Kuusalaliitto
Hikipedia
Siksi ihmiset valehtelevat Kuussa käymisestä. Eivät kuitenkaan välttämättä saadakseen seksiä.
[muokkaa] Tausta
1957-luvulla oli kylmä sota, jolloin vodkaa ryyppäävät kommunistit lopettivat toistensa nälkään tappamisen ja päättivät laukaista avaruuteen raketin. Tämä oli tietenkin naurettavaa, koska he eivät saaneet edes hissejään toimimaan ja Ladakin edusti heille "hyvin toimivaa kulkuvälineratkaisua".
Jostain syystä amerikkalaisetkin päättivät, että koneen laittaminen avaruuteen ihmisten kanssa oli jonkinlainen suuri saavutus, jota kannatti ehdottomasti tavoitella. Hinnalla mitä hyvänsä.
Molemmat halusivat päästä ensin avaruuteen. Toisena pääsemisessä ei kummankaan mielestä ollut mitään järkeä. Tämä luultavasti liittyy siihen, että kumpikin huijasi toisen uskomaan, että avaruuslennossa on järkeä. Syyttäkäämme Charles Darwinia tästäkin pahuudesta!
[muokkaa] SALALIITTO! SALALIITTO!
Viime aikoina muutama ihminen on tajunnut, että palan ja ihmisen saaminen kuuhun on naurettavaa (hissin tekemisenkin luulisi olevan helpompaa, eikä se onnistu venäläisiltä vieläkään). Lisäksi tieteessä on tehty sitten kylmän sodan paljon uusia teorioita, jotka ovat muuttaneet käsitystämme todellisuudesta. Ja avaruusmatkat tehtiin vanhojen, jo vääriksi osoittuneiden, teorioiden pohjalta. Tästä voi päätellä, että ihminen ei ole väärillä tiedoillaan voinut käydä Kuussa. Sehän on sama kuin sanoisi, että valhe olisi totuutta!
Ne muutamat ihmiset ovat esittäneet aiheesta lukuisia kuvia, joihin on kirjattu, miksi kuvassa ei ole aito kuumatka, vaan huijaus.
| Valokuva, jonka avaruusmiehet ovat otteneet avaruudessa; Huomaa puuttuvat tähdet! | |
| Avaruusvalokuva. Apollo 13 lähtee kuusta. Huomaa liekit vaikka kuussa ei ole ilmakehää! NASA selittää, että liekit ovat oikeasti räiskynyttä omena- ja mustikkamehua. |