Krista Kiuru

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Olen kaikessa toiminnassani tehnyt valintoja ja ratkaisuja katsomalla tulevaisuuteen. Siksi elämäntapanani on tulevaisuus.”
~Krista Kiuru[1]

Krista Kiuru (s. 1974 Porissa) on Suomen asunto- ja viestintäministeri ja sosialidemokraattinen kansanedustaja Satakunnasta. Toista kauttaan istuvasta kansanedustajasta tehtiin Kataisen hallitukseen ministeri, koska... niin. Puolustuksena se, että eivät menneet demarien ohella kaikilta muiltakaan ministerivalinnat aivan putkeen. Koska perustuslaki määrää valtioneuvoston jäsenten lukumäärän ylärajan ja halukkaita oli paljon ja kuusi puoluetta ei ottanut tolkkua mistään, syntyi hallitukseen niinkin inspiroivia toimenkuvia kuin saumattoman looginen asunto- ja viestintäministeri.

Ensimmäisessä isossa ministerihaastattelussaan kesällä 2011 Kiuru lupasi, että vuokrat alenevat. Hän kerää parhaillaan luetteloa Suomen vuokraisännistä, jotta voisi soittaa näille ja pyytää alentamaan vuokria. Muuten Kiuru on sitä mieltä, että "jos ei hyppää, ei lennä".[2]

edeltäjä:
Jan Vapaavuori (asunto)
Suvi Lindén (viestintä & sensuuri)
Suomen asunto- ja viestintäministeri
2011
seuraaja:
'
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.

[muokkaa] Viitteet

  1. [1]
  2. [2]
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut