Kolho
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kolhon synty ja historia
Kolho on kukoistava kylä, joka syntyi kauan sitten kauniille kannakselle Ukonselkä- ja Kaijanselkä -nimisten järvien välimaastoon, jylhään erämaahan. Evoluution edetessä alkueläimet ja kalat nousivat maihin, kehittyivät mm. matelijoiksi, liskoiksi, linnuiksi, jotka sitten edelleen kasvoivat apinoiksi, jotka 1500-luvulla muuntuivat ihmisiksi, kolholaisiksi. Osa apinoista ei kuitenkaan kehittynyt samaa tahtia kuin muut. Kolholaiset lähettivät heidät perustamaan omat yhdyskuntansa. Näin syntyivät Kolhon naapurikylät Keuruu, Vilppula ja Mänttä. Kolhoon jääneet kolholaiset rakensivat tyylikkäitä asuinalueita, kuten Loilanpuisto 1:n ja Loilanpuisto 2:n.
Kolho sai nimensä Urho Kekkosen mukaan. Urho Kaleva Kekkonen muutti seudulle Kangasniemen äkrynmäeltä 1570-luvulla ja sanoi: "Tämä on Kolho". Näin Kolhosta tuli virallisesti Kolho.
[muokkaa] Kolho ja juhannus
Kolholaiset muuttuivat apinoista ihmisiksi juhannuksena. Siitä lähtien Kolhossa on juhlittu juhannusta joka kesä. Juhannuksena Ukonselän rantamaisemiin kasattiin kokko, joka sitten poltettiin kaikkien kolholaisten juhliessa ja riemuitessa sen ympärillä. Vähitellen juhannusperinne levisi läpi Suomen, ja nykyään jokaisessa niemessä ja notkelmassa juhlitaan Kolhon syntyä.
2000-luvun alkupuolella kokon poltosta Kolhossa kuitenkin luovuttiin, sillä Kolhon nimikkolintu, Pyhä Lokki, alkoi pesiä perinteisellä kokkokarilla. Jos kokonpolttoperinnettä olisi jatkettu, olisi Pyhä Lokki munineen ja poikasineen tuhoutunut. Tämä olisi tuhonnut koko Kolhon asukkaineen, mikä olisi ratkaisevasti nopeuttanut ilmastonmuutosta ja johtanut koko planeettamme tuhoon.
Onneksi kokonpolttoperinteestä luovuttiin. Luopuminen kuitenkin vaati veronsa: kolholaiset eivät enää tapaa toisiaan. Koska kokolla ei voida enää nähdä ystäviä, naapureita, tuttuja, sukulaisia ja mökkiläisiä, ovat kolholaiset vähitellen erkaantuneet toisistaan. Havaittavissa on jonkinasteista syrjäytymistä. Paikallinen ravintolakin (tunnetaan nimillä Maailmanlopun ravintola sekä Roadhouse) jouduttiin sulkemaan, koska kolholaiset eivät enää käyneet siellä syömässä eivätkä juomassa.
Erakoitumisen seurauksena kolholaiset eivät enää morjesta tuttuja.
[muokkaa] Kolholaiset
Kolholaiset olivat kekseliästä väkeä. Ensin he keksivät kirkkoveneen, jolla kolholaiset pääsivät sanaa kuulemaan lähiseudun kirkkoihin. 31.8.1845 tapahtui Kolhon historian pahin kirkkoveneonnettomuus, jossa hukkui 26 kirkkomatkalaista. Tämä tapahtuma pakotti kolholaiset kehittämään vaihtoehtoisia tapoja matkustaa turvallisesti kirkkoon. Pian kolholaiset keksivät lentokoneen. Tätä tapausta muistetaan vielä nykyisinkin kokoontumalla Kolhon keskustan alueella sijaitsevan lentomuistomerkin ääreen perjantai-iltaisin klo 18.
Sittemmin kolholaiset rakensivat oman kirkon - tai kaksikin.
[muokkaa] Kolhon elinkeinoelämä
Yksi Kolhon elinkeinoelämän keskeisimpiä osa-alueita on elinkauppa. Elinkauppa sai alkunsa teollisuudesta, jota Kolhoon kehittyi jo varhaisessa vaiheessa. Kolhossa oli mm. kyllästämö, jossa tehtiin puunrungoista pahanhajuisia ja myrkyllisiä. Eräänä synkkänä, myrskyisänä 1980-lukuisena yönä kolholainen Pekka Polliainen (joka sittemmin tunnetaan nimellä Uhri-Pekka Polliainen), oli seikkaillut Kolhon kyllästämöllä ja jäänyt tukkipinon alle. Hän menetti päänsä, mutta löysi lähistöltä rakennuksen, jossa oli lisää päitä. Hän valitsi hyllyltä itselleen uuden pään ja sai liikeidean: hän ryhtyy myymään päitä. Liiketoimintasuunnitelman tarkentuessa Uhri-Pekka Polliainen keskittyi elinkauppaan. Häneltä voi tilata erilaisia elimiä tarpeen mukaan.
Kolholaiset ovat aina olleet yritteliästä väkeä. Melkein jokaisella kolholaisella on ollut oma kauppa, kioski, ompelimo, hammaslääkärin vastaanotto, tehdas tai jokin muu pikku putiikki. Vuosien varrella on nähty maalitehdasta, Akun kauppaa ("K-kauppa Kolhon kassa"), viinanvälityspalvelua ja pk-seuraa. EU:hun liittymisen jälkeen yrittäminen tuli kannattamattomaksi.
[muokkaa] Kolho on Suomen paras paikka
Kolho on Suomen paras paikka. Tämä fakta on ollut kaikkien tiedossa jo aikojen alusta lähtien, mutta kolholaisten naapurit, vilppulalaiset, uskoivat tämän vasta nähtyään totuuden televisiosta vuonna 2010.