Kari Tykkyläinen

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Kari Tykkyläinen.


Kuva Tykkyläisen rakkaimmasta harrastuksesta.
”Miehet antavat periksi, minä en anna koskaan periksi!”
~Kari Tykkyläinen

Kari Tykkyläinen (s. 1953) (joissakin piireissä tunnetaan nimellä Tykylevits) on nykyään Pudasjärvellä asuva mahdollisesti skitsofreniaa jäljittelevä kylähullu. Syntyjään hän on Pohjois-Karjalasta, mutta jostain ihmeen syystä hän päätyi Pudikselle loppujen lopuksi. 1970-luvulla hän sai hullun ylioppilaan paperit oleiltuaa Oulussa. Hänet tunnetaan paikkakunnalla rumasta pitkästä parrasta, jota hän ei ole leikannut sitten vuoden 2005.

Tykkyläisen elämäntyö on kuvien veistäminen ja surkealaatuisten kotivideoiden tekeminen, joita hän on kaikkien tuntemassa videopalvelu Juutuupissakin julkaistu. Tykkyläisen yksi rakkaimista harrastuksista on sanomalehdellä päähän hakkaaminen, jota hän tekee suurimmaksi osaksi ajastaan. Tykkyläisellä on elämän varrella ollut naisia jokaiselle sormelle, vähintään samaan aikaan viisi erinäköistä, -makuista, ja -kokoista eukkoa (viikonloput menee heidän kanssaan mukavasti huilaillen).

Tykkyläinen omistaa myös moottoripyörän ja on erään moottoripyöräklubin bossi. Hän on päässyt joskus myös valtakunnan televisioon, jossa muun muassa on käsitelty edellä mainittua rakasta harrastustaan ja muutenkin hänen elämäntyötään.

Tykkyläinen ei oman itsensä mukaan anna koskaan periksi.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut