Korruptio

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
”Mitä rikkaampi kokki, sitä parempi soppa.”
~neuvostoliittolainen sananlasku
Ravintolakriitikoiden mielialan oikeaoppinen nostattaminen on tarkeä osa valmista keitosta.

Korruptio on vivahteikas yleismauste, jolla maito- ja valtiopohjaisiin keittoihin lisätään varallisuuden mukaan etuoikeutettuja makuja. Sitä käytetään varsinkin Itä-Euroopassa ja Afrikassa joko liemestä selviämiseen tai naapurin liemen aromien syventämiseen. Korruption tuominen länsimaisiin keittiöihin on joko hankalaa tai mahdotonta riippuen paikallisista ruokailutottumuksista. Huolellisesti käytettynä korruptio tekee omasta keitosta huomattavasti keskimääräisen kansalaisen keittoa makoisampaa.

Käyttö[muokkaa]

Korruptio sopii mausteeksi useisiin peruskeittoihin, tavallisimpina ylikypsä demokratia tai haudutettu perustuslaillinen monarkia. Mitä paremmin maustamisvalta on keskittynyt yhdelle kokille, sitä helpompi korruptiota on omaan ruokaan annostella. Esimerkiksi diktatuurisissa ravintoloissa korruptoiminen aiheuttaa huomattavasti vähemmän arvostelua kuin parlamentaarista kokkikulttuuria edustavissa ravintolaketjuissa. Näissä asiakkaat eivät usein edes tajua korruption kuuluvan paikan valikoimiin.

Korruption käytössä kannattaa olla varovainen, sillä ylikäyttö pilaa makuaistisi tai pahimmassa tapauksessa muuttaa koko keitoksen Romanian kansallisruuaksi, kleptokratiaksi (ja se maistuu pahalta, usko meitä). Korruptiota ei kannata kaataa suoraan purkista vaan annostella lahjus kerrallaan, ja silloinkin on tärkeää muistaa hämmentää valvovia elintarvikeviranomaisia, ettei keitto tai varsinkaan keittäjä kärähdä tai jää kiinni. Mikäli näin uhkaa käydä, liekitä nopeasti kaikki reseptisi.

Korruptiolla maustaminen on kuin orkidean kasvattamista – eli hankalaa mutta erittäin antoisaa –, joten kannattaa kysellä harrastajilta vinkkejä. Heidät löytää helpoiten Venäjältä tai erilaisista hyvä veli -kokkikerhoista. Nämä kokoontuvat tavallisesti paikoissa, joissa sananvapautta ja parveketupakointia on rajoitettu. Tarkempia lisätietoja paikallisista klikeistä antaa korruption tukkuliike Transparency International ltd. Puhelinnumero on salainen, mutta saat sen pikku summaa vastaan keneltä tahansa tarpeeksi alipalkatulta virkamieheltä.

Reseptejä[muokkaa]

Maukas valtatyhjiö[muokkaa]

Tarvikkeet
pari ministeriöllistä virkamiehiä
hammastikku
150 g voita tai margariinia
5 l kuivaa hiekkaa
2 dl vettä
pari heimollista Fazerin lakupoikia
jokin IKEA:n Africa-malliston uunivuoka, esim. Kenia tai Nigeria
mausteet:
  • pussillinen korruptiota
  • Meiran murskattu luonnonvarasekoitus (kultaa, malmia, öljyä)
  • Santa Marian konekiväärien muotoisia nonparelleja
  • 8 tl ahneutta
Valmistus
Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Sekoita vesi, hiekka ja lakupojat uunivuoassa. Asettele luonnonvarat epätasaisesti vuokaan päällimmäiseksi. Anna seoksen käydä hetken Auringossa, että vesi haihtuu, jolloin lakupoikakasat kuivuvat ja alkavat hylkiä toisiaan. Lisää konekiväärinonparellit, jotka reagoivat lakujen kanssa ja hajottavat osan mustaksi velliksi. Voitele virkamiehet huolella ja kuorruta ne ahneudella. Aseta vuoka uuniin ja odota, kunnes se kohoaa hillittömäksi räjähdysherkäksi palloksi. Räjäytä taikinapallo hammastikulla, jolloin se leviää sekamelskaksi ympäri vuokaa. Kaada korruptio päälle. Tällöin luonnonvarat nousevat pintaan esimerkiksi aasialaisten vieraidesi poimittaviksi, ja leivos on valmis nautittavaksi. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Vaalimaan erikoinen[muokkaa]

Tarvikkeet
suurikokoinen uuniperuna
foliota
pussillinen korruptiota
rasia Pirkka Hämärää motiivia (200 g) tai Rainbow:n Jauhepussi Chihuahuassa (150 g)
H&M karvalakkeja 1 kpl / vieras
paljon jälkiruokaa
Valmistus
Katso säätiedotuksesta Siperian lämpötila ja aseta pakastimesi sen mukaan. Muotoile perunasta veitsellä Ladan muotoinen. Leikkaa pohja irti ja kaiverra sinne tila Hämärälle motiiville tai Jauhepussille ja aseta se perunaan. Laita pohja paikoilleen ja varmista perunan koossa pysyminen foliolla. Aseta folio sisältöineen pakastimeen. Kutsu venäläiset tullimiesystäväsi syömään. Ota ruoka pakastimesta. Koristele karvalakit korruptiolla. Anna karvalakit vieraille. Tämän jälkeen voit tyhjentää yksin koko jälkiruoka-astian heidän nenänsä alla ja viedä Ladan ilman häiriöitä läpi rekkaröntgenistä.

Katso myös[muokkaa]