Kihniö

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop crap.png Tämä artikkeli on merkitty parannettavaksi välittömästi, koska sen sisältö tai aihe on kakkaa.
Voit auttaa Hikipediaa muokkaamalla artikkelia paremmaksi.
Jos parantaminen ei kiinnosta ketään, artikkelille käy huonosti.

Kihniö on suurin paikkakunta Suomessa. Kihniön väkiluku vaihtelee 10 ja 10 miljoonan välillä mökkiläisten ja muiden lomailijoiden vuoksi/ansiosta. Silloin kun lomasesonki on parhaimmillaan/pahimmillaan voi Kihniöltä tavata jos jonkinlaista tallustajaa, useimmiten päästään pyörällä olevia umpijuoppoja tai ihmisiä joilla ei ole ihan muuten vain kaikki murot kulhossa. Varaudu siis outoihin kulkijoihin pesäpallomailalla tai pistoolilla, mieluiten molemmilla, sillä aidot perus-kihniöläiset voivat käyttäytyä hyvinkin aggressiivisesti ulkopaikkakuntalaisia kohtaan.

[muokkaa] Kihniön talouselämä

Kihniöllä sijaitsee monta monituista kauppaa, joissa voit hoitaa ostokset kuin ostokset huoletta, vaikka oravannahkoilla. Myös muut maksuvälineet käyvät, kuten esimerkiksi. euro ja kruunu. Erityisesti Ruotsin kuninkaan kruunusta oltaisiin kiitollisia. Kihniössä on hyvin monia pilvenpiirtäjiä ja suuria rakennuksia. Katu -ja liikennevaloja on riittämiin, ja jotkut ovat jääneet jopa auton alle ja kuolleet, sokaistuessaan valoviidakon keskellä.

[muokkaa] Rikollisuus

Kihniön virkavalta on ollut huolella kusessa vaarallisten ja vähemmän vaarallisten rikollisliigojen kanssa. Järjestäytynyt rikollisuus on hyvin yleistä Kihniöllä ja Kiniön Mafian johtaja on itse pääpiru ja perheen pää Al Caponé delá Kihu.

Mopoilijat ovat ruuhkauttaneet Kihniön kadut ja poliisi ajaa huligaaneja takaa päivästä päivään ja tunnista tuntiin.

[muokkaa] Uskonnot

Vuonna 2008 99,67% Kihniön asukkaista kuuluu helluntaiseurakuntaan, tai vastaavaan uskonlahkoon. Jos olet saatananpalvoja, tai muuten normaali suomalainen, Harkitse Kihniöön saapumista tarkoin! Kihniön on mahdollista ohittaa Tampere-Peräseinäjoki ohitustien kautta, joka valmistui v.1782 silloisen Amish -uskonnon valloituksen aikoina, johtuen hevosvaunujen aiheuttamista ruuhkista.

800px-Taajama 571.svg.png Tämä paikka ja sitä käsittelevä artikkeli ovat tynkiä.
Estä väkivaltaiset alueliitokset laajentamalla artikkelia
.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut