, katosi näkyvistä pilviverhon taakse ja molskahti Tyyneen valtamereen. Neljä päivää myöhemmin, 20. heinäkuuta 1969, Armstrong ja Aldrin koikkelehtivat vaijereiden varassa kolme päivää aiemmin kuvatussa suorassa lähetyksessä studioille tuodussa suunnattomassa hiekkalaatikossa ja esittivät olevansa Kuussa. Ja ihmiset uskoivat sen.

Yhdysvaltalaiselle yleisölle, etenkään ateisteille, joille televisio oli Jumalan korvike, ei koskaan valjennut, että kyse oli vain huijauksesta[3]. Kesti vuosia ennen kuin muukaan maailma käsitti sitä. Se tapahtui suurin piirtein samoihin aikoihin, kun ymmärrettiin, ettei Godzilla ollut tuhonnut Tokiota, ettei holokaustia koskaan tapahtunut ja etteivät sukkahousut rispaannu itsestään, vaan niihin tehtaalla ruiskutettujen julmien sukkabakteerien takia. Jotain tuokin kuuhuijaus silti todisti: Nimittäin sen, että me ihmiset pystymme blokkaamaan todellisuuden koska tahansa, kunhan vain suljemme silmämme, laitamme kädet korville ja huudamme oikein kovaa: "ALALALALALALALALALALALALALALALALALALAALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALAALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALALA!!!!!!!!!!!"

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Sen sijaan he pystyttivät Stonehengen ikään kuin sanoakseen: "Oltas me pystytty, mut ei vaan jaksettu. Nauriin syöminen on paljon rattoisampaa. Onko teillä asiat hyvin siellä? Meidän aikana oli ainakin kaikki ihan jees. Keksittiin tasa-arvokin tuossa. Ja televisio. Tai no tavallaan. Lähetykset puuttuu vielä. Pitäs venata teidän aikaan, vaan ei taideta jaksaa odottaa niin kauan. Palataan kai kohta puoliin Plutoon. Niin, kuulit oikein. Sieltä me tullaan. Ei se mikään palatsi oo, mutta välttää meille. Vastahan me ollaan nuori laji. Joo mutta pärjäilkäähän siellä. Mekin koetetaan täällä. Moi :)"
  2. Nykytiedemiehet eivät ole muutenkaan kovin optimistisia. Kovin kyynisiä ovat nykytiedemiehet. On vaan tätä ilmasto tappaa tai sikainfluenssa tappaa tai joku muu tappaa meidät kaikki. Kävisivät Kuussa ja lopettaisivat sen ruikutuksen!
  3. Totuudenkieltämistä edisti vielä entisestään se, että koska jotkut ateistit mieltävät avaruusteknologian joksikin oman ateistisen pyhän kolminaisuutensa osaksi tai muuksi palvottavaksi entiteetiksi ja koska omaan jumalaan uskomisesta luopuminen on aika pirun hankalaa ihmisolennoille, he päättivät katsoa parhaaksi, että Kuussa todella käytiin.