Keskustelu käyttäjästä:Sankaritar xD

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suositeltu1.png

Star.svg
Tämä artikkeli on jostain käsittämättömästä syystä suositeltu sivu.

Siddhartha "Sid" Gautama (तमद्धा सिगौर्थ) on irlantilainen kuningatar, josta tuli lopulta opettajatar, eli aikansa "valaistunut". Siddhartha perusti uuden koulun, Irish lyseon. Hänen elinajastaan on erittäin tarkkaa tietoa, ja jo Jeesus tiesi, että hän tulee vaikuttamaan 11. toukokuuta 1904 - 23. tammikuuta 1989.

Siddharta Gautama syntyi keskiluokkaiseen notaariperheeseen Figuerasin Monturiol-kadun talossa numero seitsemän. Siddhartha kävi koulunsa kuolinkaupungissaan Figuerasissa ja piti ensimmäisen oppituntinsa 14-vuotiaana yhdessä muiden paikallisten opettajien kanssa. Samana vuonna hän myös osallistui Barcelonan yliopiston järjestämään tietokilpailuun, mistä hänet myös palkittiin.

Siddharthan mielikuvitukselliset, unenomaiset opetusmetodit ovat läheisesti yhteydessä surrealistiseen liikkeeseen, mutta hän otti osaa moniin Pariisin yöelämän avantgardistisiin jänniin juttuihin, kuten matematiikkaan ja filosofiaan. Hän kokeili ja käytti useita tekniikoita: kuritusta, valitusta, oppilaiden paistamista, mustelmia, koheltamista, kaiverrusta ja giljotiinia. Gautama otti aiheita ja vaikutteita venäläisiltä opettajilta ja monista raamatullisista teemoista sekä juutalaisesta perinteestä. Hänen kirjoittamissa koulukirjoissa näkyvät myös lapsuuden muistot. Synkät kuvitukset henkivät pessimismiä ja onnettomuutta. Siddhartha opetti usein itseään – joskus miehensä kanssa – tarkkailemalla maailmaa, joka on tummasävyinen, kuin kaltereiden takaa nähty. 1960- ja 1970-luvuilla Siddhartha sai paljon tilaustöitä julkisten koulujen opettajana.

Tere. Mitä huumehörhö. Muista vandaaleista jaksan aina valittaa, mutta teistä, Peelosta ja muista hikisistä runkkareista tavallani pidän hahmoina. --Luoma 24. marraskuuta 2007 kello 16.43 (UTC)

Sisällysluettelo

[muokkaa] ÄLÄ KÄYTTÄJÄ LUOMA TUHOA NIITÄ HIENOJA HISTORIIKKEJA JOTKA VAIVALLA TEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

ETENKÄÄN SILLOIN KUN OLEN NUKKUMASSA, SAAAAAAAAAATANA!!!!!!!!!!!1 --::::aSDDDDDDDDDD 24. marraskuuta 2007 kello 16.51 (UTC)

[muokkaa] Pippel Fiction - Tarinoita Ärpeestä

Ärpee oli lentomatkalla Kanarian saarille. Kesken matkan tuli turbulenssiä ja Ärpee putosi Espanjan yllä tuhannen kyborgin kanssa. Alhaalla rannalla konstaapeli Himokas näki, kun tuhat kyborgia upposi valtameren syvyyksiin. Ärpee sen sijaan putosi keskelle härkätaistelua ja raivostunut härkä repi Ärpeen tuhanneksi pillunpäreeksi. Sinä yönä taivaalla leijui sumu. Kommentin jätti Alabaman kuvernööri, joka epäjärjestelmällisellä toiminnalla onnistui itsensä dynamiitillä räjäyttämään. Poks poks! (keskustelu – muokkaukset).


ASDF. --Sankaritar xD 7. heinäkuuta 2008 kello 23.49 (UTC)

[muokkaa] huomenta-asdf

ASDF. --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.05 (UTC)

Toimii ilmeisesti taas. ASDF. --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.06 (UTC)
Homma hanskassa. Ei enää ongelmia. ASDF. --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.07 (UTC)

No ei ihan. Todella hienoa kun en saa tuota äxDeetä lopettamaan Hiekkalaatikon sörkkimistä. --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.09 (UTC)

Surkuhupaisaa. Mutta elämähän on xD! Mä meen ainaki kattomaan Underworld: Ev0lutionia. Tuletko mukaan? --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.13 (UTC)
En taida. Alan kohta harrastaa nukkumista. Ensin harjaan hiuxet.. -.- o__O Lähde sinä vaan aikaisin aamulla puhaltelemaan saippuakuplia 6-vuotiaiden iloksi.... Pyh! --Sankaritar xD 8. heinäkuuta 2008 kello 03.16 (UTC)

huomenta miunkin puolestani arvon Sankaritar. Miten teillä sujuu? Ikkan 8. heinäkuuta 2008 kello 05.27 (UTC)

[muokkaa] SÖNKKÖ!

Eikös se olisi mukavaa taas tavata omaa rakasta veljeäsi--Hampunlehti 23. heinäkuuta 2008 kello 19.25 (UTC)

No kyllähän mä tapasin tänään oman rakkaan veljeni. Oli ihan kivaa nähdä se pitkästä aikaa. =) --Hab. 1:12-17 23. heinäkuuta 2008 kello 19.31 (UTC)

[muokkaa] Kummallinen veisu hulluuden sävellajissa (alennettu-B molliseiskassa)

Ja kerropas, rakas ystävä kaunehin, oletko Sinä, mitä kunnioittavimmin, henkilö elikkä takapiru siirtovandaali Käyttäjä:Sankarin takana vai onko hän vain ilkeämielinen huijari, joka lokaa maineesi? Bjhat5--B14.svg 9. elokuuta 2008 kello 15.04 (UTC)

Luulin ainakin sinun jo tajunneen, että tuo Sankari/Kylpyhuoneen matto/kaikki ne muut mesoilut = mafiaviisastelija Corleone. Aivan varmasti on. Se hullu (Olen hyvin pahoillani tästä, Corle1..) on vainonnut minuu jo niin kauan. --62.112.158.213 9. elokuuta 2008 kello 16.23 (UTC)
Enkä minä ole erityisen kiinnostunut homoseksuaaleista.. --62.112.158.213 9. elokuuta 2008 kello 16.33 (UTC)
Palaset alkavat loksahtaa paikoilleen. Corleone ei ole rauhoittunut siis. Sankarittarelta tämä Sankari/Kylpyhuone-hemmo ei vaikuttanutkaan.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ lauantai 9. elokuuta 2008 18.50

[muokkaa] xD

奥维宁就他妈的同性恋--Smoke Weed Everyday! - Hampunlehti 17. elokuuta 2008 kello 00.56 (UTC)

[muokkaa] Sana

Olet kuullut Sanan. Sinun tehtäväsi on levittää sitä.--Hän, jonka tullessa torvet soivat, jonka olkapäille linnut laskeutuvat ja jonka ääni kaikuu aina vuorten tuolle puolen 17. elokuuta 2008 kello 08.05 (UTC)

[muokkaa] Moi, kulta!

Olet mun idoli. Vaikken välttämättä haluaisi asioiden olevan niin, niin sinä ja Peelo olette ne, jotka vaikuttavat päivittäiseen käyttäytymiseeni eniten. Mitäs muuten kuuluu ja vieläkös se Koltsak on elossa?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ maanantai 8. syyskuuta 2008 13.24

Huomenta, veli hopea. Olen kyllä sitä mieltä, että tuollaisista idoleista sinun pitäisi luopua tai moni ihminen saattaa tulla surulliseksi. Kiinnostaa kyllä tietää, että millä tavalla me oikeastaan vaikutetaan käyttäytymiseesi? Mitä sä oot menny tekemään. Voisitko mitenkään unohtaa olemassaoloni ja muinaiset häröilyni? En ole koskaan ollut olemassa. En ole. Auttaako jos en enää ikinä muokkaa Hikipediaa? --SXD 8. syyskuuta 2008 kello 14.13 (UTC)
Elä ihmeessä mene pois. Oletko muuten sama asia kuin Sankari-vandaali? Vai onko se se riivatun Corleone?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ maanantai 8. syyskuuta 2008 14.19

Sankari väitti keskustelusivullani Corleonen olevan "joku v***n homo". Aika harvat vandaalit homottelevat itseään. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. syyskuuta 2008 kello 14.41 (UTC)
Sankari voi olla myös sama asia kuin YUP-vandaali. Oletko sinä Sankari, Sankaritar?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ maanantai 8. syyskuuta 2008 14.48

Olen kyllä sankari, mutta en Sankari. Korleonekin saattaa olla sankari, muttei välttämättä Sankari. --SXD 8. syyskuuta 2008 kello 15.00 (UTC)

[muokkaa] ´o__O`

--SXD 8. syyskuuta 2008 kello 15.00 (UTC)

Pushing little children with their fully automatics.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ maanantai 8. syyskuuta 2008 15.06

Mulla on suojelusenkeli, se suojelee mun henkeäni vaikka eksyn laaksoon pimeimpään.. Toi on parempi. --SXD 8. syyskuuta 2008 kello 15.11 (UTC)
”Haluan että maailmankaikkeutta ei koskaan olisi ollutkaan. Mikään ei saa olla mitään, huulet veressä, hiukset liekeissä. Mielelläni olen saari, sillat olen polttanut. Mielipuolinen rakkaus. Haluan että maailmankaikkeutta ei koskaan olisi ollutkaan.” Toi on vielä parempi. Se on pila punk-asenteesta. Ja arvaapas mitä, meinasin kirjoittaa tohon että Mielipunainen rakkaus!

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ maanantai 8. syyskuuta 2008 15.18

On syöjätärtä monta
yksinäistä onnetonta
Ja sun pitää juosta niin kuin gaselli

Mielipunainen rakkaus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta nyt pois mun keskustelusivulta, näkemiin. dsöfjåpieypå --SXD 8. syyskuuta 2008 kello 15.32 (UTC)

asökjdäa!!1dsöfklsdäö095690i ASD :-I

Liar Liar
Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!

Is there a perfect way of holding you baby?
Vicinity of Obscenity in your eyes
Terracotta Terracotta Terracotta Pie!
Is there a perfect way of holding you baby?
Vicinity of Obscenity in your eyes

Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie!

Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!

Do we all learn defeat
from the whores with bad feet
Beat the meat (beat the meat!) treat the feet
to the sweet milky seat

Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!

Is there a perfect way of holding you baby?
Vicinity of Obscenity in your eyes

Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie Hey!
Terracotta Pie!

Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!

Do we all learn defeat,
From the whores with bad feet
Beat the meat treat the feet
To the sweet milky seat
liar liar liar liar
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!
Banana Banana Banana Banana Terracotta Banana Terracotta Terracotta Pie!

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ keskiviikko 10. syyskuuta 2008 08.28

[muokkaa] Olen aina ihmetellyt...

...oletko muuten nainen vai mies? vai jotain siltä ja väliltä? vai robotti?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ keskiviikko 10. syyskuuta 2008 08.28

samaa miekin oon aatellu, jos oot oikeesti nainen niin kiva nähdä etten oo ainoa naispuoleinen häröilijä maailmassa :) Nora Nakkila 10. syyskuuta 2008 kello 08.30 (UTC)
B14 muuten pyysi sanomaan, että hän rakastaa sinua, Sankaritar.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ keskiviikko 10. syyskuuta 2008 10.54

[muokkaa] Muiskis

Tiesitkö että Tiktak on tehnyt sinusta nimikkobiisin? Nora Nakkila 11. syyskuuta 2008 kello 09.29 (UTC)

Samoin on Ultra Bra, joka pesee Tiktakit 6-0.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 11. syyskuuta 2008 10.26

Tulin eilen kuusta
Apollo 12
matka oli raskas
vaikka aluksessa
vallitsi painoton tila
Mutta kotiin tullessaan
reipas astronautti
haluaa nähdä heilansa

Tulin eilen lännestä
kultakuume menossa
reissu oli hurja
koska jälkeeni
jäi kasa kuolleita
Mutta kotiin tullessaan
hurja paimenlikka
haluaa nähdä heilansa


Tartu ranteisiini
purista lujempaa
tee kaulaan merkki
anna ymmärtää
että voit minut alistaa

Saavuin tulevaisuudesta
2040
siellä oli rankkaa
ohjelmoituna
suojelin viattomia
Mutta kotiin tullessaan
notkea konenainen
haluaa nähdä heilansa

Ultra Bra: "Sankaritar"


 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 11. syyskuuta 2008 10.47


Höpö höpö mitään pesee, kyllä Tik Tak on paljon kovempi... --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 11. syyskuuta 2008 kello 10.52 (UTC)
Ylituotteistettu tyttöbändi yhtä isoa hyvää poliittista popbändiä kovempi? Ja paskat.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 11. syyskuuta 2008 10.58


Kumman bändin ottaisit mukaan autiolle saarelle? --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 11. syyskuuta 2008 kello 11.10 (UTC)
Minä en ainakaan ottaisi kumpaakaan. Uisin yksinään sinne saarelle ja sieltä sitten huutelisin kaikille vastarannan kiiskenä.--♣Meteori 11. syyskuuta 2008 kello 11.23 (UTC)
Jos puhutaan näiden kahden pändin musiikista eikä niissä olevien ihmisten ulkonäöstä, ottaisin ilman muuta Ultra Bran musisoimaan minulle autiolle saarelle Tiktakia mieluummin... Tai itse asiassa en tiedä, mutta Ultra Bra on silti parempi. Mutta jos saisin valita yhden asian, jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle, ei se olisi mikään yhtye tai artisti.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 11. syyskuuta 2008 13.04



== Muistohymni Sankarittarelle ==

Nyt kun Sankaritar oli niin vittuuntunut angstilaarissa ja varmaankin jätti koko Hikipedian, lainaan erinäisiä lyriikanpätkiä ja muodostan niistä seuraavan runollisen muistotilaisuuden Sankarittarelle.




Heroine Hymn



Diddiddiddiddid you see the frightened ones

Diddiddiddiddid you hear the falling bombs

Diddiddiddiddid you ever wonder

Why we had to run for shelter

When the promise of a brave new world

Unfurled beneath a clear blue sky



Beyond the staples center you can see Hikipedia

With its tired poor avenging disgrace

Peaceful härö youth against the brutality

Of plastic existence



We don't give a damn about her/him

With her/his vandalism and her/his strangeness

We don't have time to give a damn about her/him

Right now, right now

So (s)he doesn't want to give a fuck about our world

With all our bureaucracy and all we're to oppose

(S)he just doesn't care to give a fuck about our world

Anymore, anymore

Anymore, anymore



Hands on the keyboard

Cause vandalism thrills her/him

Whatever crap articles

(S)he happens to write



Like:

"Norwegian fan"

"Birthday"

"Heritage of Carl Jung"

"Satan's orchestra"

"Snowfield"

That's her/his kind of story

It's no fun 'til it helps her/his cat and the African children



We don't give a damn about her/him

With her/his vandalism and her/his strangeness

We don't have time to give a damn about her/him

Right now, right now

So (s)he doesn't want to give a fuck about our world

With all our bureaucracy and all we're to oppose

(S)he just doesn't care to give a fuck about our world

Anymore, anymore

Anymore, anymore



Goodbye, dear Heroine,

(S)he's leaving us today.

Goodbye, goodbye, goodbye, goodbye.

</cite></center> Imelää, eikö vain? Elämä on.

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ perjantai 12. syyskuuta 2008 13.06

[muokkaa] ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

mennäänkö naimisiin? Sankari 11 13. syyskuuta 2008 kello 16.08 (UTC)

Älä yritä, jos Sankaritar on nainen, niin minä vielä ehdin ensin ja sinä menet kaltaistesi imbesillien kanssa naimisiin!

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ lauantai 13. syyskuuta 2008 16.17

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut