Kungfutselaisuus
Hikipedia
Kungfutselaisuus on uskonto ja myös viina, jota juodaan uskonnon kunniaksi. Tämän jälkeen saadaan mystisiä taistelukykyjä (ns.kung -fu),ja mennään nakkikioskille näyttämään niitä.
[muokkaa] Historia
Kungfutselaisuus syntyi pienen kiinalaisyhteisön jäsenten keskuudessa joskus ajanlaskun alkuhämärissä tai mahdollisesti jo ennen sitä. Keksinnön ydin keksittiin, kun uskonnon perustaja sekakäytti viinaa ja sieniä kunnes luuli lentävänsä. Moni ei tätä tiedä, mutta kungfutselaisuus oli alun perin vitsi; vasta myöhemmin siitä kehittyi vakavasti otettava uskonto. Tätä valitettavaa tosiasiaa monien on vaikea hyväksyä.
Vuonna 1600 kongolaiset hyökkäsivät Portugaliin ja yrittivät tuhota kaiken elon tieltä. Yritys epäonnistui pääasiassa ensiluokkaisen kyyläämisen tuloksena. Väitetään nimittäin että viinan väitetysti tuottamat mystilliset taistelukyvyt siirtyivät vakoilijoiden mukana vihollispuolelle ja nämä joivat maksansa pilalle.
Vuosien 1753-1777 välillä kungfutselaisuudesta tuli Kanadan, Tongan ja Swazimaan valtauskonto. Vuonna 1780 se julistettiin laittomaksi Venäjällä, jossa peelot olivat jo aiemmin aiheuttaneet ongelmia.
Vuonna 2005 todettiin, että kungfutselaisuus on hyvä; perkele.
[muokkaa] Keskeiset opit
Kungfutselaisuus perustuu pitkälti egoistiseen ajattelutapaan ja 'pyhään tiehen', jonka avulla olet löytävä valaistuksen ja kykenee tämän jälkeen murjomaan kaiken ja kaikki palasiksi. Tie saattaa olla Mannerheimintie. Ei kuitenkaan ole vähäisintäkään varmuutta, mitä tietä uskonnon keksinyt kiinalaisyhteisö tällä pyhällä tiellä tarkoitti. Mahdollisesti silkkitietä, joka vei pois kiinasta.
Mahdollisesti tie ei olekaan konkreettinen tie, vaan nimenomaan ns. 'uskonnollinen tie', jonka kungfutselaisuuden kohdalla saattaa olla tämä:
- Juo viinaa niin saat mystillisiä taistelukykyjä
- Kosto tulee, koska "kukaan ei ymmärrä sinua".
- Älä itke, ruma lapsi, ota rusina.
- Sikaile ravintolassa ja muualla.
- Esitä ulkona liikkuessasi narkkaria; näin herätät huomiota ja saat muut uskomaan, että kaikki ei ole kohdallaan.
- Opettele lausumaan "eksätiiäkukamäoon" peruna suussa.
- Älä sumenna mieltäsi alkoholilla. Sen juominen kyllä on suotavaa.
- Kun seuraat Tietä, saavutat harmonian kykenet murskaamaan kaiken, jos et seuraa tietä, heräät katuojassa krapulassa.

