Kapteeni Koukku

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Vahinkoja sattuu”
~Kapteeni Koukku vessassa kun väärällä kädellä pyyhki
Kukkahattutäti: "Ei sitten minkäänlaista tyylitajua!"

Kapteeni "Heroiini-" Koukku (Tunnetaan myös nimillä Kapteeni Ongenkoukku, Kapteeni Koukuttaja sekä Kapu) oli kuuluisa kalastaja, narkomaani sekä hurja mies. Hän oli myös kuuluisa anarkisti ja Nukkujien Liiton(NL) puheenjohtaja. Hänet tunnetaan parhaiten hänen laajamittaisesta kampanjoinnistaan herätyskelloja vastaan.

[muokkaa] Elämä ja teot

Kapu tunnetaan myös sekä kalastajalaivan kapteenina, että Mikä-Mikä-Maan löytäjänä.

Kapu työskenteli kalastajalaivassa jo 12-vuotiaana ja kalasti työkseen turskaa. Hänelle maksettiin huonoa palkkaa ja työolosuhteet olivat surkeat. Lomiakaan ei ollut, joten Kapu päätti murhata pomonsa ja ottaa laivan haltuunsa. Hän alkoi alistaa muita ja pakotti heidät kalastamaan turskaa ja heräämään aamulla kukonlaulun aikaan. Hän itse nukkui aamuisin pitkään, aina kello 16:sta asti. Jos hänen herättyään kaikki kalastajat eivät olleet vielä hereillä, Kapua pitempään nukkuneet miehet laitettiin kävelemään lankulla. Työläiset ottivat tästä opikseen, joten he alkoivat käyttää herätyskelloja. Miehistön herätyskellot alkoivat häiritä Koukun unia, joten hän heitti jokaisen löytämänsä herätyskellon yli laidan.

Kapteeni Koukulla on tunnetusti toisessa kädessään koukku. Koukku joutui kerran näyttämään alaisilleen oikeaa kalastustekniikkaa ja hän otti vanhan mato-onkensa ja otti heittoonsa paljon vauhtia ja riuhtaisi vahingossa toisen kätensä mukana. Käsi jäi mereen, eikä sitä saatu ongittua takaisin, joten Koukku otti suurimman kalastuskoukun, jonka löysi ja laittoi sen kätensä tilalle.

Koukun aikoinaan mereen heittämät herätyskellot herättivät Mikä-Mikä-Maan asukkaiden huomion. Kuuluisin heistä, lentäjä Peter Pan, tankkasi helikopterinsa ja lensi laivalle katsomaan, mistä kellot olivat peräisin. Hän näki laivalla iloisen ja pirteän miehen, Kapteeni Koukun. Koukun pirteys ja iloisuus saivat Peter Panin, masentuneen ja turhautuneen miehen, kateelliseksi. Pan lensi maihin ja rakennutti helikopteriinsa muutaman konekiväärin ja lastasi ruuman täyteen pommeja. Hän lensi laivan yläpuolelle ja yritti pommeillaan ja konekivääreillään upottaa laivaa, mutta laiva ei näyttänyt ottavan vahinkoa.

Koukku suivaantui tästä ja haki ruumastaan vanhan ilmatorjuntatykin. Hän ampui Panin kopterin alas taivaalta ja sai Mikä-Mikä-Maan asukkaat suuttumaan. Mikä-Mikä-Maa kokosi nopeasti armeijan ja alkoi tehdä hyökkäyksiä Kapun laivaan, mutta Kapu miehistöineen torjui jokaisen iskun.

Sota näytti Mikä-Mikä-Maan kannalta täysin menetetyltä, mutta Peter Pan muisti herätyskellot, jotka olivat tulleet laivalta ja keksi salaisen aseen. Hän kesytti krokotiilin ja syötti sille herätyskellon, joka oli asetettu soimaan tasan kello 12. Hän koulutti krokotiilin uimaan kohti laivaa joka päivä kello 11:45.

Kapu alkoi pelätä krokotiiliä ja alkoi käyttää heroiiniä ja jäi siihen koukkuun. Kapu yritti tappaa krokotiiliä useasti, mutta se alkoi tuntua mahdottomalta. Koukun tajuttua, ettei krokotiiliä voi tappaa hän yritti seilata karkuun, mutta krokotiili ui aina perässä. Kapteeni Koukku joutui poistumaan Mikä-Mikä-Maasta lähimpään mielisairaalaan, koska hän ei kestänyt enää krokotiiliä, joka ui hänen laivansa perässä.

Koukulta on usein yritetty kysyä, missä Mikä-Mikä-Maa sijaitsee, mutta hän oli menettänyt mielenterveytensä ja muistinsa, eikä täten pystynyt vastaamaan.

Mielisairaalasta päästyään Kapu omisti elämänsä heroiinille ja nukkumiselle. Hän harkitsi myös taiteilijan uraa, mutta kukaan ei ymmärtänyt hänen taulujaan.

[muokkaa] Vihamiehet

[muokkaa] Mitä Koukulle kuuluu tänään?

Koukku on entistä pahemmassa heroiinikoukussa, eikä hänen taiteilijanuransa ole lähtynyt käyntiin. Koska koukku tarvitsee rahaa heroiiniin hän on alkanut myydä aseita ja puutavaraa, jotka ovat peräisin hänen laivastaan. Laivasta on jäljellä enää kalastetut kalat, joita ei koskaan saatu myytyä. Kaloja ei haluttu ostaa, koska ne olivat ehtineet mädäntyä ennen maihin pääsyä. Ei sinäänsä mikään ihme, koska Mikä-Mikä-Maa on todella kaukana, eikä sen asukkaat halunneet olla missään tekemisissä Koukun tai hänen miehistönsä kanssa.

Koukku on aloittanut muusikon uran eläkepäivinään. Hän osti itselleen rummut, mutta ei heroiinin ja olemattoman mielenterveytensä takia osaa laskea enää neljään. Häntä ei tunnetakkaan tarkoista kompeista vaan improvisoiduista ja vapaamuotoisista sooloista. Tämä tosin taitaa olla vain muoti-ilmiö, koska kukaan ei jaksa kuunnella pelkkää rummuttamista yhtä singleä pidempään.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut