Kitaristi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop crap.png Tämä artikkeli on merkitty parannettavaksi välittömästi, koska sen sisältö tai aihe on kakkaa.
Voit auttaa Hikipediaa muokkaamalla artikkelia paremmaksi.
Jos parantaminen ei kiinnosta ketään, artikkelille käy huonosti. Teksti on ollut kakkaa jo marraskuusta 2016.
Nyt jos lipsahtaa, syntyy oikeasti vaarallinen, tämän artikkelin skoopin ulkopuolella oleva kitaristi.

Kitaristilla tarkoitetaan yleensä erästä tiettyä muusikon alalajia, tosin kitaristin henkilöbrändin ja identiteetin kanssa musiikilla ei välttämättä ole mitään tekemistä[1]. Kitaransoiton tarkoituksena on tuoda kitaristille mainetta ja kunniaa, eri asia on saako hän kumpaakaan ainakaan siinä määrin ja siltä suunnalta kuin itse odotti. Moni ryhtyy kitaristiksi ollakseen yhtyeessä juuri se jäsen, joka vie kaikki naiset. Lähes yhtä moni toteaa, että olisi kannattanut vähän miettiä, mitä menee toivomaan.

Aloittelevan kitaristin tunnistaa siitä, että hän soittaa jatkuvasti Deep Purplen kappaletta Smoke on the Water. Kokeneemmat soittavat yleensä järjetöntä tilutusta ja ovat pitkällisen harjoittelun myötä oppineet, että samalla voi heilutella hiuksia. Vielä kokeneemmat onnistuvat samalla myös laulamaan. Kukaan ei tiedä, mistä niitä kitaristeja tulee, jotka lisäävät tähän vielä muitakin soittimia, kuten huuliharpun, tuuban tai pianon.

Historia[muokkaa]

Kitaran tapaisia soittimia on ollut olemassa ihan helvetin kauan, lähes yhtä pitkään kuin järjestäytyneitä yhteiskuntia. Kukaan ei oikein tiedä miksi, mutta kuten moni muukin asia historiassa, se liittyy todennäköisimmin pätemiseen. Kun muinaisina aikoina päteäkseen oli joko oltava fyysisesti ylivertainen tai keksittävä jotain tosi tarpeellista[2], joku meni keksimään pätemiskeinon niille, joilla ei edellämainittuja edellytyksiä ollut. Kyllä se pariutumista helpottaa tänäkin päivänä, kun leirinuotiolla soittelee outoa kielisoitintaan surumielisesti, vaikka muuten olisikin rimpula, varaton ja tyylitajuton rippileirin isonen. Koska ihmisen evoluutio etenee erittäin hitaasti, voimme tästä päätellä, että jo muinaiset rimpulat saivat naista tällä tavalla.

Nykymuotoinen kitara keksittiin Napolin kaupungissa, joka toimii nykyisin kaatopaikkana. Italialaiset tapansa mukaan pitivät kovaa meteliä saavutuksestaan, ja niinpä keksintö levisi ympäri maailmaa. Sähkökitara kehitettiin Napolilaisesta kitarasta Yhdysvalloissa 1930- ja 40-lukujen aikana. Se olikin hieno keksintö, sen kun sai tarpeeksi hyvillä vahvistimilla kuulumaan paljon laajemmalle alueelle kuin akustisen, joten ärsytettyjen ihmisten määrä saatiin maksimoitua, kuten myös jalkojen juureen lakoavan naisväen. Toisaalta sähkökitaran käyttö lisää monen orkesterin live-esiintymisiin kaivattua jännitettä. Jos esimerkiksi itse Jumala ei haluakaan keikan jatkuvan ja aiheuttaa hurjan sähkömyrskyn, orkesteri pääsee varmasti ainakin paikallislehteen.

Kitaristityyppejä[muokkaa]

  • Legenda on jo (mieluiten kuolemalla) lopettanut kitaristi, varmasti parempi kuin yksikään aktiivinen ja suuri esikuva näille, ainakin kysyttäessä. Legenda on tavallisesti myös jotain muuta alle listatuista kitaristityypeistä. Tyypillä ei sinänsä ole väliä, kuitenkin rokkikukko päätyy legendaksi helpoiten. Tälle säännölle on poikkeuksena 27-vuotiaana kuollut kitaristi. Hänelle legendan paikka on varma, vaikka millaisessa kellaribändissä olisi soittanut. Moni legenda on nykyään luusereiden, spurgujen, vanhojen likaisten setien tai kaikkien näiden suojeluspyhimys.
  • Rokkikukko on karismaattinen showmies, joka tiluttaa apinanraivolla ja heiluttaa tukkaansa. Pitää aivan liian kireitä housuja, siis aivan liian kireitä, mikä edesauttaa kiekumista jos kitaristi on lisäksi laulaja. Soittotaidoilla ei niin väliä, kunhan vaikuttaa macholta. Nousee uransa lopetettuaan legendaksi useammin kuin muiden tyyppien edustajat.
    • Esiintyy useimmiten: Hevi-, hard rock-, ja glam rock-yhtyeet.
  • Nörtti on usein taitava soittaja ja nerokas säveltäjä, mutta täysin karismaton vätys. Ei arvosta muita tyyppejä, mutta näitä ei kiinnosta. Tunnettu ainoastaan kaltaistensa keskuudessa. Katselee lattiaan soittaessaan ja mutisee huulillaan mukana kappaleiden sanoituksia, jotka on saattanut myös itse kirjoittaa.
  • Rämpyttäjä ei virallisesti osaa soittaa, vaikka jokuhan ne levyt tekee. Ei kysyttäessä välttämättä edes muista, montako kieltä kitarassa on, tai ainakaan niiden edustamia säveliä. Keikoilla pyrkii korvaamaan kaiken todellisen tai oletetun taidon puutteen innokkuudella, ympäriinsä loikkimisella, lavalle asetettuihin mikrofoneihin satunnaisesti huudahtelemalla, ja erittäin tiukoilla housuilla (sukua rokkikukolle tässä mielessä). Harvoin selvin päin vaikka ei edes joisi. Omaa enemmän asennetta kuin muut yhteensä ainakin omasta mielestään, joissain harvoissa tapauksissa myös objektiivisestikin.
  • Aloittelija taas on teini-iän alkupäässä oleva wannabe, joka osaa soittaa jo edellä mainitun Smoke on the Waterin . Käy soittamassa sitä soitinkaupoissa muka ostoaikeissa aina työntekijöiden kyllästymiseen asti. Saattaa saada kinuttua oman kitaran vanhemmiltaan. Todennäköisesti kyllästyy soittamiseen huomatessaan, että Sweet Child O' Mine ei olekaan niin kiva kuin miltä se kuulostaa, eli viimeistään kaksi viikkoa oman kitaran saamisen jälkeen. Jos kyllästymistä ei tapahdukaan vaan aloittelija sen sijaan vimmaantuu, hän päätyy soittamaan ja laulamaan itse suomentamansa kasarihitin kevätjuhlassa.
    • Esiintyy useimmiten: Soitinliikkeet, yläasteen (tai jopa ala-asteen) musiikkiluokan nurkka, foorumeilla pätemässä.
  • Hipsteri pukeutuu paitaan, jossa on printtinä hänen oma naamansa. Saattaa pukeutua sen lisäksi myös esim. kenkiin. Muistaa mainita yksin väsäämänsä EP:n kannessa, että on soittanut kitaran lisäksi myös ukulelea, mandoliinia, jouhikkoa, säkkipilliä, kahden metrin ja viiden sentin mittaista puutarhaletkun pätkää, didgeridoota, Toyotan bensatankkia, ja lukuisia sekavia puheluita useisiin levy-yhtiöihin kunnes ymmärsi, että ihan oma levy-yhtiöhän sen olla pitää.
    • Esiintyy useimmiten: Fiksipyöränsä selässä kanniskelemassa ainakin yhtä soitinta koko repertuaaristaan[3].
  • Ammattilainen tulee keikkapaikalle, leimaa kellokortin, juo kahvia, menee lavalle, laskee tunteja keikan loppumiseen, viikonloppuun tai kesälomaan, poistuu lavalta, leimaa itsensä ulos, menee kotiin ja kertoo sydäntä riipivästi puolisolleen kuinka haluaisi tehdä jotain ihan muuta, mutta kun on nuo lapset ja asuntolaina.
    • Esiintyy useimmiten: Sooloartistien taustabändit, tanssilavat, väkisin comebackia yrittävät vanhat suuruudet, joissa kitaristi ja laulaja olivat liian pahoin riitautuneita.
  • Halpatyövoima on edellisen virolainen alalaji.
    • Esiintyy useimmiten: Dingon myöhemmät vaiheet.

Tunnettuja kitaristeja[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

Treble staff with notes 01.svg DEATH! AAARRR! SATAN! AAAARRRRR! Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä.
Kolvaamalla vahvistimeen lisää tehoja ja laajentamalla artikkelia saat yleisön paiskautumaan takaseinään
.
  1. Joidenkin mielestä sillä, soittaako norjalaista säätietoheviä vai Robinin taustoja, on itse asiassa tekemistä nimenomaan kitaristin henkilöbrändin ja identiteetin kanssa.
  2. Se oli tosin silloin nykyistä helpompaa, kun oli vielä paljon enemmän asioita keksimättä.
  3. Harvemmin sitä bensatankkia. Toivottavasti joku hipster huomaa tämän ja tekee sen, mitä muut hipsterit eivät!