Kultainen noutaja

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uros on havainnut naaraalla juuri alkavan juoksuajan ja se tarkkailee naaraan peräpäätä aktiivisesti.

Kultainen noutaja (alunperin Musta noutaja) on Bulgarian Monovon kultakaivosalueelta lähtöisin ja Venäjän Slutku Hujassa ja myöhemmin Kouvolassa jalostettu mäyräkoiran kokoinen koira- ja kissarotu, jonka tyypillinen tuntomerkki on kullanvärinen takkuinen turkki tai keskikarkea villapeite. Se on jalostettu Bulgarian paimenkoirasta ja Keith Richardsin tai Jack Russelin terrieristä siten, että kaikki ominaisuudet otettiin paimenkoirasta. Ulkonäkö tällä rodulla onkin erittäin tarkasti määritelty. Jalkojen tulee olla lyhyet tai pitkät. Vartalon pituus on oltava tarkasti 1:1 verrattuna ruumiin pituuteen. Tylppä kuono on tyypillinen samoin kuin pyöreä kuonokin. Onkin hyvin helppo tunnistaa kultainen noutaja taluttajastaan.

Rodun jalostuksen alkuaikoina tätä noutajaa käytettiin kullan noutamiseen kaivosten uumenista. Usein alunperin musta koira oli niin kultapölyssä palatessaan maan pinnalle, että nimi muutettiin v. 1978 paremmin koiraa kuvaavaksi. Nykyinen käyttö on lähinnä ihmisten avustaminen niin, että kultaiset noutajat vetävät köysissä perässään saamattomia ihmiseläimiä ja koirien kohdatessa ihmiset aluksi juttelevat koiriensa lääkekuureista, vetämisestä tai muista tavoista, mutta pian sen jälkeen noutajat tekevät työnsä ja vetävät köysiensä perässä saamattomat ihmiset ihmisasuntoon jossa ihmiset juovat kahvia ja sen jälkeen tutustuvat toistensa uumiin ja joskus jopa uumeniin. Jos jompikumpi ihminen tuolloin toistaa sanaa kulta, on asialla ollut kiistattomasti juuri kultainen noutaja.

Jalostuksessa on kiinnitetty huomiota myös lyhyeen ikään ja suureen ravinnonkulutukseen. Jalostukseen onkin osallistunut Opel- ja Saab-Yliajajakerhot, Koiranruokatuojat ry:n koko johtoryhmä sekä Koirankasvattajien myyntiyhdistys ry.

Kotioloissa lähes sisäsiisti rotu on hyvin haluttu metsästyskoira, sekä matkustamista harrastavien perheiden ja yksinhuoltajien keskuudessa, sillä se viihtyy pitkiäkin aikoja yksin täysin hoitamatta vain pelkkä koiranruokasäkki seuranaan. Yksinhuoltajien on tämän rodun kanssa helppo keskittyä harrastuksiinsa; metsästykseen ja asioiden hoitamiseen. Moni Kultaisen noutajan omistava yksinhuoltaja onkin löytänyt monta asiallista hoitoa. Harras ja todellinen koiraharrastaja taas arvostaa rotua myös sen lukutaidon ansiosta. Useat Kultaiset noutajat nimittäin haukkuvat sujuvasti koko Uuden Testamentin kieliopillisesti oikein alle kahdessa (2) minuutissa. Juuri tästä syystä Ruotsista tuodut yksilöt eivät ole kovin haluttuja lukuunottamatta Hangosta Köyliöön sijoittuvaa ruotsinkielistä aluetta. Suomenkielinen kuuntelija ei nimittäin kovinkaan mielellään kuuntele Uutta Testamenttia nimittäin, vaan mielellään sivujärjestyksessä luettuna. Ruotsalaisethan eivät tunnetusti osaa suomenkielisiä numeroita joten eipä voi liikaa odottaa koiriltaankaan.

Kultaista noutajaa on suosittu Suomessa myös ajokoirana. Rodun raajojen pituus lienee ollut syynä siihen, että Trafi edellyttää tuolloin käytettävän automaattivaihteista ajoneuvoa. Ajoneuvoluokalle sen sijaan ei löydy Ajoneuvolaista kieltoja eikä muita ehtoja. Usein öisin näkeekin eri värisiä takkuisia noutajia autojen ratissa, niin taksien kuin yksityisautojenkin. Onpa Pori-Kouvola pikavuorollakin nähty Kultainen noutaja myös linja-auton ohjaimissa. Automaattisten rahastuslaitteiden myötä tämäkin on mahdollista ja Poliisin mahdollinen puhallusratsiakin sekä DNA-näytteenotto voidaan helposti tehdä menestyksellä noutajan huohottaessa ja kuolatessa innokkaasti nähdessään kiiltäviä nappeja luulleen niitä koiranruokanapeiksi.

Moni rattijuoppo on myös mieltynyt rotuun sen ollessa innokas niskaan puhaltelija ja koiraa näin ulkoiluttaessa saa samassa yhteydessä vaivatta myös nk. alkolukollisen autonkin käyntiin. Saabistien ei kannata kahdesta syystä tätä rotua harkita, sillä koirankynnet vaurioittavat muuten niin hyväkuntoisia nahkaistuimia ja toisaalta siksi, että Saabistit ajavat vain selvinpäin. Muutoin Saabistien ajo- ja elämäntavat eivät kestä päivänvaloa ja onpa joku intohimoinen Saabisti saanut siitä niin moitteita kuin pyyhkeitäkin.

Rodun nykytilaa Suomessa arvioitaessa on otettava huomioon valitettava harmaatuonti Baltian maista. Kultakaivosten ehdyttyä ja muututtua hiilikaivoksiksi on noutajakanta Baltiassa muuttumassa arkisen harmaaksi ja ei niin halutuksi kotimaissaan. Siksi juuri välittäjät eivät enää välitä ko. maissa koiristaan vaan välittävät koiriaan ja useimmiten juuri Suomeen.

Luonnevikaisia yksilöitä esiintyy Seinäjoella ja Vierumäellä. Tuolloin kyse on kultaisen noutajan ylikorostuneesta noutamisvietistä. Syyn arvellaan yleisesti johtuvan mainituilla alueilla esiintyvästä maakuntailmiöstä nimeltään keihäänheitto. Heitettäessä 160cm (satakuusikymmentä centtimetriä) pitkää rottinkikeppiä täydellä voimalla kohti Horizonttia joskus rottinkikeppi lentääkin hyvässä sivutuulessa perille asti ja se tarttuu Horizonttiin jääden sinne keikkumaan kutsuvasti. Tuolloin noutamisvietin vallassa oleva kultainen noutaja ryntää jalat vilistäen noutamaan keppiä ja silloin on suuri vaara, että Horizontti ( perintökalleus Talbot Horizon ) saattaa naarmuuntua. Sen vuoksi luonnevikaisen koiran ottaminen ko. alueilla on hieman riskialtis teko.

Kultainen noutaja sopii oivallisesti nykyaikaiselle tietotekniikkaan jo lapsena tottuneelle niin kaupunkilaiselle kuin maalaisellekin. Kultaisen noutajan hoitaminen on nimittäin mahdollista myös verkossa. Koiran voi helposti viedä vanhemmilleen ja sähköpostitse antaa hoito-ohjeet jolloin säästää niin puhelinmaksuissa kuin koiranruoan hinnassakin. Muutamat ovat ymmärtäneet verkkoasioinnin väärin ja ovat pitäneet Kultaisia noutajiaan verkoissa. Muikku- ja lohiverkot ovatkin reikäkooltaan sopivina oivallisia tähän käyttöön. Koirien uimataitokin on samassa yhteydessä kehittynyt nopeaan tahtiin. Muutaman noutajan väitetään karanneen silmäpaon kautta, mutta tästä ei ole varsinaista näyttöä. Näyttöön sen sijaan moni koiraharrastaja on asettanut Kultaisen noutajan näytön taustakuvaksi. Näyttävyyttä hakevien harrastajien koirarotu siis. Niinpä viime vuosina Kultainen noutaja onkin yleistynyt rannikkoseuduilla kilpaa muskeliveneiden ja isompien purjelautojen kanssa.


Bully.jpg Tämä artikkeli on tynkä, joten isommat kiusaavat sitä.
Pidä pienemmän puolta laajentamalla artikkelia.