Karvakäsi

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
TheFinger.png
KÄSI-artikkelisarja
Muokkaa
Karvakäsi on surullisenkuuluisa kulkutauti, jonka pahimmat vaikutuskaudet olivat 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Karvakäsi aiheutuu avaruudesta saapuneiden muukalaisvirusten aiheuttamana, eikä sitä pystytä vielä näinäkään päivinä hoitamaan kunnolla. Karvakäden aiheuttama lisäkarvoitus on lempivärisi sävyistä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tarttuminen

Karvakäsi tarttuu luonnollisesti ja epäluonnollisesti, tai kun terve henkilö on tarpeeksi pitkään kontaktissa kappaleen tai eliön, jolla on tautia aiheuttava Virus. Virus leviää myös ilmateitse.

On huhuttu kuitenkin, että olisi olemassa erityistä karvakättä aiheuttavaa Säteilyä, jolloin bakteereihin suunniteltu hoitomenetelmä ei toimisi. Kaikki nykyiset supervallat ovat jyrkästi kiistänet väitteet tällaisista säteistä. Samoin valtaosa Mahdeista, vaikkei kukaan uskaltanutkaan kysyä niiltä. Ainoastaan Jorma Ollila ja Herra tupla-X myönsivät, että heillä on hallussaan karvakättä tartuttavaa säteilyä.

[muokkaa] Nimi

[muokkaa] Kiistelty

Karvakäden nimi on aina ollut kiistelyn aihe, sillä tauti leviää pikku hiljaa uhrin koko kroppaan. On olemassa kuitenkin muutama painava sana, joiden perusteella nimeä ei olla muutettu:

[muokkaa] Mysteeri

Ensimmäisen vastaväitteen vuoksi on tultu ajatelleeksi, miksi tauti alkaa juuri käsistä. Yhden teorian mukaan viruksen, joka tautia levittää, kotimaailmassa eliöt, joihin se tautia levittää, ovat ihmiskäsien muotoisia. Ennen vanhaan uskottiin, että bakteeri asettuu uhrin kehoon vain käden kautta. Nykytekniikalla on selvitetty, ettei virus välitä laskeutumisalustastaan.

[muokkaa] Oireet

Nykylääketiede on tutkinut karvakäden oireita, ja on todennut Taudin leviävän asteittain, sanoisinko viikoittain. Tauti on vallannut potilaan kehon n. kolmessa kuukaudessa.

[muokkaa] Kuuluisia henkilöitä, jotka sairastavat karvakättä

[muokkaa] Kuuluisia henkilöitä, jotka eivät sairasta karvakättä

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut