Grandi

Hikipedia
Ohjattu sivulta Kari Grandi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Grandi on korkeasta syanidipitoisuudestaan tunnettua virvoitusjuomaa. Grandin on todettu aiheuttavan myös vakavaa riippuvuutta.

[muokkaa] Historia

Gary Grandi (Engl. Gary Brandy) löysi vuonna 1823 kuningas Salomon kadonneen keittokirjan, jossa kerrottiin kuinka valmistetaan Grandia. Samassa luolassa oli tietenkin myös ihan helvetisti jalokiviä, mutta Grandi, joka oli reilu ja enthusiastikko, jätti ne Roope Ankalle. Grandi perusti ensimmäisen granditehtaansa vuonna 1907, jolloin grandia myytiin vielä kahdensadan litran tynnyreissä. Grandi patentoi pillin vuonna 1990 ja siitä eteenpäin kaikki ovat juoneet ns. pillimehua, eli grandia.

Gary Grandi itse menehtyi alkoholimyrkytykseen vuonna 1997.

[muokkaa] Grandi nykypäivänä

Grandi-konserni työllistää nykyään noin 3 miljoonaa lapsityöntekijää maailmanlaajuisesti. Garyn Grandin poika Gary "Gay" Grandi jr. johtaa nykyään Grandi-konsernia. Hän on myös tehnyt cameo-roolin sekä Australialaisessa vaippapornoelokuvassa että jossain hirviönkeräyspelissä.

[muokkaa] Myyttejä

  • Grandin juomisesta saa supervoimia.
    Kaikki turha huhu on tullut vain siitä, kun Lepakkomies kertoi kerran pitävänsä Grandista.
  • Grandi liuottaa terästä.
    Tämä johtuu siitä, että Lepakkomies käytti Grandia Teräsmiestä vastaan taistellessaan.
  • Grandia saa tuoda lentokoneeseen.
    Huhu ei ole täysin perätön, vaarattomaksi käsiteltyä Grandia saa ostaa lentokoneesta, mutta se ei enää räjähdä, joten mitä iloa.
  • Grandi herättää kuolleista.
    On totta, että ruumiiseen tulee eloa, kun siihen kaataa Grandia, mutta lyhyen tarkastelun jälkeen voi huomata, että kärpäsiähän ne vain ovat.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut