Kirsi Piha

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kirsi Piha esittää osaamistaan.

Kirsi Piha (s. 1967) on tätä nykyä eläkkeelle jäänyt kansanedustaja. Hänen toimintansa tulokset eduskunnassa ovat vaikeasti arvioitavissa, ja niinpä Piha jättäytyikin suosiollisesti eduskunnasta pois. Eduskuntatyöllään Piha halusi ennen kaikkea näkyvyyttä itselleen, jotta turvallinen pakastevirka olisi käsillä kun kansa huomaisi käytännössä Kirsi Pihan parlamenttityön saavutukset.

Kirsi Pihan tehtävät eduskunnassa[muokkaa]

  • hymyily
  • kikatus
  • puhuminen

Edellä kuvatut seikat eivät ole mitenkään harvinaisia kansanedustajille. Kirsi Pihan tiedetään saaneen sittemmin nauruharjoituksia itse Arja Korisevalta. Molemmat ovat osallistuneet kikattamisen ja räkättämisen MM-kilpailuihin useina vuosina peräkkäin ja menestyneetkin niissä aivan kohtuullisesti. Kirsi Piha on ollut kuitenkin Arja Korisevaa varovaisempi sikäli, ettei hän tiettävästi edes ole yrittänyt laulamista.

Katso myös[muokkaa]