Kenttäpiispa

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli kenttäpiispa.

Kenttäpiispa (fältbiskopen) on Suomen valtion virkamieskunnan merkityksellisyyden absoluuttinen nollapiste eli turhin virkamies, jonka palkka kehdataan veronmaksajilta nyhtää. Virallisesti kenttäpiispan tehtävä on vastata Puolustusvoimain kirkollisesta työstä, joka on sekin pelkkä naurettava rahareikä. Palvelusarvoltaan kenttäpiispa rinnastuu prikaatikenraaliin, mikä takuulla vituttaa prikaatikenraaleja, joiden on yleensä joskus tarvinnut tehdä edes jotakin ja osoittaa jonkinlaisia mittauskelpoisia kykyjä. Valtakunnallisessa arvoasteikossa kenttäpiispa sijoittuu haudankaivajan assistentin alapuolelle.[1]

Kenttäpiispan on aina oltava luterilainen, koska ortodoksiset, katoliset, reformoidut, helluntailaiset, juutalaiset, islaminuskoiset, buddhalaiset ja kaikkiin muihin uskontokuntiin kuuluvat suomalaiset voivat Puolustusvoimain mielestä suksia vittuun.[2] Kenttäpiispan on myös oltava luonteeltaan totaalinen kyrpä ja henkiseltä kapasiteetiltaan ”heikon debiilin” luokkaa, minkä vuoksi tehtävään nimitettäviltä yleensä vaaditaan teologian tohtorin tutkinto.

Kenttäpiispa ei ole Suomen luterilaisen kirkon todellinen, oikea piispa, sillä jopa luterilaiset tajuavat, että olisi melko paksua yrittää vääntää Jeesuksen puheet toisenkin posken kääntämisestä asevelvollisarmeijaan. Tämän ympyrän kasuistinen ja älyllisesti epärehellinen neliöinti onkin suosiolla jätetty aivan virallisen leipäpapin alaisuuteen.

Tasavallan presidentti Risto Ryti loi kenttäpiispan arvon myöntäessään sen marraskuussa 1941 Johannes Björklundille[3] lähinnä siksi, että ylipäällikkö Mannerheim tätä kinusi. Sotaa käyvässä pienessä tasavallassa oli tietysti riittämiin aikaa ja voimavaroja tällaiseen maanpuolustuksen kannalta äärimmäisen oleelliseen tittelipyörittelyyn.

Kenttäpiispan tärkeimpiä tehtäviä on itsetarkoituksellisissa paraateissa patsastelu. Joskus kenttäpiispa voi johtaa kenttähartauksia tai kenttäjumalanpalveluksia. Kenttähartauksia pidetään lähinnä siksi, että sotaelokuviin saataisiin syvälliseltä näyttäviä suvantovaiheita helpoiksi pitkospuiksi taidottomille käsikirjoittajille ja tuottajille. Kenttäjumalanpalvelukset on omistettu Kenttäjumalalle, muinaiselle itämerensuomalaiselle ja balttilaiselle sotatantereen jumaluudelle.

Vuodesta 2012 kenttäpiispana "toiminut" teol. tri Pekka Särkiö on huolissaan syntyvyydestä ja kasvattaa kanoja, eikä ole takeita, että yhtäläisyydet Heinrich Himmlerin kanssa loppuisivat siihen.[4]

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kenttähaudankaivaja käyttää tietenkin kenttälapiota, ja kenttäpiispan suhde piispoihin on osapuilleen sama kuin lapioiden suhde kenttälapioihin: kukaan ei normaalisti lähtisi tekemään mitään työtä kenttälapiolla, jos saatavilla on oikea lapio, ja tämän seurauksena kenttäpiispa on vain yksi lisätaakka, joka on kannettava joka paikkaan, kun kerta käsketään. Toisin kuin kenttälapiolla, ei kenttäpiispalla ole ensimmäistäkään hyötykäyttöä – yrittäkääpä katkaista venäläissotilaan kaulavaltimo kenttäpiispalla.
  2. Paitsi Jehovan todistajat, joiden ei ole yleensä tarvinnut suksia minnekään.
  3. Johannes Björklundista (1888–1962) on suomenkielisessä Wikipediassa neljän (4) virkkeen artikkeli, jossa käytetään kahdesti samaa valokuvaa, jossa ei näy hänen kasvojaan.
  4. Kenttäpiispa Pekka Särkiö harrastaa maatiaiskanojen kasvatusta ja mehiläistarhausta – Yleinen asevelvollisuus maanpuolustuksen paras turva. KauppaSuomi vko 32/2018. "Yhteisöllisyyden vahvistaminen korostuu sotilaspapin työssä. Yhteisöllisyyden ja yhteisen vastuun eri ilmenemismuotoja luomakunnassa kenttäpiispa Pekka Särkiö pohdiskelee myös harrastuksensa kautta. Hän harrastaa suomalaisten maatiaiskanojen, Alhon kannan, kasvattamista ja säilyttämistä." KauppaSuomi on Suomen huomattavimman kansallissosialistisen mediavaikuttajan julkaisema ilmaisjakelulehti.