Kustaa II Aadolf

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Kustaa II Aadolf
GustavusAdolphus.jpg
Kuningatar Maria Eleonoora oli innokas pitsinnyplääjä.
Ruotsin kuningas
vallassa 30.10. 16116.11. 1632
edeltäjä Kaarle IX
seuraaja Kristiina
syntyi 9. joulukuuta 1594
Tukholma
kuoli 6. marraskuuta 1632
Lützen
puolue Protestanttiliiga

Kustaa II Aadolf (15941632) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1611 kuolemaansa asti. Hän on eräs harvoista Ruotsin hallitsijoista, joilla on ollut munaa muuten kuin valmiiksi pureksittuna kokkelina aamiaislautasellaan. Kustaa II Aadolf on Euroopan historian merkittävimpiä hallitsijoita, joka mikromanageroituaan kämäisen kotivaltakuntansa silakkaverot ja muut asiat yleiseurooppalaiselle tasolle ja ylikin päätti hankkia ulkopoliittisia harrasteita pysytelläkseen kaukana vaimostaan. Kustaa onnistui näissä puhteissaan lyömään taistelukentällä Venäjän ja Puolan, mikä teki Ruotsista Itämeren päällimmäisen päällepäsmärin, Pohjois-Euroopan hallitsijan ja yleiseurooppalaisen sotilaallisten suurvaltojen rankinglistan ykkössijan haltijan – kuninkaan oma sijalukuhan oli 2. Pohjolan leijona, kuten kuningasta kutsuttiin,[1] ratkaisi kolmikymmenvuotisen sodan, Saksan historian ja oman elämänsä (kuten myös useiden saksalaisten ja böömiläisten) kulun liittämällä Ruotsin protestanttiseen littoumaan sekä pääsemällä hengestään suurenmoisessa ja häikäisevän typerässä ratsuväkimanööverissä Lützenissä.

Ruotsin suurvalta-asema ja hallitsijoiden yleinen kyvykkyys lähtivät hitaaseen, mutta varmaan laskuun noin kahden minuutin kuluttua Kustaa II Aadolfin kuolemasta. Hänen merkittävin perintönsä onkin hänen kuolemansa. Kuninkaan omaa varomattomuuttaan ajanvietesodassa saamaa osumaa juhlistetaan Suomessa ruotsalaisuuden päivänä yleisellä liputuksella. Liputus on kuitenkin pohjimmiltaan myötätunnon ilmaus kaikille tuolloin nimipäiväänsä viettäville.

Varhainen elämä ja idiootti-isän tempaukset[muokkaa]

Kustaa II Aadolf syntyi Tukholmassa 1594 Kaarle IX:n ja tämän toisen vaimon Kristiina Hosteinilaisen vanhimpana poikana. Isäukko pyrki parhaansa mukaan silottelemaan poikansa kuningastietä. Kaarle oli kaapannut vuonna 1599 valtaistuimen itselleen veljenpojaltaan Sigismundilta tämän käydessä vessassa. Kun Sigismund palasi ja huomasi paikkansa menneen, vannoi hän kostoa ja lohduttautui sillä, että oli sentään yhä Puolan kuningas. Ruotsin ja Puolan välillä seurasi molemminpuolinen mykkäkoulu, mökötys ja täysimittainen dynastinen sota, joka jatkui vähän väliä seuraavat 60 vuotta. Kaarle juhlisti taktista nerokkuuttaan julistamalla sodan Venäjälle saadakseen oman ehdokkaansa Moskovan valtaistuimelle käynnissä olleessa pajarien tsaarihuutokaupassa. Puola oli tietysti samalla asialla. Kun ruotsalaiset sitten sotivat Venäjällä syistä, joita eivät ymmärtäneet sitäkään vähää minkä kuningas tajusi, järjesti tämä sodan Tanskaa vastaan. Ystävät on hyvä pitää lähellä ja viholliset vielä lähempänä

Kotimaan hallinnossa Kaarle IX loisti: hän hajotti valtaneuvoston ja teloitti sitä johtaneet huipputärkeät aateliset. Hän nyhti talonpojilta ja porvareilta lisää veroja voidakseen aloitella arpapelillä uusia sotia. Hän ei piitannut luterilaisuudesta, vaan kallistui kalvinismiin. Kaarle IX oli siis kaiken kaikkiaan maailmanluokan kusipää maakuntasarjan valtiossa. Hänen kuolemansa hapansilakkapurnukan räjähdyksen yhteydessä lokakuussa 1611 kirvoitti laajamittaista äntligen-huutelua.

Kuninkaana[muokkaa]

Kansleri Oxenstierna oli ylhäisestä syntyperästään huolimatta vaatimaton mies, joka pukeutui patalappuihin ja pöytäliinoihin. Kuninkaan ministerinä toimimista helpotti, että Oxenstierna sattui olemaan Kustaa Aadolfin kaksoisolento.

Kustaa oli hieman alle 17-vuotias noustessaan isänsä anastamalle ja Tukholman kanikonttorissa panttaamalle valtaistuimelle. Säädyt eivät olleet erityisen ihastuneita ajatukseen, että kuningas Riemuidiootin teini-ikäinen jälkeläinen törkkisi heitä absoluuttisella vallalla. Kustaa pakotettiin siksi antamaan virallinen hallitsijanvakuutus kuninkaaksi noustessaan. Siinä taattiin säätyvaltiopäiville perustuslaillinen asema, varmistettiin korkeimmat virat aatelisille, sovittiin kuninkaan vallanjaosta valtaneuvoston kanssa ja kiellettiin noppapeleihin perustuvat sodanjulistukset. Tähän kaikkeen Kustaa myöntyi, sillä asiakirjan oli laatinut kansleri, Ruotsin hallitsijanvakuutusyhtiön toimitusjohtaja Axel Oxenstierna, Kustaan hummauskamu. Monet makeat naurut nauroivat herrat partaansa suunnitellessaan yhdessä, miten köyhää kansaa kusetetaan, prkl.

Kustaan ja Oxenstiernan (platoninen) erityissuhde piti Ruotsille tyypillisen perustuslaillisen nu ska vi bara snacka och snacka och snacka -kamppailun kruunun ja säätyjen välillä syrjässä koko Kustaan valtakauden ajan. Tämä johti ainutlaatuiseen tilanteeseen Ruotsin ja koko maailman historiassa: aatelisto saatiin toimimaan valtion hyväksi normikähmintänsä asemesta. Moista ei ollut nähty aiemmin eikä sellaista ole nähty myöhemmin.

Perityt sodat[muokkaa]

Ensi töikseen Kustaa II Aadolfin oli saatava jotain tolkkua tolkuttomalta isäukoltaan perimiinsä sotiin. Kalmarin sota Tanskaa vastaan neuvoteltiin loppuun voileipäpöydän ääressä Knäredissä 1613. Ruotsi joutui maksamaan mittavat sotakorvaukset, joiden vakuudeksi Tanska otti Älvsborgin linnoituksen, jonka avulla hallitsi Ruotsin ainoaa suoraan Pohjanmerelle antavaa satamaa. Tanskalaiset alkoivat laajentaa linnaketta legoilla siinä uskossa, että Ruotsi ei selviäisi korvauksista. Kustaa kuitenkin voitti Viking Loton jättipotin vuonna 1619 ja lunasti linnakkeen takaisin. Myöhempää suomalaiskansallista huuhaaterminologiaa käyttäen voisi väittää Ruotsin saavuttaneen Tanskasta torjuntavoiton Kalmarin sodassa. Tanskan Kristian IV ei onnistunut manaamaan Kalmarin unionia henkiin Margareeta I:n hautaholvista, ja sota teki Alankomaista sekä Hansaliitosta Ruotsin kavereita.

Venäjällä rauha ei syntynyt vaivattomasti. Kustaan oli lähdettävä paikan päälle sotimaan. Hän huomasi pitävänsä siitä ja jatkoi taistelua pitkään sen jälkeen, kun sodan varsinainen syy oli poistunut päiväjärjestyksestä: Kustaan vähäpäinen isä oli aloittanut sodan estääkseen Puolan Sigismundia pääsemästä Kremliin. Tämä uhka väistyi, kun Mihail Romanov, joka ei ollut puolijauhoinen polakki, vaan rempseä ryssä, nousi tsaariksi 1613. Kustaa jatkoi sotaa piittaamatta Mihailin ”Hei! En ole puolalainen! Voisitko lopettaa? Heei!” -huudoista tarkoituksenaan liittää Ruotsiin niin paljon Venäjää kuin irti lähti. Hänestä tuli Venäjän-sotaretkellään maapinta-alanarkkari. Stolbovan rauhassa (1617) irti lähtivät Inkerinmaa ja Käkisalmi. Näin Ruotsi piti hallussaan suoraa – oikeastaan kaarevaa – maayhteyttä Suomesta Viroon, riisti Venäjältä kokonaan pääsyn Itämerelle ja suunnitteli keräävänsä hyvät provikat viinaristeilyistä.

Puolan sodat jäivät junnaamaan. Kustaa halusi hallintaansa Baltian ja Preussin satamat tullimaksu- ja viinarallitarpeisiin. Vuonna 1621 hän valloitti Riikan – hänen vaimonsa ei koskaan saanut tietää – 1625 hän otti haltuunsa Kureliivinmaan ja seuraavana vuonna Puolan Preussin satamat. Jatkuvasta turpaanotosta huolimatta Sigismund III jatkoi taistelua lähetellen Kustaalle herjaavia kirjelappuja.

Kustaa II Aadolf muuttaa kaiken[muokkaa]

Hallinnollisen kokemuksen karttuessa Kustaa II Aadolf oppi lopulta myös napittamaan itse omat vaatteensa.

Koska Kustaa II Aadolf piti hyvin mahdollisena, että häntä kohtaisi ennenaikainen kuolema mielettömässä ratsuväkirynnäkössä, kiirehti hän elämäntyönsä läpi kotimaassa kamukansleri Oxenstiernan kanssa. Kustaa oli ensimmäinen Ruotsin hallitsija, joka tajusi kotimaansa olevan ankea ryteikkö. Hän päätti muuttaa sen vähemmän ankeaksi ja hankkia myös työkaluja ryteikköjen harventamiseen.

Oikeuslaitos uudistettiin (1614), valtiovarainministeriö perustettiin (1618), viikset ja pukinparta kasvatettiin (1619), ja Kustaan valtakauden loppuun mennessä vakiinnutettiin myös amiraliteetti ja maavoimien pääesikunta. Valtiopäiväjärjestys (1617) saatettiin päiväjärjestykseen, maakuntahallinto sekä paikallisliikenteen aikataulut uusittiin (1624), sotilaallisessa strategiassa toteutettiin vallankumous ja kuninkaallisen linnan sisäilmaongelmat saatiin viimeinkin korjattua.[2] Tukholmasta tuli viimeinkin oikea pääkaupunki, jonka loskaiset kadut täyttyivät virkamiehistä, byrokraateista ja muista nysväreistä.

Kustaan koulutuspoliittiset uudistukset olivat ”merkittävät” jonkun sairaan vanhan, kirjaston hyllystä löytyneen historiateoksen ilmaisua käyttääksemme.[3] Ruotsiin perustettiin kymnaasit, ensimmäinen kunnollinen toisen asteen oppilaitosjärjestelmä. Tästä syystä Kustaa II Aadolf ei ole koskaan saavuttanut suurta suosiota amisten keskuudessa – ei, vaikka hän sittemmin Keski-Euroopassa melkoisen pillurallin järjestikin. Kustaa pelasti Uppsalan yliopiston ja perusti Tarton yliopiston. Myöhemmin Turun kymnaasi muutettiin Turun Akatemiaksi. Kustaan sivistyksellisiä saavutuksia kunnioittaakin Turun Akatemiatalon edustalla tönöttävä kuninkaan patsas. Monumentti on itsessään hyvin sivistyksellinen ja paljastaa mm. Kustaa II Aadolfin olleen noin 140 cm pitkä.

Hyvin luonnollinen, peräti väistämätön kysymys[muokkaa]

Miten ihmeessä mies ehti?

No, ensinnäkin Oxenstierna hoiti monet käytännön asiat, kuten kuninkaanlinnan kadonneiden avainten etsinnät ja kärpännahkaviittojen silityksen. Lisäksi jokaisen menestyvän miehen takana on tunnetusti nainen. Kustaa II Aadolfin tapauksessa tuo nainen oli Brandenburgin vaaliruhtinaan tytär Maria Eleonoora, sietämätön, neuroottinen ja omistushaluinen räähkä, jonka kanssa hän avioitui 1620. Saatuaan aikaiseksi kruununperillisen (Kristiina 1626) Kustaa piti itsensä kiireisenä hallintoprojekteilla ja sodilla voidakseen pysytellä poissa kotoa niin paljon kuin suinkin.

Kolmikymmenvuotinen sota[muokkaa]

Pääartikkeli: Kolmikymmenvuotinen sota

Sotaanlähtö[muokkaa]

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
vaikka tämä artikkeli ei ehkä ole hauskin lukemasi, on tämä sentään huomattavasti sivistävämpi kuin Wikipedian vastaava?

Kustaa II Aadolf oli toteuttanut muutamassa vuodessa uudistukset, joihin oli vakavasti otettavissa maissa aiemmin totuttu käyttämään vuosikymmeniä. Hallitseminen oli vaarassa muuttua puuduttavaksi byrokraattiseksi hienosäädöksi, kun kuninkaan oli päätettävä mm. katiskamallien standardisoinnista. Lisäksi kaamea kuningatar Maria Eleonoora oli sietämättömämpi kuin koskaan. Hän purki sairaalloisen turhautumisensa pitsinnypläykseen ja pakotti sitten miehensä käyttämään noloja röyhelökauluksia, jotka toivat mieleen lähinnä kastemekot tai ranskalaisten prostituoitujen varusteet. Kun kuningatar ilmaisi halunsa aloittaa leipomisharrastus, Kustaa tajusi, että hänen oli päästävä pois ja pian.

Saksan protestanteilla meni heikosti kolmikymmenvuotisessa sodassa.[4] Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua groteskisti epämuodostuneessa päässään pitänyt Habsburg-sukuinen keisari Ferdinand II oli kukistamassa Saksan protestanttiset ruhtinaat osana vastauskonpuhdistuksen barokkiarkkitehtuuriin liittymätöntä strategiaa. Tanskan Kristian IV, vanha tuttumme tämän artikkelin kappaleesta 2.1, yritti leikkiä sankaria ja johti vuonna 1624 legosotilaansa keisarin joukkoja vastaan. Keisarilliset kenraalit Tilly ja Wallenstein voittivat helposti suuremmilla Playmobil-joukoillaan. Wallenstein päihitti Mecklenburgin ja Pommerin ja oli vielä hyvää pataa (bigos) Puolan Sigismund III:n kanssa. Katolinen liiga oli näin saavuttanut Itämeren etelärannan, ja Kustaa II Aadolfille oli tarjoutunut erinomainen tekosyy. Kuningas selitti avioliittoahdinkonsa Ranskan pääministerin, kardinaali Richelieun pitämällä neuvontapalstalla. Kardinaali poikamiehenä sympatiseerasi kovasi kuningasta. Richelieu neuvotteli syksyllä 1629 Ruotsin ja Puolan välille kuusivuotisen rauhansopimuksen vapauttaakseen Kustaan Saksaan, kauas Maria Eleonoorasta. Kesäkuussa 1630 kansleri Oxenstierna toi kuningattarelle lapun kuninkaalta.

Moi!

Kulta, piti lähteä Saksaan kiireellä. Jos paavinuskoiset saavat Itämeren haltuunsa, se on meidän ja luterilaisuuden loppu. Ihan varmana. Siksi minun on raskain sydämin lähdettävä puolustamaan maani turvallisuutta ja kristinuskoa. Älä siis turhaan leivo tänä iltana. Palaan sitten joidenkin vuosien kuluttua. Ostan sinulle jotain kivaa Saksasta. Kurjaa ilmoittaa lapun välityksellä, mutta oli tosi tosi kiire. Sano Kristiinalle terveisiä. Nähdään!

P.S. Älä turhaan kirjoittele: joudun olemaan paljon tien päällä.

Kustaa-Mussukkasi

Maihinnousu ja strategian kekkailu[muokkaa]

Kustaa II Aadolf peitteli usein ruumiinosiensa hämmentävää epäsuhtaisuutta valitsemalla ratsuikseen poneja.

Kun Kustaa II Aadolf kesäkuussa 1630 nousi joukkoineen maihin Pommerissa hummeria mutustaen, ei hänellä ollut liittolaisia, ei juuri kauaskantoisia suunnitelmia eikä edes karttaa. Kysyttyään ohikulkijalta tien Brandenburgiin päätti Kustaa hommata itselleen liittolaisen ko. protestanttisesta vaaliruhtinaskunnasta. Saksan ruhtinaat eivät kuitenkaan olleet halukkaita liittoutumaan Ruotsin kanssa. Ruotsalaiset ja suomalaiset sotilaat pitivät näet kovaa meteliä, ja majoituskapasiteetti ei riittänyt – kaikkia ei olisi voitu majoittaa sviitteihin.

Tilanne näytti synkältä, kun Kustaalta meni liittolaisten ja kauttakulkulupien puutteessa mahdollisuus pelastaa Madgeburg Tillyn joukkojen hävitykseltä sivu suun. Tammikuussa 1631 Ruotsin joukkue sai kuitenkin sponsorisopimuksen: Ranska maksaisi Ruotsin kulut. Oli sangen erikoista, että katolista kuningaskuntaa johtava kardinaali liittoutui protestantin kanssa uskonsodassa, mutta Richelieu pelkäsi, että vielä Euroopalle olisi vielä pahempia seurauksia siitä, jos Kustaa II Aadolf joutuisi pysymään vaimonsa luona. Lisäksi katolista liigaa johtavat Habsburgit olivat joskus katsoneet Ranskan Bourboneja ikävästi tai jotain sellaista.

Nyt Kustaa saattoi pakottaa Brandenburgin, Saksin ja muut Saksan protestanttiset valtiot liittolaisikseen, sillä hän oli viimeinkin keksinyt suunnitelman. Kuninkaan ruokahalu kasvoi syödessä, ja lopulta Kustaan kiikarissa oli Itämeri Ruotsin sisämerenä, Saksan jokien hallinta, pysyvän protestanttisen liittokunnan johtajuus, keisari Ferdinand II:n syrjäyttäminen, koko Ruotsin päällystäminen 24 karaatin kullalla, yleinen maailmanherruus ja 33 % enemmän tuuheutta.

Ruotsi jyrää, kunkku delaa[muokkaa]

Kuninkaan viimeinen fasaanijahti Lützenissä. Fasaani kuvassa oikeanpuoleisen, pystyyn karahtaneen tumman hevosen jalkojen vieressä myttynä. Fasaani täytettiin ja sitä säilytetään pyhäinjäännöksenä Uppsalan tuomiokirkon kryptassa.

Kustaa II Aadolf oli erinomainen strategi. Hän hyödynsi oivallisesti hämäyksiä sekä hähää-huutoja ja paransi armeijansa liikkuvuutta pienemmillä taktisilla yksiköillä sekä kevyellä tykistöllä. Ruotsin kevein tykistö koostui kiviä heittelevistä suomalaisista.

Syyskuussa 1631 Kustaa löylytti marsalkka Tillyn keisarillisen armeijan Breitenfeldissä ja kantoi väsyneen hevosensa omin käsin pois taistelukentältä.[5] Saksan herraksi päästyään hän jakeli paikallisten maita omille kenraaleilleen ollen muutenkin sikamainen ja törkeä örveltäjä, pomotti häpeämättä saksalaisia ruhtinaita. Hyi helvetti mikä jätkä.[6]

Vuonna 1632 Kustaa hyökkäsi Baijeriin varatakseen parhaat paikat Oktoberfestin oluttelttaan. Tarkoituksena oli jatkaa sieltä wieninleikkeelle. Marsalkka Tilly sai surmansa Rainin taistelussa Lech-joella vedettyään tavallista rajummin palkokasvia nenäonteloonsa huomattuaan, että Kustaan hakkapeliitat ylittivät joen puhallettavilla silloilla piittaamatta lainkaan hänen järjettömästä jättiarmeijastaan, jonka univormutkin olivat tulleet niin kalliiksi.

Müncheniläistä kaljatelttaansa suojellakseen lähetti keisari Wallensteinin uhkaamaan Nürnbergiä, ja Kustaa tietysti seurasi perässä. Wallensteinilla oli aikaa varautua ruotsalaisten saapumiseen, ja hän kaivoi joukoilleen edulliset asemat. Paikalle saapuessaan Kustaa arvioi luonteenomaisella taktisella omnipotenssillaan Wallensteinin laskeneen sen varaan, että kukaan ei lähtisi niissä oloissa hyökkäykseen keisarillisen armeijan varustuksia vastaan. Kukaan muu kuin Kustaa II Aadolf ei varmasti olisikaan lähtenyt. Mutta hän epäonnistui aivan kuten kaikki muutkin olisivat epäonnistuneet, jos olisivat edes yrittäneet jne.[7]

Tässä tuodaan Kustua.

Seuraavien viikkojen aikana ruotsalaiset ja keisarilliset joukot mukiloivat toisensa Saksiin, missä Kustaa hyökkäsi talviteloille asettuvan Wallensteinin armeijan kimppuun Leipzigin lähistöllä Lützenissä 6. marraskuuta 1632. Kuningas suunnitteli pettämättömän nerokkaan yllätyshyökkäyksen, jolla Wallenstein lyötäisiin lopullisesti. Tämän jälkeen voitaisiin käydä Wienissä lunastamassa voitot. Säätila ei vain ollut yhtä nerokas kuin Kustaan suunnitelma: aamuinen ärtsoppasumu hälytti Wallensteinin ruotsalaisten ”var i helvete är ni?” -huutoihin ja tuhosi yllätysedun.

Taistelu oli ruotsalaisille taktinen voitto ja suuri mene(s)tys. Kuningas oli johtamassa maalauksellisen yhdentekevää ratsuväkirynnäkköä keisarillisia joukkoja vastaan, kun hän havaitsi sivusilmällään fasaanin. Kuninkaalliset vaistot heräsivät, ja Kustaa lähti kesken taistelun fasaanijahtiin. Jouduttuaan eroon joukoistaan hän oli helppo saalis keisarillisille. Kustaa II Aadolf kaatui kesken fasaanijahdin noin yhdeltä iltapäivällä. Ainakaan hänen ei tarvinnut koskaan nähdä vaimoaan. Kuninkaan hevonen asetettiin taistelun jälkeen sotaoikeuteen, mutta vapautettiin. Se toimi sittemmin sijaishallitsijana ennen kuningatar Kristiinan tulemista täysi-ikäiseksi.

Katso myös[muokkaa]

Sweden greater coa1908.jpg edeltäjä:
Kaarle IX
Ruotsin kuningas
1611 – 1632
seuraaja:
Kristiina

Viitteet[muokkaa]

  1. Nimi ei tosiaankaan viittaa Suomen tai Norjan vaakunoissa esiintyviin nälkiintyneen oloisiin kissapetoihin.
  2. Syyksi paljastui aiemman monarkin väliseinän sisään muuraama, perimysjärjestyksessä sivuutettu kruununperillinen.
  3. Joku sairaan vanha kirja, kirjaston hylly 2009, joku sivu siinä 30 ja 50 välillä.
  4. Erikoista kyllä, kolmikymmenvuotinen sota nimettiin kolmikymmenvuotiseksi sodaksi heti sen alkaessa vuonna 1618. Perustajajäsenet määräsivät sodan loppumaan 1648, mutta sallivat kaikkien osallistua sillä välillä mielensä mukaan. Useimmat osallistuivatkin.
  5. Kustaa II Aadolf on tunnetusti Peppi Pitkätossun esikuva. Astrid Lindgrenin luoma hahmo symboloi ruotsalaisten alitajuista halua olla vahvan, impulssejaan määrätietoisesti seuraavan johtajan komennossa; Tommi ja Annikakin tekevät aina sen, mitä Peppi sattuu keksimään.
  6. Saksalaiset muistivat, miten Ruotsin kanssa voi käydä, eivätkä ole sittemmin juuri Ruotsille sotia julistelleet, vaikka liki kaikki muut maanosan valtiot on käyty läpi kahteenkin otteeseen.
  7. Severi Nysvö: Jos olis, niin olis. Suurvalta-ajan historian kontrafaktuaalinen tutkimus. Pönötys Kirjat, Helsinki 2005, s. 142—48.