Kiljukotka
| Kiljukotka Aquila saccharoalcoholica | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Kiljukotka "huilaamassa". | ||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
|
Kiljukotka (Aquila saccharoalcoholica) on Suomessa perinteisesti tavattu suuri, mutta itsekunnioitukseltaan vaillinainen petolintu. Sitä tavataan harvalukuisena kautta maan kosteikko-, metsä- ja suoalueilla sekä vinttien, puutarhavajojen ja kerrostaloyhtiöiden kellarikomeroiden läheisyydessä. Kiljukotkaan liittyy paljon kansanperinnettä. Esim. Mynämäellä on säilynyt rokokooaikainen sanonta "siä se kellaris ramppas ko kiljukotk olsis persiis".
Elintavat[muokkaa]
Kiljukotka tekee pesänsä muoviämpäriin, -saaviin tai -vannaan, joskus harvoin myös muurahaispesään. Haudonnan aikana kiljukotkan hermot ovat koetuksella, ja sen käytös saa hermorauniomaisia piirteitä; näihin kuuluvat äkäisyys, pesän tarkastaminen lukuisia kertoja päivässä, paranoia ja toisinaan ankara sulkasato. Kuoriutumisen tapahduttua kiljukotka usein menettää muutoinkin vähäisen kontrollinsa ja paljastaa pesäpaikan selkeästi erottuvalla ääntelyllä ja holtittomalla räpiköinnillä. Joskus pesälle kokoontuu useita kiljukotkia riekkumaan, mikä on yleistä varsinkin vanhempien ollessa matkoilla, mökillä tms. Aikuisen kiljukotkan voi pitkältä etäisyydeltä sekoittaa tavanomaisempiin lajeihin, mutta lähietäisyydeltä se on yleensä helppo tunnistaa lemun, hiivapitoisen ostoslistan, syrjäytyneisyyden ja nuhjuisuuden ansiosta. Kiljukotkakanta Suomessa on taantunut jonkin verran sen jälkeen, kun keskiolut tuli ruokakauppoihin, mutta valtio on pyrkinyt säilyttämään kannan elinvoimaisena korkean alkoholiveron ja Alkojen valikoivan sijoittelun avulla.
Katso myös[muokkaa]
