Keskustelu Hikinewseistä:Venäjä ei ole suurvalta JA MUITA PALJASTUKSIA!

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kiitokset äänityksestä ja kaikesta siihen sisältyvästä vaivannäöstä. Monotoninen äänite sopii itse asiassa kohtalaisesti uutisjuttuihin. Tämän nimenomaisen uutisen kohdalla pituus tuottaa äänitykseen hieman painetta. Haastattelu on vielä lisävaikeutena. Kataisen ääni kyllä huvitti minua. Tämä monotoninen ääni sai muutamat kohdat vaikuttamaan itse asiassa hyvin hauskoilta, koska se ei pyri erikseen korostamaan hauskoiksi tarkoitettuja kohtia. Muutamista, varsinkin pidemmistä, hyvin monitavuisista sanoista oli ajoittain vaikea saada selvää, ja kuuntelu vaatii korottunutta keskittymistasoa. Taustamusiikkivalinta on hyvin mielenkiintoinen ja vie ajatukset jonnekin sotienväliseen aikaan. Uutisissa sellaista harvemmin kuulee läpi koko lähetyksen - alussa ja lopussahan usein on jonkinlaista fanfaaria, ja voipa lähetyksen aikanakin, varsinkin haastatteluissa, taustahälyä kuulua. Itseäni tämä taustamusiikki ei suoranaisesti häirinnyt, pikemminkin sai uteliaaksi. Tajuan toki, että tämä pelkkä alaston, robottimainen ääni voisi aivan yksin pitkiä aikoja jatkuessaan olla hyvin ikävystyttävä, joten tausta tuo juttuun jonkinlaista eloa. Äänitysten kohdalla parasta tietysti olisi, jos joku olisi niin epäitsekäs ja tyhmä, että tarjoaisi oman äänensä sellaisenaan käyttöön, mutta siihen ei voida ketään velvoittaa. Nykyisellään tästä äänityksestä tulee mieleen jonkinlaiset epämääräisen futuristiset kyberneettiset robottiuutiset. Se on uutisjuttuun yhdistettynä kyllä aluksi ihan pysäyttävä vaikutelma. Suhtaudun hyvin myönteisesti artikkelien äänitysmahdollisuuteen. Tavallisten artikkelien kohdalla sillä voi olla minusta funktio tietyn humoristisen kikkailun alueella (esim. juuri robotti- ja Pikku Myy -artikkeleissa kyseessä on tämä), tai se voi tuoda artikkelin oheen jonkin tietyn tunnelman ja kertoa jopa aihetta sivuavan ylimääräisen tarinan tunnelmallaan ja äänimaailmallaan, kuten Kontiolahti-artikkelissa. Nämä pysyvät kuitenkin erityistapauksina, ja juuri uutisartikkelien kohdalla mahdollisuuksia olisi periaatteessa laajamittaisempaankin äänitystoimintaan. Onhan tiettävästi kaikkia äänenmuokkausohjelmistojakin, joilla voi äänensä muuttaa tunnistamattomaksi siten, että se vielä silti kuulostaa ihmisen ääneltä. Ne tosin taitavat maksaakin jonkin verran, ja mehän emme mitään korvausta pysty tarjoamaan. --Napoleon 28. elokuuta 2010 kello 11.49 (UTC)

Totta, tästä lähtien kokeilenmpa hieman leikkiä puhesyntetisaattorin luomien tiedostojen kirkkaudella ja taajuudella, jotta saisin parhaan tuloksen tekstin ymmärrettävyyden kannalta. Kiitos mielipiteestäsi. -- "Fossor delenda est" Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 28. elokuuta 2010 kello 15.02 (UTC)
Viitaten Napoleonin mainitsemiin äänenmuokkausohjelmiin, tuolta löytyy ihan ilmainen kelpo softa: http://audacity.sourceforge.net/download/ --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 11. syyskuuta 2010 kello 16.41 (UTC)

Ihanpa mahtavia nämä uutisäänitykset. Jos vain Hikipedialla olisi oma radioasema... --Pullamössö 11. syyskuuta 2010 kello 16.21 (UTC)

Radioaaltojen kontrolli on hyvä alku. --Napoleon 11. syyskuuta 2010 kello 20.16 (UTC)
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut