Kukko
Kukko on näennäisen urospuolinen kana. Oikeastaan kukon koko olemista vaivaa sen selkeä ja syvä identiteettikriisi. Toisaalta se pyörittää yhtäaikaisesti kokonaisen kanalan naaraskantaa ja käy uhmakkaasti reviirilleen eksyvien, toisten uroskanojen kimppuun, toisaalta sen sulkapeitteen väritys on lievästi sanottuna epäilyttävää ja se ääntelee falsetissa. Ei sillä tiettävästi ole muniakaan, tai ainakaan se ei tee niitä, toisin kuin kanat [1]. Tiedemiehet ovat hakeneet yhtäläisyyksiä kukkojen ja ainakin hedelmäkakkujen, hopparien, räppärien sekä punkkarien välillä. Jokaisen neljän osakkaan ympärillä pörräävät naaraatkin tuppaavat olemaan enimmäkseen kanoja. Tiedettävästi kukko onnistuu, toisin kuin sen vertailukohteet, kuitenkin saamaan tiheämpään ja ymmärtää huomattavasti enemmän ehkäisyn päälle. Kukko saattaa kärsiä skitsofreniasta.
Urospuoliset kanat ovat antiikkia edeltävällä aikakaudella ihmisille tärkeitä kielen kehittämisessä[2]. Parhaiten säilynyt esimerkki tästä on englannin kielen vanhin (ja kiistatta kaunein) muoto, nk. Cockney, jota nykypäivänä puhuu enää itäisen Lontoon hienostoalueen valistunut ja hyvin koulutettu asujaimisto. Myös urospuolisilla ihmisillä on alitajuisesti iskostunut käsitys kukoilta omaksutussa puheessa, mikä muljahtelee aina välillä ilmoille. Suurin herkkyys tämän ikivanhan perinteen tiedostomattomalle toistamiselle tapahtuu murrosikäisenä.
Kun vähämielisiltä meksikaaneilta lopahtaa areenoilta härät, koirat, kissat, hämähäkit ja alligaattorit[3] nämä tuppaavat aitaamaan kaksi poikkeuksellisen paljon toisiaan pelkäävää kukkoa samaan kehään siinä toivossa, että hispaaninen machomentaali olisi siinä vaiheessa päivää kukkojen neitimäistä persoonaa vahvempi, ja että elukat paloitteisivat toisensa, jotta krapulaisen teurastajan ei tarvitsisi vaivautua. Terästetyt linnunsiemenet ja neulat paikoissa, joista eläin ei niitä saa nokittua irti, auttavat asiaa. Vanhoissa myyteissä esiintyy tarueläin, jota kutsutaan nimellä Kunnian kukko (Cock of honour tai Cock of Pride). Tiedettävästi se osaa laulaa, mikä tuo kunniaa. Kunnian kukon myytti pohjautuu ilmeisesti Pohjois-Euroopassa eläneeseen aapiskukko-kantaan, jolle pystyi opettamaan muutaman sanan. Pääosin paikalliset opettivat näitä kiroilemaan ja toistamaan pontikankeittoreseptejä.
Kukon liha maistuu paskemmalta kuin kanan. Sen sijaan heltta on kohtuullinen avaimenperä.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Tästä poikkeuksena pääsiäiskukot, jotka munivat kerran vuodessa, mutta silloin kunnolla, sekä aapiskukot jotka munivat tasaisemmin mutta yllättävän harvoin.
- ↑ Poikkeuksena ruotsi. Se omaksuttiin harakoilta.
- ↑ Latinot välttävät asettumasta itse kehään viimeiseen mahdollisuuteen asti.
