Kiltamestari

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

[:]Kiltamestari[:]

Kiltamestari, Lännen Valkoinen Tiikeri
Guildmaster.jpg
Koko nimi: Henri Markku Mikael Lentonen
Syntymäaika: 1986, tarkka syntymäaika ei tiedossa
Syntymäpaikka: Salamoiva yö
Uskontokunta: Kristinusko, New Age -avaruusvalohömppä, Itämainen seka-annoslautanen
Kuolintapa: Elossa, projektoitu kuolinsyy tukehtuminen kuituhamppuun (kaulan ympärillä)
Hiusten väri: Tumma
Saavutukset: Metafyysiseksi Raamatun olennoksi nouseminen, Myyttiseksi olennoksi nouseminen, tutkimustyö LED-teknologian parissa
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Foorumispämmi liskotietoisuuden levittämiseksi
Pilkkanimet: nisti, futuristi, semifuturisti
”On hyvin kuvaavaa, että minusta on raamatussa ristiriitaista tietoa, olenko paha vai hyvä: katson itsekin olevani aika syntinen eläin. Kuitenkin, sydämeltäni olen pohjimmiltaan hyvä, mutta minkäs tiikeri raidoilleen voi!”
~Kiltamestari
”Vessapaperinkin voi tehdä hampusta. Tai olla syömättä, jolloin kakkaa ei tule.”
~Kiltsu valoittaa terveellisiä elämäntapojaan ja hampun monikäyttöisyyttä.
”Kiltsulla on sellanen oppikirjamaisen selkeä nettihurupään sykli, että kun se välillä väkisin poistetaan langan päästä valvottuun koppiin ja se pumpataan täyteen papyloonin synteettisiä ydinmyrkkyjä, se kykenee ohikiitävän selvyyden hetken valossa hetken luomaan vaikutelman jostain tän tähtiulottuvuuden kanssa värähtelevästä vuorovaikutuksesta, mutta kun päästään taas omaan bonekoon hunningolle hääräämään, niin ulosannin jäsentyneisyys alkaa sortua, ajan rakenne muuttua ja pian kosminen pyörä narahtaa kiertonsa zeniittiin ja vaihtoaition portti heilahtaa taas selälleen.”
~Wednesday - Basso.fi[1]

Tervehdys,

Henri "Kiltsu" Markku Mikael Lentonen (s. 1986, salamoiva ), alias Kiltamestari, alias Lännen Valkoinen Tiikeri (ynnä satoja, estettyjä nimimerkkejä) on yksi suomalaisen internetkulttuurin merkittävimmistä tekijöistä tai ainakin näkyvimmistä hahmoista, mikäli näkyvyys mitataan aloitettujen aiheiden määrässä. Kiltamestari on tullut tunnetuksi oman yhdenmiehen Suomen Kiltajärjestelmänsä ultimaattisena nokkamiehenä, ympäristö- ja yhteiskunta-aktivistina, ahkerana ydinvoiman ja Illuminatin vaikutusvallan vastustajana[2] (lue: Henkilönä, joka luo tuhansia aiheita ympäri internetin keskustelualueita, kellon ympäri, päivästä toiseen.) sekä nyttemmin myös yhtenä Ilmestyskirjan neljästä ratsastajasta ja uudelleensyntyneenä kiinalaisena taruolentona. Yhteen lauseeseen kiteytettynä Kiltamestari on nuorempi versio Arto Laurista. Ei olekaan ihme, että Kiltamestari fanittaa Artoa.

Mies itse

Hulppeista titteleistä huolimatta Kiltamestarin juuret ovat maanläheiset, nöyrät. Ne sijaitsevat syvällä Kiltamestarin mullalla täytetyn kodin matofarmikomposteissa. Ehkäpä juuri väkevien juurien tämän takia hän juurtuu tiukkaakin tiukemmin keskustelufoorumeille. Kiltamestaria onkin verrattu sisukkuuden osalta pajupuskaan: "Saa hakata maan tasalle melkeinpä viikoittain, mutta sieltä se perkele taas puskee esiin. Juuriltaan pitäisi kaivaa."[3] Vihaisten, ymmärtämättömien ja itsestään epävarmojen ihmisten kritiikistä huolimatta Kiltamestari ei vaadi paljoa. Hän asuu bonsai-ekosysteemiksi nimeämässään töpselisähköllä ylläpidetyssä 'suljetussa' ekosysteemissään eläen terveellisesti, syöden luomuruokaa, meditoiden, harrastaen pienelektroniikkaa, juoden olutta, polttaen tupakkaa, polttaen kannabista ja - ennen kaikkea - tehden internetissä vietettyjä, joskus jopa 18-tuntisiksi venyviä työpäiviä valistamalla internetin erinäisiä osia Kiltaviesteillään. Kiltaviesteille ominaista ovat valtavat tekstiseinät, julmettu määrä linkkejä sekavasti lähteistetyille salali vastavirtauutissivustoille, täydellinen lähdekritiikittömyys[4] ja ennen kaikkea tietty kädenjälki joka johtuu Kiltamestarin kannabiksen käytöllä saavutetusta valaistumisen, vapautumisen ja ymmärtämisen tilasta, jota valtion kusetussairauskoneisto kutsuu nimellä "psykoosi" ja käyttää tekosyynä raijatessaan häntä lainvastaisesti pakkohoitoon.

Kiltamestarin maailmankuva on reippaan solipsistinen: Varma tieto tulee vain ja ainoastaan sisältäpäin, ulkoapäin tulevat ristiriitaiset väitteet voi jättää huomiotta. Kiltamestarin omat ajatukset[5] ovat kuitenkin nousseet ahkeran budin sauhuttelun johdosta jo niin korkealle valaistuksen tasolle, että ne ovat vähäisemmille ihmismielille käsittämättömiä tai suorastaan kadonneet seuraavaan valovärähtelyulottuvuuteen, jättämättä mitään jälkiä tähän fyysiseen kotipaikkaamme. Tämän takia Kiltamestari on ihmisten kanssa paremmin kommunikoidakseen adoptoinut eräänlainen kognitiivisen solipsismin: Hän on ottanut ympäristöstä sisäänsä mielenkiintoisen sekoituksen itämaista mystiikkaa, New Age -liikehdintää ja kristinuskon jumaloppia, yhdistänyt ne, ja tämän jälkeen ruvennut tietämään em. kokonaisuuden sisältään.

Kiltamestaria saattaa olla vaikea ymmärtää, jos et ole koskaan aikaisemmin törmännyt häneen. Ottakaamme esimerkki.[6] Eräs palanen Kiltamestarin sisältä kumpuavasta todellisessta tiedosta on varmuus ylemmän olemassaolon, "Jumalan"[7] olemassaolosta, sekä siitä, että ninjat toimivat em. "Jumalan sotureina", kokien kovia synnintuskia tappotöidensä takia. Eräs vuosia ninjutsua harrastanut henkilö sattui kuitenkin olemaan eri mieltä. Hän nosti esille sen, että muinaisessa Japanissa ei tunnettu synnin käsitettä ja että tuolloin vallitsevat uskonnot olivat ateistinen buddhalaisuus ja polyteistinen shintolaisuus ja siteerasipa vielä ninjoista kertovaa kirjallisuuttakin. Tällöin pääsi Tiikeri näyttämään kyntensä. "Olet kovin varma asiastasi. Ikäänkuin sinulla olisi suora yhteys tuohon aikaan, kun ninjat alkoivat toimimaan. Onko sinulla aikakone?", Kiltamestari pommitti. Ikävä kyllä kävi ilmi että vastaväittelijällä oli suora suullisen perimätiedon linja muinaiseen Japaniin. Tiikeri on ovela elukka, joten Kiltamestari päätti tehdä taktisen myönnytyksen: "-ehkä on ollut sitten kahdenlaisia eri ninjoja. Eikö maailmankuvaasi millään mahdu se ajatus, että ninjat ovat olleet Jumalan sotureita? En edes viitsi kommentoida muuta tekstiäsi, koska olet ilmiselvästi kantasi jo valinnut.", Kiltamestari vilautti, ohittaen nokkelasti 'muussa tekstissä' olleet vastaväittelijän argumentit. Mutta nyt kävikin niin, että vastaväittelijä pyysi Kiltsua perustelemaan miksi ninjat olisivat olleet Jumalan sotureita todistusaineistojen ja ninjojen väittäessä toisin.

Jos alkuperäiset ninjat ovat olleet salaisia, niin ei ole muuta keinoa saada tietoa. Kun ryhtyä itse ninjaksi. Ja jos olet ollut aikaisemmassa elämässäsi ninja, niin voit myös sitä kautta saada tietoa.

Ehkä minä olen keksinyt koko ninjutsun? Olenhan Lännen Valkoinen Tiikeri. Ja ehkä sitä kautta tunnen niin vahvasti, että tämä esittämäni asia on oikea.

Jos sinun lähde on länsimainen roskalehti ninjutsun alkuperälle, niin mielestäni olet aika heikoissa kantimissa etsintäsi suhteen.. Kun tosi tieto tulee sisältä.

~Kiltamestari nimimerkillä "[:]Tähtisielu[:]".

Ja näin oli väittely voitettu.

Lyhyt aikajana

Aluksi Kiltamestari tunnettiin yksinomaan kilta-arvollaan, Suomen Kiltajärjestelmän henkiinherättäjänä, mutta Fukushiman ydinonnettumuuden jälkeen hän vakuuttui omista yliluonnollisista kyvyistään ja paljasti olevansa Kiinalaisen mytologian Lännen Valkoinen Tiikeri[8] ja Raamatun Ilmestyskirjan neljästä ratsastajasta juurikin Valloitus[9]. Myöhemmin, erään totuttua pidemmän valtion mielenterveyshoitolaitoksessa vietetyn ajanjakson jälkeen Kiltamestarin kirjallinen ulosanti rauhoittui ja hän veti takaisin lausunnon, jossa hän paljasti olevansa yksi ilmestyskirjan ratsastajista ja kiinalainen taruolento. Häntä tässä sereenissä tilassa pitäneet synteettisen lääketeollisuuden ihmeet tosin menettivät vaikutuksensa lennettyään roskiin, mutta Kiltsu pelasti tilanteen korvaamalla mömmöt pajauttelemalla tujut satsit sataprosenttisesti luonnonmukaista huumehamppua. Odotetusti ulosanti palautui entiselle tasolle ja lausunto, jossa hän veti takaisin mytologisen alkuperänsä, vedettiin takaisin. Ja Kiltamestarin omin sanoin:

Ihmiset muuttuu ja tosiaan babylonin mielenhallintalääkkeet vievät veronsa. Mutta nyt olen jälleen palannut, entistä voimakkaampana.

Kiltsun traaginen menneisyys[10]

Kiltamestarilla oli hyvä perhe. Iso omakotitalo ja iso tontti, jolla hänen vanhempansa harjoittivat myös kennelitoimintaa. Sossutädit kuitenkin alkoivat vainota häntä, koska hän ei suostunut tottelemaan opettajien typeriä sääntöjä kuten "ei saa kiipeillä puihin" tai "käytävillä ei saa juosta". Ylä-asteella hänet laitettiin kallonkutistajalle, koska hän tykkäsi jakaa huumoria tunneilla. Psykiatri oli kuitenkin itse ihan pihalla, selitteli vain jostain avaruusjutuista jotka eivät sopineet Kiltsun sisältäpäin tiedettyyn teistiseen maailmankuvaan.

Nuoren Kiltamestarin rakkauselämä oli aluksi kuin unelmaa: Hän oli onnistunut huu hurmaamaan mielenvikaisen nuoren tytön ja heidän välilleen oli kuulutettu jo kihlauskin. Mutta silloin iskivät sossutädit toistamiseen! Sosiaalihuolto vaati häntä ja hänen kihlattuaan purkamaan kihlauksensa, koska Kiltamestari kasvatteli ja poltteli hamppua. He olivat nuoria. He olivat vaarallisia. He olivat kapinallisia. He eivät suostuneet purkamaan kihlausta. Mutta silloinpa Sossun järjesti niin, että Kiltamestarin rakastettu lähetettiin 500 kilometrin päähän lastenkotiin. Tosimiehen tavoin Kiltamestari seurasi kihlattunsa perässä, jätti kaverit, perheensä ja kotinsa. Tämä rohkeudennäyte sai sossutätien hameenhelmat tutisemaan ja niinpä tämän jälkeen Kiltamestarin kihlattu uhattiin sulkea suljetulle osastolle, ellei Kiltamestari luopuisi rakastetustaan. Kiltamestari päätti karata kihlattuneineen, mutta he jäivät kiinni myöhemmin, kun Kiltamestarin kihlattu oli jo viidennellä kuulla raskaana. Kiltamestari jatkoi kuitenkin kannabiksen pössyttelyä kihlattunsa kanssa.

Silloin iski vielä edellisempiäkin suurempi tragedia: Kiltamestarin kihlattu sai kannabiksen liki tappavan yliannostuksen taki keskenmenon.[11] Sossutätien ankara ajojahti ja keskenmenon aiheuttama psyykkinen trauma tekivät tuhonsa. Kiltamestarin ja hänen kihlattunsa tiet erosivat, sossutädit saivat viimein haluamansa. He olivat seurustelleet noin neljä vuotta. Kiltamestari oli murtuneena monta vuotta, itsesääli vaati aikansa.[12]

Mutta kun haavat parantuivat, Kiltamestari oli monta kokemusta viisaampi ihminen. Kiltamestari oli myös vahvempi ja nyt hänellä oli uusi päämärää elämällensä: poistaa korruptio Suomesta. Kiltamestari oppi kovan läksyn tämän valtion todellisesta luonteesta, kuinka virkamiehet tai naiset voivat tehdä määrättömästi rikoksia ilman mitään seuraamuksia käyttäen tekosyynä sitä lastensuojelullista tekosyytä, että täysi-ikäinen nisti oli kihlannut mielenvikaisen alaikäisen tytön.

Kiltsun ainoa rikkomus oli se, että hän rakasti luontoa ja halusi kasvattaa kasveja. Silti yhteiskunnan kätyrit vainoavat Kiltsua jatkuvasti ja ovat valmiita jopa veritöihin. Rakkauden viestinsä Kiltsu päättääkin eräässä viestissään sanoihin:

"Tämä valtio on luonnevikainen eläin, mikä pitää lopettaa."

Kiltamestarina

Pakollinen Monty Python -vitsi, jota ei ole mahdollista parantaa kuvatekstillä.

Sosiaalihuollon vaino Kiltamestaria kohtaan ei kuitenkaan loppunut siihen. Hän muutti Tampereelle jonka jälkeen hänen sosiaalitukensa alkoi olla jatkuvasti myöhässä ja hän sai selitellä vuokranantajalle jatkuvasti, että miksi hän ei saa maksettua vuokraansa. Lopulta rahahanat sulkeutuivat. Hän on tehnyt tästä läjän "virallisia valituksia", mutta vielä nyt vuosienkin jälkeen odottelee vastauksia. Vastauksien puutteen takia Kiltamestari lähetteli valituksia myös eduskunnan oikeusasiamiehelle, tosin turhaan. Tässä vaiheessa paljastettakoon että Kiltamestari suhtautui passiivis-aggressiivisesti hänen kotiinsa lähetettyihin sosiaalihuollon lappuihin ja itsepintaisesti kieltäytyi koskemasta niihin, koska hänen sisältään kumpuavan tiedon mukaan ne eivät vaikuttaneet siihen että hänelle lapataan rahaa tonni kuussa. Kiltamestari soitteli pitkin sosiaalitoimea julkaisemissaan ja legendaarisiksi muodostuneissa, nyttemmin ikävä kyllä poistetuissa videoissa. Näistä puheluista kertova Kiltaviestit avaavat pienen, mutta olennaisen tärkeän kurkistusikkunan Kiltsun "virallisten valitusten" sisältöön.

Hänen mielestään on myös herjausta, koska sanoin kirjeissäni sossun papereita "paskapapereiksi".

~Kiltamestari

Lopulta Kiltamestari kuitenkin alistui valtion huoraksi, valtion elätettäväksi, muiden ihmisten työn tuottamien jämäpalojen avulla sinnitelijäksi ja hoiti paperiasiat kuntoon. Näin veronmaksajien raha rupesi virtaamaan ja Kiltsu pääsi toteuttamaan unelmansa, täydellisen bonsai-ekosysteemin.

Bonsaiekosysteemi on yksi Kiltsun 'omista jutuista'. Hän raahasi kerrostalon yksiöön suuren läjän multaa, tavoitteena luonnollisen elinympäristön täydellinen minityarisointi, mikä oli helppo rakentaa synergeettisesti jo olemassaolevan hampunkasvatusjärjestelyiden kanssa päällekkäin. Hän jäi tästä tavoitteesta jossain määrin jälkeen, varsinkin huikeiden valaistus- ja lämmityskustannuksien muodossa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että järjestelmä on ulkomaailmasta riippumaton ja itsensä ylläpitoon kykenevä, vaikka se sitten vaatisikin ulkopuolisen vedenkierron, ravinteet ja kuusihenkisen omakotitalossa asuvan perheen kuukausittaisen sähkönkäytön verran sähköenergiaa. Nyttemmin Kiltamestarin järjestelyiden aiheuttamat kolossaalliset sähkölaskut ovat ruvenneet syömään miestä, ja hän on ruvennut "tieteellisesti" tutkimaan hampun kasvatusta led-valoilla ja sähkötieteellisiä sovelluksia led-valojen sähkönkulutuksen välttämiseksi. Tieteellisesti juuri niin kursivoidun korostetusti kuin mahdollista, tieteellinen metodi, vertailuryhmät, kokeiden toistamiskelpoisuus tai mitkään muut liskotieteiden kahlitsevat paradigmat kun eivät häntä rajoita.

Valtion sortokoneisto oli kuitenkin valmiina iskemään repression kumipamppunsa päin Kiltamestarin optimistisia kasvoja. Kerrostalohuoneiston muuttaminen pseudopuutarhaksi ja tähtiin ampaissut sähkölasku eivät jääneet huomiotta jo valmiiksi huumehampun kasvattajan ollessa kyseessä. Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että Kiltamestari oli potkaissut käyntiin "Bonekoshown", eli videoidun tempauksen jonka aikana hänen oli tarkoitus elää yksin omaan bonekosysteemin anneilla poistumatta asunnostaan. Tämän bonekoshown loppu ja poliisin saapuminen paikalle ovat osittain internetin hämärän peitossa, mutta kylmä tieto on se, että 11. maaliskuuta 2011 mennessä ensimmäinen bonekoshow oli loppunut ennen aikojaan, poliisi oli käynyt napsimassa Kiltsun hamput parempaan talteen ja sittemmin turmion välikappaleiksi osoittautuneet poliisikuulustelut odottivat.

Lännen Valkoisena Tiikerinä

Muumikiltsu.jpg

Järjestelmä saattoi potkia Kiltamestaria päähän, mutta kaikki ennusmerkit olivat kohdallaan. Kiltamestari oli syntynyt salamoivana yönä. Hänen horoskooppinsa vuosieläin oli tiikeri, kuukausieläin tiikeri, tuntieläin tiikeri ja elementti tuli. Jännä juttu oli myös se, että Kiltamestarin synnyinvuonna räjähti Tshernobylin ydinvoimala. Tämä kaikki sai Kiltamestarin pohdiskelemaan jo aiemmin, että joskohan hän mahdollisesti on Lännen Valkoinen Tiikeri[13] uudelleensyntynyt myyttinen hahmo ja tekemään ennustuksen: Taivaalta tulisi satamaan tulta. Silloin Universumi antoi hänelle merkin.[14] Kyseessä ei ollut yksi sadoista meteoroideista joita iskeytyy maan ilmakehään joka päivä. Kyseessä oli Fukushiman ydinonnettomuus. Taivaalta ei siis satanutkaan tulta vaan 'symbolista' tulta, Fukushiman ydinmyrkkyjä. Jo pelkästään se että Kiltamestari onnistui poikkeuksellisesti kakaisemaan ennustuksensa ulos ennen itse onnettomuuden tapahtumista takaa hänelle aivan helvetisti uskottavuutta.

Kiltamestari yritti etsiä lisää tietoa, joka saattaisi auttaa häntä hänen tiellään. Hänen googletustaitonsa olivat kuitenkin heikot, ja hän löysi kovin vähän profetioita siitä, kuinka Lännen Valkoinen Tiikeri tulisi reinkarnoitumaan Suomeen. Hän spekuloikin että vanhat ennustukset ovat yhä paperilla, jossain temppelin suojissa ja internetin saavuttamattomissa. Sen Kilt- siis Lännen Valkoinen Tiikeri kuitenkin tiesi, että hänen oli tarkoitus yhdistää voimansa muiden myyttisten olentojen kanssa. Maestroa itseään siteeraten:

Olen hiukan hämmentynyt. Minun on tarkoitus johtaa[15], mutta olen miettinyt pitääkö minun löytää nämä kolme muuta vai löytävätkö he minut? Ja mistä etsiä: maailma on iso paikka. Olen aika varma, että lintu löytyy Amerikasta, että hän on intiaani: punainen ihonväriltään. Pohjoisen Musta Kilpikonna taas löytynee Afrikasta ja hän on tummaihoinen. Idästä en ole varma, ehkä lohikäärme on sitten Japanissa.

Suomi on siis tällä katsomuksella länsi, vaikka perinteisesti tätä pidetään pohjoisena. Mutta länsi on se, minne aurinko laskee. Itä on se, mistä aurinko nousee. Niinpä Suomi onkin tosiasiassa länsi ja valkoinen tarkoittaa ihonväriäni.

Toivuttuaan äkillisen arvonnousunsa aiheuttamasta hämmenyksestä Kiltsu palasi Fukushiman onnettomuuden piiskaamana takaisin sen pariin, missä hän on paras: Netin yltämpäriseen späm valistamiseen. Hän teki välittömästi aiheita ympäri internettiä ja yritti varoittaa ihmisiä pysymään sisällä, mutta törmäsi "raivokkaaseen sensuuriin". Ympäri internettiä aiheet poistettiin apinan raivolla, vain muutamat heikosti moderoidut tai jo valmiiksi paranoidin puolelle kallistuvat sivustot sallivat aiheet.

Korruptio tarkoittaa jonkin asian vääristymistä, monet internetfoorumit ovat sellaisen ylläpidon hallussa, ketkä eivät kunnioita sananvapautta[16] ja tässä tapauksessa myös ihmisten terveyttä.

~Kiltamestari

Lisäksi Kiltamestari sulki välittömästi Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen kaikki asuntonsa tuuletuskanavat. Mutta kuitenkin hänen suussaan alkoi maistua metallinen maku ja hänen keuhkoihinsa sattui. Kiltamestari huomasi, että verhojen takana ollut ikkunan tuuletuskanava oli jäänyt auki. Itsesuggestoidut havainnot oireista loppuivat välittömästi kun hän sulki tuon pienen raon.[17] Pienikin määrä ydinlaskeumaa on siis erittäin epäterveellistä.

Nyt olikin siis aika lietsoa paniikkia. Kiltamestari rupesi välittömästi Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen tekemään aiheita, joissa hän kertoi kuinka hän kärsi ydinlaskeuman oireista ja kyseli onko muillakin ollut oireita. Nämäkin aiheet poistettiin luonnollisesti todella tehokkaasti. Kiltamestarin sitkeys oli kuitenkin pajuvertauksen veroinen. Kiltamestari teki lisää aiheita jatkuvasti, jolloin aina välillä hän ehti suggestoimaan paniikissa olevia ihmisiä vastaamaan että myös muilla oli näitä laskeumaoireita ennen laskeuman edes teoreettista saapumista Suomeen.

Jokin aika Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen haastemies otti Kiltamestariin yhteyttä. Kiltsu kävi kiivaan puhelinkeskustelun haastemiehen kanssa ja kummasteli kuinka tästä asiasta oli tehty näinkin kiireellinen. Vastaus saattoi löytyä oikeuslaitoksen lähettämistä ja Kiltsun huomiotta jättämistä "paskapapereista", jotka sisälsivät kaikkea jännää oikeusasioihin liittyvää. Kiltamestarin väittäessä kiven kovaan olleensa vastaanottamatta haastelappuja, hänelle tultiin loppujen lopuksi toimittamaan haaste käräjille kädestä käteen. Kiltamestarin omien sanojen mukaan syy kiirellisyyteen oli se, "että Illuminati tiesi minun olevan sulkeutunut asuntooni ja halusi nyt jälleen kerran toteuttaa kasvotonta väkivaltaansa."

Loppujen lopuksi Kiltamestari sai paperit kaksi päivää ennen oikeudenkäyntiä, mikä sai hänet valittelemaan oikeudenkäyntiin valmistautumisen vaikeutta. Papereita toimitettiinkin useita viikkoja ennen käsittelyä, mutta tässä Kiltamestari sai jälleen todisteen siitä, miten viranomaisten "hyvä veli" järjestö, illuminati todellakin on olemassa ja vieläpä sortaa ihmisiä jotka jättävät kaikki postilaatikostaan paukahtavat "paskapaperit" huomiotta.

Nyt oli siis selvää, että Kiltamestari haluttin Illuminatin toimesta ulos asunnostaan. Lisäksi hän oli huomannut, että hänen toimensa aiheuttivat usein jonkin seurauksen: Livehamppushow johti siihen, että poliisit tulivat tappamaan hamput, Lännen Valkoiseksi Tiikereksi julistautuminen sai sossutädit lähettelemään hänelle psykoosikirjeitä ja "paskapapereiden" huomiotta jättäminen aiheutti ongelmia KELAn tukien ja oikeudenkäyntiprosessin kanssa. Kiltamestari lähetti 'oikeuteen'[18] sähköpostin, jossa hän kertoi on hänen terveytensä kannalta vaarallista mennä ulos säteilylaskeuman takia. Kiltamestarin sanoin:

Sain tästä kuittauksen[19] sähköpostiini, mutta en mitään vastausta joten oletin asian olevan kunnossa. Toisin kuitenkin kävi, sillä illuminatilla oli suunnitelma varalleni..

Poliisikuulustelu

Jossain vaiheessa tätä ajanjaksoa Kiltamestaria kaivattiin haastatteluihin hampunkasvatuksesta.

Minulla oli myös eräässä vaiheessa kyhmy kiveksissäni, mutta tämä paljastui myöhemmin vain laajentuneeksi valtimoksi. Soitin kuitenkin poliisiille, että en pääse kuulusteluun hampunkasvatuksestani, lääketieteellisestä syistä. Syövän leviämistä edistää nimittäin stressi, joten oli terveyteni mukaista perua kuulustelu kunnes olisin käynyt lääkärillä. Mutta tämäkin valtion kasvoton palvelija täysin hylkäsi kohtuullisen pyyntöni ja etsintäkuulutti minut. Tämän jälkeen vietin päiväni Sherwoodin metsissä samoillen ja mietiskellen.

~Kiltamestari

Nuff said.

Kiltamestari barrikadien takana

”Oli ilmiselvää, että minut haluttiin suljetulle osastolle vain siitä syystä, että yritin varoittaa ihmisiä säteilylaskeumasta Suomessa.”

Kävi kuitenkin niin, että kaikesta luonnonmukaisuudesta ja luonnonvaraisuudestaan huolimatta Kiltamestari ei selvinnytkään luonnossa kuin yhden päivän, senkin hädintuskin. Oli aika palata Boneko-1:seen ja muuttaa strategiaa. Kun poliisit olivat siis jo kerran tuhonneet Kiltsun tsydeemit, päätti hän rakentaa barrikadit kotiinsa.

Eräänä päivänä ovi laukesi barrikadeja vasten: siellä olivat poliisit tulossa sisälle, koputtamatta edes! Tilanne kärjistyi siihen, että paikalle kutsuttiin iskuryhmä. Kun barrikadien välistä vilkkuivat lasertähtäinvalot, niin Kiltamestari tiesi toden olevan kyseessä. Mutta Kiltamestarilla oli vielä viimeisenä vapaan tahtonsa eleenä vesisaavit valmiina, jotka hän viskasi tunkeilijoitten niskaan. Ikävä kyllä rynnäkköpoliisit kategorisoivat heitä päin heitettävät nesteet kahteen luokkaan, hapettaviin ja palaviin, ja näin Kiltamestari kutsui päälleen oman tuhonsa poliisikoiran muodossa.

Kiltsu alistettiin ja raudoitettiin. Kiltsu oli saanut poliisikoiralta naarmuja, mutta hän ei saanut haavoihinsa EDES kaapeissaan lojunutta Aloe Vera -kasvia tai Echinachea-uutetta. Tämän jälkeen Kiltsu kärrättiin lääkärille, joka desinfioi Kiltsun haavat. Tämän jälkeen Kiltsu paiskattiin putkaan jatkotoimenpiteitä odottamaan. Onneksi Kiltsu oli desinfioitu elänyt niin luonnonmukaista elämää, että haavat paranivat ilman tulehdusta. Kiltamestari vaipui syvään meditaatio- ja parannustilaan putkan lattialle, sulautuen täydellisesti sammuneiden humalaiste joukkoon kuin nindza ikään. Verikokeiden huudettua positiivista kaikkeen paitsi (mahdollisesti) kokaiiniin ja heroiiniin ilmoitettiin, että Kiltamestari laitetaan pakkohoitoon.

Kiltamestari pakkohoidossa

Killaton kiltamestari

Kiltsu päätti lopettaa.[20] Aiemmin estoton veitikka, jota oltiin saatu suorastaan potkia pois, päätti erakoitua bonsaipuidensa kanssa keskustelemaan.

tämä on viimeinen viestini wannabe maailmanparantajana ja aktivistina. Mitään hätää ei ole, päinvastoin. Nyt olen todella löytänyt tieni. Olen löytänyt itseni, kuten joogassakin pyritään tekemään. Olen tajunnut, että se mitä olen tehnyt ei ole todella johtunut pelkästään halusta auttaa vaan myös halusta kostaa. Olen syyttänyt tätä yhteiskuntaa, mutta lopulta voin ainoastaan itseäni syyttää. Pyysin webmasteriani poistamaan suomen kiltajärjestelmän ja myös kansanarmeija-hiphop sivuston. Ainoastaan bonsai ekosysteemissäni on jotain järkeäkin.

Linkkejä & Materiaalia


  1. http://www.basso.fi/keskustelu/hiekkalaatikko/%28%29-virallinen-kiltamestarin-seuranta-topic%28%29/msg1817472/#msg1817472
  2. Kiltamestarilla oli myös blogi Uudensuomen blogipalvelussa, mutta blogi poistettiin liian arkaluontoisien tietojen useita kertoja päivässä tapahtuvan paljastelun ja valtion tahoille suunnattujen uhkaviestien osoittauduttua liian spookyksi Uudensuomen ylläpidolle.
  3. Basso.fi - Bassolaiset kasvikunnassa
  4. Ellei lähde ole hänen kansaan eri mieltä, jolloin lähde luonnollisestikin on liskojen propagandaa ja siten kriittinen suhtautuminen on aiheellista
  5. http://forum.suomenkillat.org/index.php/topic,61.0.html
  6. Astro.fi - Kiltsu ja ninjat
  7. Vaihtelevasti myös jonkinlainen maailmanhenki, jos Kiltsu argumentoidaan nurkkaan
  8. Wikipedia Four Symbols (Chinese constellation)
  9. Wikipedia - Four Horsemen of the Apocalypse "Rutto" ei kuulostanut Kiltamestarin mielestä hyvältä, jos hän defaultoi tuntemattomaan, mutta paremmalta kuulostavaan Valloitukseen.
  10. Lähde: http://forum.bonekobrothers.com/yleinen/%28%29-demokratian-todellisesta-salatusta-luonteesta-%28%29/
  11. Kannabis aiheuttaa tunnetusti keskenmenoja: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis
  12. Kiltamestari myös teki henkilökohtaisen Xanor-ennätyksensä: 100kpl viikossa.
  13. http://fi.wikipedia.org/wiki/Nelj%C3%A4_el%C3%A4int%C3%A4
  14. Aluksi Kiltamestari otti Fukushiman tapahtumista synninsekaisen vastuun, mutta omaksuttuaan tarpeeksi sisäistä tietoa salaliittosivustoilta hän rupesikin tuntemaan sisältään, että koko maanjäristys oli aiheutettu HAARP-laitteistolla.
  15. Lisättäköön että Kuolema ja Lohikäärme ovat vastaavasti johtohahmot Ratsastajissa ja Kiinalaisessa mytologiassa.
  16. Kiltamestarilla on oma, perinteistä perustuslaissa määriteltyä sananvapautta laajempi sananvapauden käsite, joka sisältää lähinnä sen että kukaan muu paitsi hän ei saa poistaa hänen viestejään. Luonnollisesti hänellä on täysi oikeus poistaa viestejä mielensä mukaan Suomen Kiltajärjestelmän nettifoorumeilla, koska sinne postatut viestit joiden kanssa hän on eri mieltä ovat liskojen propagandaa ja siinä mielessä ihmisille suoraan haitallisia eivätkä niinkään sananvapautta.
  17. Tässä vaiheessa voitaneen huomauttaa, että radioaktiivisen laskeuman kulkeutuminen Suomeen veisi reippaasti aikaa JA että mikäli radioaktiivinen aines on jo päässyt kutittelemaan elimistöä, sen lisääntymisen keskeytyminen ei hävitä elimistöön jo kertynyttä saastetta.
  18. Luoja tietää mihin osoitteeseen
  19. Kuittauksen, no-reply-viestin?
  20. Tervehdys, tämä on viimeinen viestini