Kiirestuli
| ” | Nyt sun, [aseta nimesi tähän], ei auta muu, kuin painaa duunia tuli perseen alla, jos aiot olla seuraavassakin projektissa! |
” |
| ~ToimitusJohtaja | ||
Kiirestuli on kapitalistisen kirkon teologian mukaan olotila, jossa pelastuneen ihmisen sielu puhdistuu deadlinen jälkeen synneistään eli vioistaan ennen seuraavaan projektiin pääsyä.
Dante Alighierin teos "Humalainen näytelmä" lienee kuuluisin kaunokirjallinen kuvaus kiirestulesta. Dante kuvaa kiirestulen kovaksi työnteoksi, jossa mitataan katua ja tehdään kilometreja tehdasmaisissa olosuhteissa. Ilma on kuumien höyryjen täyttämä. Koko ajan on kuuma ja kiire. Odotettavissa on vain itkua ja hammasten kiristelyä. Ja välistä taivaalta sataa tulta, tulikiveä ja erääntyneitä rästitöitä.
Kun työläinen on viimein puhdistunut synneistään, hän voi pyytää palkkaa palkkapäivänä, mistä alkaa paratiisi joka kestää seuraavan viikonlopun. Danten näkemys kiirestulesta on kuitenkin taiteilijan oma, eikä sinänsä edusta virallista näkemystä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kiirestuleen joutumisen ehdot
Virallisen kapitalistisen teologian mukaan projekteissa epäonnistuminen ja virheidenteko on työntekijöiden kesken sen verran yleistä, että suurin osa palkollisista tarvitsee kiirestulen tarjoamaa puhdistusta ennen kuin kohtaavat ToimitusJohtajan ja saavat seuraavan mahdollisuutensa tienata elantonsa. Tämä koskettaa etenkin pätkätyöläisiä, jotka työskentelevät määräaikaisesta työsuhteesta toiseen.
Kapitalistisen kirkon katekismuksen mukaan ne, jotka ylittävät deadlinen ahkerasti ToimitusJohtajaa nuoleskellen, mutta eivät ole täydellisesti projektin kaikista tehtävistä suoriutuneet, saavat kyllä olla varmoja työpaikkansa jatkuvuudesta, mutta he joutuvat deadlinen jälkeen läpikäymään puhdistuksen, erityisen kehityskeskustelun, saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön seuraavan projektin iloon pääsemiseksi tasavertaisena työntekijänä.
Sitä vastoin erotetuiksi eivät kohtaa kiirestulta. Heitä odottaa ikuinen kadotus, jossa he saavat monon kuvaa persuksiinsa.
[muokkaa] Kiirestuli kansanperinteellisenä toimintana
Käsitys kiirestulesta nojaa käytäntöön rukoilla luuserien puolesta. Sen kautta tulee ymmärrettäväksi myös stressilomien viettäminen. Katekismuksen mukaan kapitalistinen kirkko on jo varhaisimmista ajoista asti kunnioittanut työntekijöiden muistoa ja keränneet heidän puolestaan kortteihin nimiä. Joskus lähtijä kahvitetaan, jotta he puhdistuisivat ja pääsisivät autuaaksi tekevään työhön. Kirkko suosittaa myös palkanalennusta, pakkolomia ja aneluita ja muita katumustekoja työpaikan huonoimpien työntekijöiden puolesta.
Kapitalistinen kirkko katsoo kiirestulen olemassaolon näkyvän jo "Raamatun" kirjoissa; Oppi dogmatisoitiin eli määrättiin pakolliseksi uskonkappaleeksi työsopimukseen 1900 -luvun loppupuolella. Joidenkin näkemyksessä ihmiset ovat deadlinen jälkeen välitilassa, jossa he ovat tietoisia, mutta kirjaimellista tuskaa tuottavaa ja puhdistavaa kehityskeskustelua ei tarvita. Stressissä vietetyn tarkkailuajan jälkeen välitilasta seuraa koeajanjälkeinen erottaminen
[muokkaa] Kiirestulen kritiikki
Kommunististen liikkeiden piirissä oppia kiirestulesta ei hyväksytä. Se on heistä porvarillista hapatusta. Samalla he tosin kieltävät myös porvarillisen perinteen armeliaan puolen, aneet. Anekauppa oli kapitalistisen kirkon harjoittama rahaa vastaan vapautuminen. Kiirastulelta voi välttyä ostamalla erityisen aneen, ja liittämällä tähän rituaalinomaisen hokeman "En ota lomapäiviäni rahana, vaan vapaana". Näin kiirestulessaoloaikaa voitiin lyhentää. Kommunistit ovat ratkaisseet ongelmaa keksimällä vaihtoehtoisen lähestymistavan, joka alkaa sanoilla "Odotas vain, kunhan soitan Liittoon"
